sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Plokinlukua

Viime päivät on menneet jokseenkin pelkäksi bloginluvuksi. Löysin Hippolandian ja siellä olen kahlaillut arkistoista pikkuhiljaa nykypäivään. Loistavaa!

Päätin aloittaa oman blogin Pajun treenejä varten, ja kirjata sinne myös sen mitä ollaan tähän asti tehty. Siinä tulee teille salagia tuutin täydeltä!

Kennelpoikakin teki oman blogin, sille ei tietty insinöörimäisesti nämä valmiit ohjelmat riittäneet vaan piti päästä kunnolla säätämään itse.

Paju käväisi Mäntsälässä näyttäytymässä ensimmäisessä valioluokan näytelmässään kanssani ja odotetusti seisoi takakenossa ja raahautui perässäni kuin kiviriippa. Yllätys oli siis suuri kun se voitti kuitenkin luokkansa ja oli lopulta PN2. Tarttis ehkä itsekin joskus treenata tuota koiran kehässä pyörittämistä eikä vain luottaa ammattitaitoiseen apuun... Varsinkin kun tällä kertaa kehää sai todella juosta. Ja juosta. Ja juosta. Reidet on kipeät (emännällä) kaikesta siitä loikkimisesta, mutta taisi tuomari kuitenkin painottaa liikkeiden merkitystä enemmän kuin muuta.


Ei kommentteja: