Onnea Emmi 4-v!

Välissä suklaakermavaahto sekä mansikkamousse.
Hello Kitty syötävä kakkukuva Bake & Partysta.

Onnea 4-vuotiaalle Emmille!

Miten paljon voi olettaa vääriä asioita alkaessa ohjata uutta koiraa?

Minen oo mitään tehny!

Lyhyellä kokemuksella voisin kertoa että aika paljon. Varsinkin vaihtaessa terrieristä paimenkoiraan (tai nämä ovat tietysti yleistyksiä, pitäisi varmaankin tarkentaa että vaihtaessa Viljosta Bugiin). Tässä tämän hetken oivallukset, olen varma että niitä tulee jatkuvasti lisää...

1) Bc haluaa ilman muuta tehdä ohjaajansa kanssa yhteistyötä.
Periaatteessa joo (ainakin enemmän kuin manssi), mutta ei tämäkään ilmaiseksi tule. Meidän alkutaipaleella kun päästin koiran irti hihnasta/häkistä/autosta/portista Bugi laukkaili huitsin nevadaan ja teki huvikiemuroita ympäriinsä tuskin kiinnittäen mitään huomiota allekirjoittaneeseen. Radalla kun päästiin tekemään esteitä niin se sentään halusi tehdä hommia, mutta heti kun tuli tauko, alkoi päämäärätön laukkaaminen.

Olen siis joutunut ihan alusta asti opettamaan Bugille että ensimmäinen asia mikä tehdään kun päästän sen ulos häkistä/autosta/portista/hihnasta on ottaa kontakti minuun. Samoin paikasta toiseen siirtyminen agilitykentällä tapahtuu nykyään joko hihnassa tai vieressäni kävellen ja hallitusti, ei mitään omia kierroksia.

2) Bctä voi nostella ja ottaa kiinni kuin manssia.
Joku voisi ihmetellä että miksi bctä tulisi nostella tai pitää kiinni, mutta esim. kontaktiopetuksessa yritin alussa nostaa koiraa laskevalle osuudelle, tai pitää kiinni rinnasta/niskanahasta kun pantaa ei ollut lähettyvillä. Tai (hui kauhistus) nostaa koiran valuvia takajalkoja kontaktiesteelle. Seurauksena selällään mateleva koira jonka mielestä maailma kaatuu niskaan kun mamma "käy kiinni".

Mansseja olen tottunut nostelemaan minne milloinkin, ja ne vanhoina näyttelykonkareina ovat myös tottuneet siihen että niitä kosketellaan ja pidetään kiinni milloin mistäkin. Bugi ressukka ei ole ainoan näyttelykäyntinsä jälkeen kehiä nähnytkään (eikä siis tuomarin kopeloivia käsiä) ja perusterveenä koirana ei ole joutunut pahemmin eläinlääkärissäkään käymään.

Meiltä on siis jäänyt Bugin osalta yksi tärkeä siedätys tekemättä. Noh, onneksi ei ole liian myöhäistä ja niskanahasta kiinnipitämisen olenkin nyt ruokakupilla yhdistänyt tositosikivaan juttuun (eli nyt voin pitää esim. ennen keppejä niskasta kiinni ja se vaan nostaa koiran halua tehdä, samoin kontaktilla), ja koko kropan koskettelua tulee nyt myös runsaasti fyssariterapian muodossa.

3) Bc joka taistelee makuualustansa kanssa pitää taisteluleikillä palkkaamisesta.
Oletin ilman muuta että taistelu ohjaajan kanssa on Bugille paras palkka, retuuttaahan se kaikkea minkä irti saa muutenkin. Meillä kävi kuitenkin niin että halu leikkiä taistelemalla hiipui hiipumistaan, kunnes tuntui että Bugi teki sitä vain koska halusin niin. Yksi osatekijä voi olla se että meidän alkutaipaleemme oli oikea "teholähtö", ja voihan olla että yhtäkkinen rasitus koiran niskaan/selkään taisteluleikeillä (vaikka yritin tehdä sen "oikein") aiheutti jumeja ja liikarasitusta koiralle, eikä se sen tähden enää halunut taistella. Tai sitten se paineistui siitä että lähes vaadin sitä. Tiedä häntä.

Joka tapauksessa kun tajusin muuttaa leikin enemmän saalispainoitteiseksi, tuntui että meillä loksahti taas yksi osatekijä paikoilleen. Nyt Bugi leikkii vapautuneesti ja taisteluhalu lelusta kasvaa koko ajan, kun taistelu ei ole pakollinen osatekijä leikissä, vaan koira voi tehdä sitä silloin kun haluaa.

4) Ei ole väliä millä tuulella on bctä ohjatessa.
Kyllähän manssikin kulkee lujempaa kun itse on oikeassa vireessä, mutta yleensä se menee kyllä oikeat esteet namin toivossa, oli itse minkälaisessa mielentilassa vaan. Bugi taasen alkaa vanhan "laukkailenpa tässä ympäriinsä" - käytöksensä heti jos itse en ole tilanteessa skarppina, läsnä ja kunnon tekemisvireessä. On pitänyt oikein tsempata itseään ja ajatuksiaan jotta saa oikean vireen harkkoihin ja kisoihin. Valitettavasti tässä osiossa taitaa olla eniten töitä ja olemmekin vasta ihan alkutaipaleella...

5) Bctä voi ohjata kuten manssia.
Edes minä en sentään ihan näin ajatellut, mutta kyllä se yllätyksenä tuli miten erilaista Bugin ohjaaminen on. Vanhat tutut ja turvalliset ohjauskuviot eivät enää toimikaan tai koira kääntyy niillä ihan vikasuuntaan. Radat jotka aiemmin tuntuivat naurettavan helpoilta ovat nyt ydinfysiikkaa kun ei saa koiraa kääntymään, ei sitten millään. Onneksi tämän kauden valmentaja on bc-ihminen ja bcitä löytyy tuttavapiiristä paljon jolloin voi aina kysyä vinkkejä. Nämä kun vielä osaisi omassa päässään yhdistää oikeisiin paikkoihin rataantutustumisessa niin oltaisiin oikealla tiellä.


Olen nyt ollut Bugin ohjaimissa kesäkuusta asti, ja siitä lähtien olen painiskellut enemmän ja vielä enemmän näiden asioiden parissa. Paljon olemme menneet eteenpäin, mutta paljon on vielä tekemistä. Yhdenkään koiran kanssa en ole joutunut näin paljon ajattelemaan syntyjä syviä, tuntuu että joka harkkojen jälkeen päälimmäisenä on "miksi, miten ja mitä pitää muuttaa?". Kasvamisen paikka siis.

Bugin fyssari

Kotitekoinen fyssarikeskus: nurinpäin käännetty ja jumppamatolla päällystetty lasten lelulaatikko sekä patjalla päällystetty tasapainolauta (pelkällä laudalla ei jalat pysyneet millään).

Bugi pääsi tänään fyssarille ekaa kertaa. Kyseessä oli ihan perustarkastus sillä nyt kun Bugilla on aloitettu kunnon treenaus ajattelin että on hyvä tarkistuttaa että perusasiat ovat kunnossa ennenkuin syntyy rasitusvammoja mahdollisten heikkouksien johdosta. Mitään varsinaista ongelmaa ei ole vielä ilmaantunut harkoissa tai Bugin terveydentilassa, mutta rimat on kyllä putoilleet hieman turhankin usein ja taipuminen tiukista kulmista tai nopeasta vauhdista pujotteluun on selkeästi näyttänyt vaikealta.

Tutkimuksessa paljastui että Bugilla on ahtaat takaliikkeet (tämän olen toki tiedostanut itsekin) sekä takaosan hallinta heikko. Lantio/lanne on liikkeessä jäykkä ja siinä löytyi myös lievää epäsymmetriaa, ristiluu on kiertynyt oikealle ja rintarangan keskiosassa oli arkuutta. Jäykkyyttä löytyi myös lannerangasta sivuttaissuuntaisesti.

Käsittelyn jälkeen arkuus hävisi, sekä liikkuvuus oli selkeästi parempi. Jotta tulevaisuudessa vältytään mahdollisilta ongelmilta, aloitamme nyt takaosan tiedostamis-/hallintaharjoitukset.

Joka päivä saa tehdä jalkojen ristikkäisnostoja. Joka toinen päivä taas takajalkojen nostelua niin että etupää on n. 20 cm korkeudella (esim. jakkaralla/rappusilla), sekä pelkkää seisomista takajalat epätasaisella alustalla (esim. tasapainolauta) samassa asennossa. Myös lattialla takajalat tasapainolaudan päällä painonsiirtoja eteen ja taakse pitää tehdä. Näitä kaikkia noin 5-10 toistoa.

Lisäksi aloitamme hyppyseminaarista tutut ponnistusharjoitukset jotta Bugi oppii tuomaan takajalat kunnolla alle ponnistaessaan sekä taipumisharjoitukset epätasaisessa maastossa pienillä ympyröillä.

Eiköhän tässä riitä puuhaa joksikin aikaa, kontrollikäynti sovittiin kuuden viikon päähän.

Nektariinipiiras

Smitten Kitchenin "nectarine galette" inspiroi tämän piiraan tekoon. Koska en jaksanut ruveta sillä hetkellä muuntamaan mittayksiköitä deseiksi ja grammoiksi, loppujen lopuksi tässä reseptissä samaa on vain nektariinit ja mantelijauho. Mutta hyvää tuli näinkin, ja erityisen hyvää kermavaahdon kanssa! (Mikä ei olisi hyvää kermavaahdon kanssa....?)

Nektariinipiiras

1 murotaikinapohja (valmis pakaste)
vajaa paketti (ehkä noin 200 g) paistonkestävää vadelmamarmeladia
n. 3 rkl mantelijauhoa
n. 6 rkl sokeria
4-5 nektariinia
n. 1/2 dl mantelilastuja (ei välttämätön, mutta tuo rapeutta)

Painele sulanut murotaikinapohja voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle tasaisesti vadelmamarmeladi. Ripottele mantelijauhot ja n. 3 rkl sokeria marmeladin päälle. Asettele nektariinit kiinno toisiinsa ympyrän muotoon nahkapuoli alaspäin. Ripottele päälle loppu sokeri.

Paista 200 asteisen uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Lisää mantelilastut ja paista vielä n. 10-15 minuuttia. Nauti esim. kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Viljolle GO!

Viljolla oli eilen fyssarin kontrollikäynti eikä etujaloissa tai lavoissa näkynyt enää lainkaan jälkiä onnettomuudesta. Aavistuksen Viljo oli epävarmempi nostettaessa ristikkäisiä jalkoja (oej-vtj), mutta se olikin ainoa merkki että jotain on tapahtunut. Mutta siis paluulle normaaliin harjoitteluun ja kisaamiseen ei ole esteitä, jihuu!

Jäykkyyttä löytyi kuitenkin selästä ja lannerangasta (saattaa johtua huonoista takakulmauksista), joten siihen saimme erikoisvenytysohjeet joita tulisi lisätä alkulämmittelyyn. Pallojumppaa saa jatkaa ylläpitävästi pari kertaa viikossa, ja siitä pitääkin tyttö huolen koska hänen mielestään on niin hauskaa syöttää pallon päällä tasapainottelevaa Viljoa.

Seuraavaksi (noin kuukauden kuluttua) vien fyssarille Bugin, ihan vaan tarkastettavaksi. Bugin on kuitenkin hankala koota itseään vauhdissa (eikä se enää leiki niin innokkaasti kuin ennen), joten josko Annalta tulisi ihan erityisohjeita miten saadaan Bugin mahdollisia jumeja avatuksi.

Persikka-cremefraichepiirakka

Edellisen postauksen syy. Kallein tekemäni piirakka koskaan (jos lasketaan mukaan henkiset säryt, nyyh). Tosin voisin kyllä itsekin napata jos joku tulis mun palaa härkkimään.
*ja koska kukaan ei ollut ymmärtänyt selkokielisestä selostuksestani mitä tässä oikein tapahtui, niin Paju ja Bugi päättivät taistella (eivät koskaan ennen) samasta pudonneesta piirakanpalasesta (Pajukin, huomhuom!). Poika ei osallistunut taisteluun, eikä isäntäväkikään, paitsi karjaisemalla, johon nujakka sitten päättyikin.*
Kuvaa en ehtinyt piiraasta napata, meni parempiin suihin ennen sitä. Mut jos kiinnostaa niin tuolla voi käydä kurkkaamassa. Näytti ihan samalta, paitsi että mulla oli päällä iiiiso kerros vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.

Persikka-cremefraichepiirakka

1 valmis piirakkapohja (muro- kauramuro- tms. toimii hyvin) tai voihan tässä hifistellä ja tehdä pohjan ohjeen mukaan

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita viileään siksi aikaa kun teet taikinamurun ja täytteen, tai esipaista uunissa. Uuni päälle 190 asteeseen.

taikinamuru:
33 g tomusokeria
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
6+ kukkuraista rkl jauhoja (mulla meni tosi paljon ennenkuin taikina murustui)
55 g kylmää suolatonta voita leikattu kuutioiksi (oho, mä käytin normaalisuolaista, mut ei haitannu makua!)

Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää jauhoja jos taikina ei murustu.

täyte:
4-5 kypsää persikkaa (mulla ei ollut kovin kypsiä, mut toimi silti)
4 rkl sokeria
ripaus suolaa
purkki creme fraichea

Lohko persikat sopiviksi lohkoiksi, sekoita sokeri & suola persikoiden joukkoon. Anna muhentua n. 10 minuuttia.

Levitä 2 rkl creme fraichea piirakan pohlalle. Lisää tämän päälle 1/3 muruseoksesta. Lisää persikkapalat haluamaasi muodostelmaan ja pudottele loppu creme fraiche persikoiden päälle. Voit tasoitella jos haluat. Lisää loppu taikinamuru tasaisesti päälle ja laita uuniin n. 50 minuutiksi.

Tarjoile vanilijakastikkeen, -vaahdon tai -jäätelön kanssa. Poista kuitenkin pöydän välittömästä läheisyydestä ensin ahneimmat nelijalkaiset, varsinkin jos pöydässä on mukana alle 2 vuotias ruokaa ympäriinsä heittävä ruokailija.

Lisää tapaturmia

Nyt oli Pajun vuoro:

Nuo lähimmät kaksi etuhammasta ovat täysin poissa purulinjalta. Ja eläinlääkäriin matkaa tiemme taas...

Eläinlääkärissä Paju rauhoitettiin, kuvattiin ja hammaskivi poistettiin jotta suu olisi mahdollisimman vähäbakteerinen. Kitalaessa oli pieni murtuma (kulmahammas mennyt siitä läpi nenäonteloon? ...jonka takia nenästä tuli siis eka verta), mutta hampaat olivat onneksi tiukasti vielä kiinni.

Olihan kuitenkin kallis piirakanpala. (Kulut vähennetään Atten tulevista viikkorahoista, luulis oppivan että ruoat pidetään pöydällä eikä viskota minne sattuu, nih!)

Uusi panta

Hmmm.... oliskohan tuo sittenkin aavistuksen liian tyttömäinen Viljolle...

Jumppaajumppaa!

Viljo ei jostain kumman syystä suostunut makaamaan yksin mallina pallon päällä
joten jouduin käyttämään vastahakoista sijaista mallina.

Käytiin Aistissa fyssari Anna Boströmillä tsekkaamassa Viljon tämänhetkinen tilanne. Sillä aikaa kun ollaan odoteltu tätä fyssariaikaa niin Petteri on hieronut Viljon kerran viikossa, ja tämä onkin auttanut paljon Viljon kuntoutuksessa. Viljo ei enää ontunut liikkuessa lainkaan, mutta seistessä sekä kevensi hieman oikeaa etujalkaa että piti sitä hieman ulkokierrossa. Lihasmassa oli myös selkeästi surkastunut vasempaan etujalkaan verrattuna.

Manuaalisessa käsittelyssä tuli ilmi että vaikka Viljolla ei ole enää kipuja etujalan alueella (hyvähyvä!), sillä on kuitenkin jäykkyyttä ja arkuutta kauttaaltaan rintarangassa sekä kylkiluiden 8-11 alueella. Lihaskireyksiä löytyi lannerangan alueelta, todennäköisesti johtuen suorista takakulmauksista.

Hoitosuunnitelma on seuraava:

2 seuraavan viikon aikana:
- lisätään liikuntaa remmissä, lyhyitä juoksulenkkejä
- 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin ajan tehdyt harjoitukset lavan seudun kehittämiseksi (terveen etujalan nosto, vasemman takajalan nosto, työntö oikealta, kävely hitaasti epätasaisessa maastossa, pallon päällä makaaminen; hypytys, kurkotus ylös-alas-sivuille sekä rauhallinen keinutus puolelta toiselle)
2 viikon kuluttua:
- lisätään remmiliikuntaa, pdennetään juoksulenkkejä, lyhyitä jaksoja vapaata riehumista muiden koirien kanssa
- agilityn ohjausharjoitukset, putki, hypyt rimat erittäin alhaalla
Kuukauden kuluttua:
- jos kaikki hyvin siirrytään normaaliin elämään ja treeniin.

Asia selvä

Tyttö (3,5 v) tuo huoneestaan valokuvakehyksen valmiilla mallikuvalla olohuoneeseen ja asettelee sen huolellisesti kajarin päälle.


Tyttö: Jos meidän koirat kuolee, sitten pitää ostaa tämmöinen koira.
Minä: ....gghhnnfggfh.

....että tunnistaako kukaan rotua, joko tässä pitää ruveta kasvattajia tiirailemaan?