keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Jumppaajumppaa!

Viljo ei jostain kumman syystä suostunut makaamaan yksin mallina pallon päällä
joten jouduin käyttämään vastahakoista sijaista mallina.

Käytiin Aistissa fyssari Anna Boströmillä tsekkaamassa Viljon tämänhetkinen tilanne. Sillä aikaa kun ollaan odoteltu tätä fyssariaikaa niin Petteri on hieronut Viljon kerran viikossa, ja tämä onkin auttanut paljon Viljon kuntoutuksessa. Viljo ei enää ontunut liikkuessa lainkaan, mutta seistessä sekä kevensi hieman oikeaa etujalkaa että piti sitä hieman ulkokierrossa. Lihasmassa oli myös selkeästi surkastunut vasempaan etujalkaan verrattuna.

Manuaalisessa käsittelyssä tuli ilmi että vaikka Viljolla ei ole enää kipuja etujalan alueella (hyvähyvä!), sillä on kuitenkin jäykkyyttä ja arkuutta kauttaaltaan rintarangassa sekä kylkiluiden 8-11 alueella. Lihaskireyksiä löytyi lannerangan alueelta, todennäköisesti johtuen suorista takakulmauksista.

Hoitosuunnitelma on seuraava:

2 seuraavan viikon aikana:
- lisätään liikuntaa remmissä, lyhyitä juoksulenkkejä
- 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin ajan tehdyt harjoitukset lavan seudun kehittämiseksi (terveen etujalan nosto, vasemman takajalan nosto, työntö oikealta, kävely hitaasti epätasaisessa maastossa, pallon päällä makaaminen; hypytys, kurkotus ylös-alas-sivuille sekä rauhallinen keinutus puolelta toiselle)
2 viikon kuluttua:
- lisätään remmiliikuntaa, pdennetään juoksulenkkejä, lyhyitä jaksoja vapaata riehumista muiden koirien kanssa
- agilityn ohjausharjoitukset, putki, hypyt rimat erittäin alhaalla
Kuukauden kuluttua:
- jos kaikki hyvin siirrytään normaaliin elämään ja treeniin.

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Asia selvä

Tyttö (3,5 v) tuo huoneestaan valokuvakehyksen valmiilla mallikuvalla olohuoneeseen ja asettelee sen huolellisesti kajarin päälle.


Tyttö: Jos meidän koirat kuolee, sitten pitää ostaa tämmöinen koira.
Minä: ....gghhnnfggfh.

....että tunnistaako kukaan rotua, joko tässä pitää ruveta kasvattajia tiirailemaan?

lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Viljon kuulumisia

Käytiin toiseen kertaan eläinlääkärillä koska jalka ei näyttänyt paranemisen merkkejä. Ihan hitaassa kävelyssä Viljo astui ontuen jalalle, mutta aina kun Viljo seisoi, jalka roikkui ylhäällä. Onneksi kuitenkin eläinlääkärin mukaan jalan ei pitäisi enää olla kovinkaan kipeä, joten nyt aloitetaan hidaskävely-kuurit sekä niskan/lavan alueen jokailtainen hieronta. Myös tasapainolaudalla saa kuulemma varovasti harjoitella tasapainottelemista.

Varasin Viljolle ajan fysioterapeutille juhannuksen jälkeiselle viikolle ja siihen asti pyritään käyttämään se kerran viikossa hierottavana jotta muualla kropassa olevat jumit saadaan auki ennenkuin ne aiheuttavat mitään pysyvämpää.

Ainakin nyt jo tuntuu että parempaan päin ollaan menossa koska Viljo astuu jalalle jo paremmin todella hidasta kävelyä nopeammassakin vauhdissa. Se kylläkin vinkaisee aika herkästi jos joku toinen koira sattuu tuuppimaan tms. mutta voi olla että se on "ennaltaehkäisevää" varoitustakin.

Rata pikakelauksena

...siltä ainakin tuntui tänään kun pääsin ihan kylmiltäni ohjaamaan auskel Milaa Lägin kisoissa Milan ohjaajan loukattua jalkansa ekalla radalla. Paju oli jo ekalla radalla haahuillut tiensä hylätyksi joten Milan ohjaaminen vei ajatukset kivasti pois Pajun tulevasta toisesta radasta. Sen verran ehdin harjoitella että lämppäriesteillä kokeilin miten Mila jää lähtöön ja kääntyy putkesta. Jo tässä huomasin että saa olla näytöissään tosi ajoissa jos meinaa saada sitä kääntymään ilman iiisoa kaarrosta.

Radalle Milalla oli kova hinku, ja ajattelin jo ettei se millään voi pysyä paikoillaan tuollaisen ratavetovoiman edessä. Mutta hyvin on koira koulutettu sillä siihen se päjähti sivulle istumaan ja lähti vastä käskystä vaikka nytkähteli siihen malliin että menohaluja oli vaikka muille jakaa. Lähdön jälkeen en sitten ehtinytkään enää ajatella vaan yritin vain ehtiä seuraavaan paikkaan suunnitelman mukaan. Kepeillä jäin miettimään että pitäisikö minun olla koiran sivulla vai jättäytyä taakse, ja siinä samassa Mila jätti viimeiset kepit tekemättä ja karkasi pussiin joten saatiin hylky (ehkä Mila aisti mun epävarmuuden?). Otin kepit uusiksi ja sillä kertaa mentiin loppuun asti.

Loppuradalta muistan sen että kontaktien tekoa jännitin (enhän halunut pilata Elinan opettamia hyviä kontakteja hätäilemällä), ja ne tehtiinkin ihan kivasti, tosin Mila taisi olla vähän epävarma koska se piti viedä kädellä osoittamalla oikeaan paikkaan. Sitten taas vaan piti juosta niin pirusti seuraavalle kontaktiesteelle.

On se kyllä aivan ihana otus, sellaista paloa ja intoa lajiin on harvoin päässyt kokeilemaan. Ja tämä kokemus kyllä lyö kiilaa karjakoiran hankintaan (yhtäkkiä tulikin toinen varteenotettava rotuvaihtoehto kehiin, hui!), mutta se taisi ollakin Elinan taka-ajatus päästäessään mut Milan ohjaksiin. Mitä viekkautta!