lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Välilyönnit kadoksissa

Tämänhetkinen hiljaiselo blogipuolella johtuu välilyöntinäppylän puutteesta. Siis tuo pitkänomainen näppiksen alareunassa nököttävä pötkylä (jonka tärkeyttä ei ymmärrä kunnolla ennenkuin se puuttuu) koki pikkiriikkisten sormien tutkimusmatkalla irtirepimiskohtalon (kuten myös muutama viereinenkin näppylä...).

Välilyönnin saan kyllä aikaiseksi painamalla tuossa keskellä nököttävää kuminippulaa, mutta jokseenkin aikaavievää tämä kirjoittaminen tällä systeemillä on.

Mutta ei hätää, uusi läppäri on jo tilauksessa ja saapunee parhaassa tapauksessa jo ensi viikolla. Sitten kelpaa taas kirjoitella!


lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Go Paju go!

(C) Mari R


Paju tänään Eckerössä PN1 CACIB ROP RYP-4!


Paju jyrää!

Muoks:Arvostelu kuuluu "Mkt vacker, en klassisk saluki tik. Hennes förtjänster är så uppenbara och hennes fel så obetydliga att de inte behöver namnas. Mkt flotta rastypiska rörelser."

Miten liikkistä! <3

(C) Mari R

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Annetaan pitovaikeuksien vuoksi


Kaktussisarrukset Unto-Irmeli ja Pirkko-Taneli etsivät pikaisesti uutta kotia. Olemme tehneet kaikkemme sopeuttaaksemme pienen lapsemme ja nämä sisarrukset toisiinsa, mutta nyt tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen että joudumme luopumaan kaktuksistamme. Kuten kuvasta näkyy, sisarrusten asuinpaikkana tällä hetkellä toimiva pimeä nurkkaus on saanut ne nuupahtamaan, joten nyt on aika löytää niille arvoisensa rakastava koti.

Unto-Irmeli ja Pirkko-Taneli ovat luonteeltaan varsin piikikkäitä, joten en suosittele niitä pienten lasten tai kotieläinten kanssa samaan talouteen. Sen sijaan toisten kaktusten kanssa ne tulevat toimeen loistavasti. Ne ovat pieniruokaisia, ja juomaakin vaativat vain silloin tällöin.




Jos uutta kotia ei löydy, joudumme valitettavasti viemään Unto-Irmelin ja Pirkko-Tanelin viimeiselle matkalleen.

Muoks: Kaktukset löysivät hyvän uuden kodin ja lähtivät noin tunti sitten, sniff...

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Leiriä, leiriä...

Tää leireily on tosi fantsuu...

Viime viikonloppu vietettiin Lägin ja Agikotkien yhteisleiriä Pertunmaalla Pöylinniemen leirintäaulueella. Alue oli suljettu normaalilta yleisöltä, joten me ei-niin-normaalit agiharrastajat saimme koko upean niemen ihan itsellemme!

Ihan vain meidän käytössämme!

Perjantaina ohjelmassa oli viikonlopun ohjelman esittelyä ja herra ylipääkouluttajan luento, sekä tietysti täyttävä iltapala ja saunomista. Nukkumaan pääsimme kahdentoista maissa ja eräät jopa nukahtamaan noin tuntia myöhemmin kun tytön iltariekkuminen saatiin lannistettua. Valintani nukkua alasängyssä tytön kanssa oli vähemmän onnistunut. Peti ei rakentunutkaan ihan samalla tavalla kuin ekassa manssimobiilissa, joten patja tuntui siltä kuin olisi nukkunut liian kapealla ja vääristä paikoista möykyssä olevalla laverilla. Ohjeita ei tietenkään kannattanut lukea!

Minäkö muka valvotan?

Myös lämmitysjärjestelmä yllätti tehokkuudellaan, tosin ei siellä missä me nukuimme. Tässä mallissa "master bedroom" (eli meillä koirien boxit) olivat näköjään oletusarvollisesti lämmityksen polttopisteessä. Vettä piti siis keskellä yötä antaa lisää koirille, ja muutenkin yö oli sika- ja huaraosastossa varsin levoton. Ja tyttö normaaliin tapaansa halusi syödä kahden tunnin välein. Hyvin nukutun ja virkistävän yön jälkeen olikin siis energinen ja innostunut olo ottamaan vastaan päivän tuhti leiriohjelma! Noh, onneksi kahvia oli aamupalalla kello 8 tarjolla riittävästi...

Olin valinnut leirin harjoituskoirakseni Pajun, ja aamupäivän harkat menivätkin yllättävän hyvin, eikä salukimaisia kunniakierroksia juurikaan nähty. Oma ohjaamiseni on kuitenkin Pajun kanssa epävarmaa ja vähän epämääräistä, jonka herra ylipääkouluttajakin huomasi ja kommentoikin asiaankuuluvasti. En luota Pajun suorituksiin vieläkään niin paljon että osaisin rentoutua sitä ohjatessani, ja tästä todennäköisesti johtuu se että Paju tekee milloin mitäkin kun vaistoaa epävarmuuteni. Ja näin saammekin kivan oravanpyörän aikaiseksi.


Hörtsä ja hömppä

Iltapäivän tekniikkaharkoissa yritinkin ensisijaisesti rentoutua, jolloin Paju toimi todella hyvin. Harjoittelimme pääosin irtaantumista, ja Paju eteni targetille jopa kolmen hypyn päähän minusta. Tiukka kulmakäännöskin onnistui lopulta kun otin kunnon palkan käyttöön (namisukat unohtuivat tietysti kotiin, mutta heitetty minigrip-pussi täynnä nameja näytti käyvän ihan yhtä lailla).

Epäillyttävä koulutusmetodi ;)

Lauantai päättyi illanviettoon seminaarisaunalla asiaankuuluvine saunomisineen ja grillauksineen. Edellisestä illasta jotain jopa oppineena lähdin tytön kanssa nukkumaan jopa jo kello 23 (ja varasin yläpedin jossa on ah-niin-ihana joustinpatja). Saimme lämmötkin säädettyä niin että koiraosasto ei ollut ihan läkähdyksen partaalla. Illanviettoon jääneillä taisi olla mukavaa sillä seuraavana aamuna kuulin epämääräisiä huhuja hampaattomista eläimistä ja villeistä unista...

Dämägö de on de hambaadon eläin?

Sunnuntai alkoi lauantain tapaan varhain yöllä eli kello 8 aamupalalla. Leirillä toimineilla apukouluttajilla (kuten alleblogannut) oli ylimääräinen koulutus herra ylipääkouluttajan alaisuudessa, ja tähän koulutukseen otin Viljon sillä sen verran kiemuraista ja haastavaa rataa oli tarjolla. Aamun pakkaslukemien virkistämänä kimurantti rata meni Viljon kanssa hienosti, vain pientä viilausta piti suorittaa putkeenviemisessä.

Perinteinen Agitron -kilpailu käytiin iltapäivästä uudistetussa muodossa. Ensimmäisenä osakilpailuna ohjaajat ohjasivat "virtuaalikoiraa" radalla kuvitellen vievänsä omaa koiraansa. Tästä otettiin aika jota verrattiin seuraavaan osakilpailun suoritusaikaan jossa sama rata mentiin oikeasti sen oman koiran kanssa. Tarkoitus oli siis osua samaan aikaan kuin virtuaalikoiralla. Pajulla arvaukseni meni vikaan noin 14 sekunnilla, ja Viljon oikeaa aikaa en edes tiedä, niin paljon tuli virheitä radalla.

Joks on mun vuoro?

Viljon kanssa meni siis vikaan melkein kaikki mikä vaan voi mennä; kolmannen hypyn kielto, virhe kepeillä, renkaan ohijuoksu, puomin kontaktin loikka ja toiseksi viimeisen riman pudotus. Kylkäyksen (=uusi leirillä lanseerattu termi) tein tarkoituksella ottamalla Viljon takaisin puomin kontaktille (kahdesti, sillä se poistui myös toistokerralla ilman lupaa).

Paju sen sijaan loisti salukimaista valovoimaa ja teki radan upeasti. Ja sijoittuikin loppukilpailussa maksien toiseksi! Hurraa! Voipuneena jätimme palkintojenjaon jälkeen (kotiintuomisina koiran oma kantoreppu sekä puinen leikkuulauta) leiripaikan ja kotimatka sujui kuin lentämällä kun ummistin silmäni "ihan vain hetkeksi".


Pöylinniemi ouver än aut.



tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Tiistai on agilitya täynnä

Koulutusvastaavana olemisen hyvä puoli on se että voi suunnitella omat treeniajat suhteellisen sopiviksi itselle. Kesäkaudella vietin arki-illoista neljä iltaa agilitykentällä; maanantaina ja perjantaina vetämässä treenejä ja tiistaina ja torstaina itse harkoissa. Ja viikonloppuna tietty kisoissa. Hieman alkoi olla sellainen olo että kotonakin olisi kiva joskus viettää iltaa...

Joten syyskaudella pyhitimme tiistain agilitylle. Kuudeksi lähdemme kaksnolla pakattuna hallille, ja ensin vedän siellä yhden ryhmän kuudesta seiskaan. Kennelpoika harkkaa sitten seiskasta kasiin Bugin kanssa ja minä syötän tytön, vaihdan vaipat ja lenkkeilen tytön ja Viljon kanssa sillä aikaa lähimaastossa. Kasista kymppiin onkin sitten Viljon ja CPUn harkat.

Toki vielä on torstaisin Pajun harkat ja perjantaisin treeninveto, mutta ainakin yksi ilta vapautui pelkkään olemiseen. (Paitsi että silloin pitäisi treenata ainakin Viljon kanssa omalla kentällä erinäisiäkin asioita...)

Hallikauden taas alettua huomasi miten mukava tuollainen lämmin halli on! Piti oikein poistaa ylimääräisiä puseroita paikan päällä kun olin "hieman" yliarvioinut vaatteiden tarpeen. Koiratkin viihtyivät hyvin kun edes Viljo-manssi ei palellut ilman takkia paikan päällä! Toki talvella lämpötila laskee lähelle nollaa hallissakin, mutta silti sisätila on tuuleton, lumeton ja suhteellisen mukava (ei tarvitse hillittömän paksun toppatakin kanssa treenata). Kyllä ainakin allekirjoittanut maksaa mielellään harkkamaksun kun noin hyvissä oloissa saa treenata!




lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Mistä tietää olevansa kennelpoika?

....kennelpojan mukaan siitä että jääkaapin oven avatessaan ensimmäisenä näkee (ei suinkaan makkaraa tai olutta) vaan sukan.


Kysyn vaan että missäs sitä namisukkaa sitten säilyttäisi ellei jääkaapissa, häh? Viljolta jäi tämän päivän kisasta yksi namisukka yli, joten jos vaikka huomenna iskee hirmuinen treenausinto niin onpa namisukka ainakin valmiina odottamassa. Niih!

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Käyhän se noinkin, pottailu...

...jalat kastuu joka tapauksessa.


keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Videoilta

Tiistaina pidettiin treeniryhmän kanssa videoilta. Kyseessä ei suinkaan ollut shwarzenkekkerin parhaat vaan olemme videoineet aimo läjän treenejä kesän aikana. Kyllä se taas huomattiin että vaikka kuinka itsestä tuntuisi että ohjaa oikein niin armoton kameransilmä tallentaa asioiden oikean laidan.

Tästä intoutuneena perustin Viljollekin oman treenipäiväkirjan. Aloitellaan neljästä eniten treenausta vaativasta asiasta, eiköhän siinä riitä hommaa syyskaudelle!


maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Piirinmestikset

Sunnuntaina kisattiin Uudenmaan kennelpiirin piirinmestaruuksista Mäntsälässä. Huono karma näyttää seuraavan piirinmestiksiä, sillä näistäkään ei ilman palkintojenjaon jälkeisiä palkintojen uudelleenjakamisia selvitty. Oikein hirvittää jo etukäteen sillä ensi vuonna piirinmestaruudet järjestää Lägi. Toivottavasti se kuuluisa "joku muu" on ylitoimitsijana...

Viljon PM-yksilökisa tössäsi heti ekaan rataan kun varmistelin puomin alastulokontaktia vähän liiankin kanssa. Suunnittelin tekeväni puomin jälkeen valssin seuraavalle esteelle, mutta töpeksittyäni aikani siinä pyörityksessä, Viljo tulkitsi radan jatkuvat takasin puomille. PIIPPIIPIIP. Nuo kolme kammottavaa pillinvihellystä kaikuen korvissani jatkettiin rata kuitenkin loppuun. Jostain syystä putken jälkeinen rima putosi vaikka en ollut edes koiran edellä. Rata meni hylkäystä lukuunottamatta oikein hyvin ja vauhdikkaasti, A:n kontaktitkin päästiin tekemään rauhassa loppuun asti kun ei ihanneaika enää tykyttänyt takaraivossa.

Hyppyrata meni paremmin, kaarteet mentiin todella tiukasti (ehkä hieman liiankin sillä Viljo varmisteli seuraavaa estettä aika lailla), ja nollahan sieltä napsahti. Noin viisi sekunttia kärjestä, joten varaa olis parannella aika lailla. Hyppyratanollia emme kyllä varsinaisesti enää tarvitse, sillä niitä on jo arvokisoihin tarpeeksi.

Joukkueradalla Viljo oli ankkuri, ja jännitystä kasvatti yhden koirakon alla oleva hylkäys. Viljon oli siis tehtävä tulos jotta joukkue saisi tuloksen. Rata meni aika varmisteluksi, ja se näkyi Viljon syöksähtelynä milloin minnekin. A:n kontaktin varmistelussa meni varmaan se kolme sekunttia jotka Viljo sai yliaikaa (ja joka todennäköisesti vei ykköspaikan joukkueeltamme), muuten rata suoritettiin kuitenkin puhtaasti. Loppujenlopuksi Lägin medijoukkue oli siis toinen ja minijoukkue kolmas.

Lägin Marju & Sani veivät minien yksilöpiirinmestaruuden ja Mari & Valo ottivat pronssia medeissä, hyvä Marju & Mari!


lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Pihacup -finaali

Eilen pidettiin meidän pihakentällä Lägin Pihacup -finaali. Pihacup on Lägiläisille tarkoitettu epävirallinen kilpailusarja joka pidetään Lägiläisten omilla pihakentillä. Tarkoituksena on saada koirakoille kokemusta erilaisista esteistä ja ympäristöistä (ideaa saa kopioida) jo ennen ensimmäistä virallista kisastarttia. Virallisissa kisoissa jo startanneille Pihacup on oiva mahdollisuus esim. tulla varmistamaan ja palkkaamaan kontakteilla koira kisanomaisessa ympäristössä. Mölliluokassa ei ketään hylätä kun taas kisaavien luokassa käytetään ihan normisääntöjä. Kesän aikana osakilpailuja oli tänä vuonna käyty kolme, josta meidän pihallamme käytävä siis neljäs ja viimeinen.

Koirakoita saapui paikalle ilahduttavan runsaslukuinen määrä ja lähes kaikki puut ja pensaat joutuivatkin hyötykäyttöön koiraparkeiksi.

Minimölliluokassa oli cupin voittaja jo etukäteen tiedossa sillä parson Poppana & Mira/Esa olivat karanneet muilta niin kauas pistesaaliinsa kanssa että kiinni saaminen oli enää tässä vaiheessa mahdotonta. Niinpä Poppana osallistuikin Satun ohjaamana minikilpailevien luokkaan, jossa sijoittui hienosti toiseksi. Minimöllien viimeisen osakilpailun voittikin sitten cairn Marilyn & Kristiina. Medimölliluokassa voiton vei tarupi Curu & Lotta luokkansa ainoalla nollatuloksella. Maksimöllit voitti belpam Bond & Maija muutamalla virhepisteellä mutta luokkansa nopeimmalla ajalla.

Kilpailevien luokassa nähtiin monta tuulennopeaa suoritusta. Mineissä voiton vei ainoalla nollatuloksella x-rotuinen Mooses & Terhi. Medeissä parson Liisa viiletti Satun ohjaksissa voittoon, niinikään huippunopealla nollalla. Makseissa pihan isäntä otti tällä kertaa hommat hanskaan (eikä hanska ollutkaan hukassa) ja teki CPUlla koko päivän nopeimman nollaradan.

Pisteidenlaskun jälkeen Pihacupin voittajat olivatkin sitten seuraavat:
Minimöllit parson Poppana & Mira/Esa
Medimöllit parson Osku & Teija
Maksimöllit belpam Bond & Maija
Minikisaavat x-rotu Mooses & Terhi
Medikisaavat parson Liisa & Satu
Maksikisaavat tasapeli kulnou Elmo & Tuula ja borcol CPU & Jari

Omat suoritukset menivät suorastaan loistavasti. Viljon kanssa teimme nopean nollan ja sijoituimme toiseksi medikilpailevissa. Viljo pysähtyi kontakteille kuin nakutettu (tietysti, olimmehan kotikentällä), ja taas oli tunne että ehdin hyvin sinne minne pitikin. Muutaman sekunnin käytimme kontakteille pysähtymiseen, joten aikaa olisi voinut vieläkin hieman kiristää.

Paju yllätti monella tavalla. Eiliset harkat eivät olleetkaan vieneet siltä mehuja, vaan vauhtia oli yli oman tarpeen ja se jopa karkasi lähdöstä radalle. Sain kuitenkin pidettyä Pajunkin suht hanskassa, muutama ylimääräinen kaarros, huono valssi ennen keppejä sekä huolimaton loppusuoran vienti aiheuttivat pari sekunttia yliaikaa ja kaksi ratavirhettä, mutta Pajun suoritukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Ohjaajaa pitää vaan koulia hieman enemmän jotta koira ymmärtäisi minne ollaan menossa. Toivottavasti vaan Pajun vauhti pysyisi kisoissakin, nyt on taas sellainen olo että niitä kisojakin voisi katsella Pajulle sillä silmällä...