lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Pihacup -finaali

Eilen pidettiin meidän pihakentällä Lägin Pihacup -finaali. Pihacup on Lägiläisille tarkoitettu epävirallinen kilpailusarja joka pidetään Lägiläisten omilla pihakentillä. Tarkoituksena on saada koirakoille kokemusta erilaisista esteistä ja ympäristöistä (ideaa saa kopioida) jo ennen ensimmäistä virallista kisastarttia. Virallisissa kisoissa jo startanneille Pihacup on oiva mahdollisuus esim. tulla varmistamaan ja palkkaamaan kontakteilla koira kisanomaisessa ympäristössä. Mölliluokassa ei ketään hylätä kun taas kisaavien luokassa käytetään ihan normisääntöjä. Kesän aikana osakilpailuja oli tänä vuonna käyty kolme, josta meidän pihallamme käytävä siis neljäs ja viimeinen.

Koirakoita saapui paikalle ilahduttavan runsaslukuinen määrä ja lähes kaikki puut ja pensaat joutuivatkin hyötykäyttöön koiraparkeiksi.

Minimölliluokassa oli cupin voittaja jo etukäteen tiedossa sillä parson Poppana & Mira/Esa olivat karanneet muilta niin kauas pistesaaliinsa kanssa että kiinni saaminen oli enää tässä vaiheessa mahdotonta. Niinpä Poppana osallistuikin Satun ohjaamana minikilpailevien luokkaan, jossa sijoittui hienosti toiseksi. Minimöllien viimeisen osakilpailun voittikin sitten cairn Marilyn & Kristiina. Medimölliluokassa voiton vei tarupi Curu & Lotta luokkansa ainoalla nollatuloksella. Maksimöllit voitti belpam Bond & Maija muutamalla virhepisteellä mutta luokkansa nopeimmalla ajalla.

Kilpailevien luokassa nähtiin monta tuulennopeaa suoritusta. Mineissä voiton vei ainoalla nollatuloksella x-rotuinen Mooses & Terhi. Medeissä parson Liisa viiletti Satun ohjaksissa voittoon, niinikään huippunopealla nollalla. Makseissa pihan isäntä otti tällä kertaa hommat hanskaan (eikä hanska ollutkaan hukassa) ja teki CPUlla koko päivän nopeimman nollaradan.

Pisteidenlaskun jälkeen Pihacupin voittajat olivatkin sitten seuraavat:
Minimöllit parson Poppana & Mira/Esa
Medimöllit parson Osku & Teija
Maksimöllit belpam Bond & Maija
Minikisaavat x-rotu Mooses & Terhi
Medikisaavat parson Liisa & Satu
Maksikisaavat tasapeli kulnou Elmo & Tuula ja borcol CPU & Jari

Omat suoritukset menivät suorastaan loistavasti. Viljon kanssa teimme nopean nollan ja sijoituimme toiseksi medikilpailevissa. Viljo pysähtyi kontakteille kuin nakutettu (tietysti, olimmehan kotikentällä), ja taas oli tunne että ehdin hyvin sinne minne pitikin. Muutaman sekunnin käytimme kontakteille pysähtymiseen, joten aikaa olisi voinut vieläkin hieman kiristää.

Paju yllätti monella tavalla. Eiliset harkat eivät olleetkaan vieneet siltä mehuja, vaan vauhtia oli yli oman tarpeen ja se jopa karkasi lähdöstä radalle. Sain kuitenkin pidettyä Pajunkin suht hanskassa, muutama ylimääräinen kaarros, huono valssi ennen keppejä sekä huolimaton loppusuoran vienti aiheuttivat pari sekunttia yliaikaa ja kaksi ratavirhettä, mutta Pajun suoritukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Ohjaajaa pitää vaan koulia hieman enemmän jotta koira ymmärtäisi minne ollaan menossa. Toivottavasti vaan Pajun vauhti pysyisi kisoissakin, nyt on taas sellainen olo että niitä kisojakin voisi katsella Pajulle sillä silmällä...

Ei kommentteja: