perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Tiedon tankkaamista

Viime aikoina olen saanut itseäni niskasta kiinni lukenut muutaman mielenkiintoisen kirjan, sekä katsonut muutaman DVD:n.

Ensimmäinen kirja oli Susan Garrettin "Shaping Success", jossa hän kertoo miten koulutti hypervilkkaasta ja -energisestä Buzz-bordercolliestaan kansallisen agilitymestarin. Kirjassa on vinkkejä lähes kaikenlaisten tilanteiden ratkaisemiseen positiivisesti kouluttamalla (pennun kanssa leikkimisestä kontaktiesteiden opetteluun, lähdössä varastamisesta koira-agression taltuttamiseen). Vaikka kirjaa ei välttämättä voi suoranaisesti sanoa koulutusoppaaksi, sai se ainakin minulla aivonystyrät toimimaan (monen vuoden tauon jälkeen), ja eilen CPUn viimeisissä halliharkoissa pääsin koiran kanssa viimeinkin sisälle halliin niin että se oli rauhallinen, eikä haukkunut (lisää CPUn omassa treeniblogissa).

Toinen kirja jonka olen aloittanut (olen nyt noin puolivälissä) on "Click to Calm, healing the aggressive dog". Tämä kirja pohjautuu myös kirjoittajan omiin kokemuksiin Ben-kultaisennoutajan kanssa (sekä useisiin kirjoittajan asiakkaina olleisiin koiriin). Kirja vaikuttaa hyvältä, siinä on paljon ihan perusasioita koiran opettamisesta käyttäytymään kunnolla. (Taas kävi mielessä että pitäisikö nuo meidän hurtat oikeasti opettaa käyttäytymään kun vieraat tulevat sisälle... tällä hetkellä meinaan meteli on melkoinen, eivätkä ne neljä jalkaa todellakaan pysy maan tasalla. Lisäksi yksi varastaa kaiken syötäväksi olettamansa vieraiden kasseista/taskuista/mistävaan.)

In Focus -DVD oli mukavan hidastempoinen katsottava puolitoistavuotiaan lapsen kanssa, sillä vaikka osa asioista menikin ensimmäisellä kerralla ohi (niin, nalle puh meni nyt syömään, namnam... kyllä, se on äitin silmä ja se on suu...) niin jenkkiläiseen tyyliin toistokerralla sai taas langan päästä kiinni. Vaikkei tässä DVD:ssä varsinaisesti mitään mullistavaa uutta tullut, niin tuli taas kerrattua itsellekin miksi on niin tärkeää että koira on oikeassa vireessä kentällä. Ja tuli vähän ryhtiä siihen omaankin harjoitteluun (lisää tästäkin CPUn omassa treeniblogissa).

Going the Distance vol.1. -DVD taasen keskittyi täysin siihen miten koiraan saa kasvatettua etäisyyttä kentällä ja perustuukin saman nimiseen harjoituskirjaan. Ihan kivoja harjoituksia, mutta jenkkien Gamblers-kisat vaativatkin hieman erilaista ohjausta kuin meillä (Tarkoitus on ohjata koiraa mahdollisimman kaukaa, esteet eivät ole numeroituja vaan ohjaaja saa itse suunnitella radan. Koira saa erilaisia pisteitä suorittamistaan esteistä (myös jos se tekee "omaa rataa", eli ohjaajasta riippumatta)). "Yllättäen" suurin osa koirista DVD:llä oli bordercollieita.



sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Seminaarissa

Eilinen vierähti "Agilitykoiran estesuoritusanalyysiperusteet & fyysiset vaatimukset" -seminaarissa. Seminaari oli erittäin antoisa ja selvensi myös miksi Paju (ja yleisesti salukit) ei pidä putkesta, pussista tai kääntymisistä radalla. Seminaarissa käytiin läpi muunmuassa eri rakenteiden vaikutusta koiran kykyyn suoriutua eri esteistä, sekä miten erilainen lihaksisto vaikuttaa koiran suoritukseen. Nyt minulla ei ole muistiinpanoja tässä lähellä, mutta lyhyesti:

Paju on lyhytselkäinen (verrattuna "peruskoiraan" ja jalkojen pituuteen, ei siis verrattuna salukin rotumääritelmään) ja erittäin hyvin kulmautunut takaa, joten vaikka sillä on hyvä kiihtyvyys ja nopeus suoralla sekä hyvät "isot" lihakset, niin Pajulta todennäköisesti puuttuu syvät lihakset. Tällöin sen on hankala pitää itseään tasapainossa tiukoissa kulmissa sekä sen joutuessa ryömimään putkeen ja pussiin (sekä myös kepeillä kun pitää taivutella itseään jatkuvasti). (...korjaan itseäni ja asiavirheet tarvittaessa kunhan saan muistiinpanot käsiini)

Nyt täytyykin siis ryhtyä kehittämään Pajun syviä lihaksia niin katsotaan josko sen into lisääntyisi fyysisten ominaisuuksien parannuttua.

Suosittelen seminaaria lämpimästi kaikille agilitykoiransa terveydestä ja esteiden mahdollisimman turvallisesta suorituksesta kiinnostuneille! Seminaari antaa runsaasti ajattelemista myös olemassaolevan kisakoiran lajiharjoitteluun ja perus- & lihaskunnon ylläpitämiseen. Nyt kun vain aika/into/puhti riittäisi kaikkien mielessä pyörivien ajatusten toteuttamiseen...

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

No nyt se selvisi!


...meinaan miksi tuo CPUn ohjaaminen tuntuu välillä niin vaikealta.
Multa puuttuu tällainen:


Nyt kyllä tämä tyttö lähti välittömästi ilmoittautumaan!

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Paju raportoi

Olen pöyristynyt miten meitä koiria pyöritellään paikasta toiseen ilman että meiltä kysytään mitään! Nytkin meidät taas sullottiin aamuvarhain (en ollut edes ehtinyt kunnolla aamupäiväuniani ottamaan) tuohon laatikkomalliseen liikkuvaan yksiöön. Onneksi nämä ihmiset ovat tajuneet parantaa matkustuksen tasoa, sillä tämä yksiö oli paljon hiljaisempi ja oma matkustussoppeni paljon hienompi kuin siinä edellisessä versiossa. Tosin jouduin nytkin jakamaan tuon sopen läähättävän bordercollien ja ikivanhan manssin kanssa (tästä tulikin lisäjännitysmomenttia matkaan kun jännäsin mahtaako mummon rakko pitää koko matkan ajan). Piti se, onneksi.

Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä että minun kuuluisi matkata isännän vieressä etupenkillä (se tuoli on jopa ihan tyhjillään kun emäntä matkaa tuon pienoisihmisen vieressä pöytäosiossa). Takaisintulomatkalla meidän sopen ovi avautuikin mystisesti pariin otteeseen matkan aikana ennenkuin nuo ihmiset tukkivat sen jollain teipillä. Höh.

Matkalla yövyttiin jossain Joensuussa kuulemma, siitä en itse paljon nähnyt muutamia ojanvierustoja ja omakotitaloja enempää. Seuraavan päivän jouduin kuuntelemaan koirien haukuntaa, oli kuulemma agilitykisat. Minua ei mukaan päästetty, olisin kuitenkin voittanut kaikki ja vienyt paikallisten palkinnot. Ehkä olikin parempi että jättäydyin pois kisasta. Viljo ja CPU saivat kuulemma hyllyjä, mutta musta niitä on kyllä jo kotonakin ihan tarpeeksi.

Joensuusta olikin ihan lyhyt matka lopulliseen määränpäähämme Lieksaan. Siellä olisi ollut muuten mukavaa (sai juosta sydämensä kyllyydestä pelloilla ja metsätiellä) mutta paikallinen punainen pystykorvainen maalaistollo yritti ajaa meitä pois koko ajan. Se parkkeerasi itsensä liikkuvan yksiömme välittömään läheisyyteen ja räkytti muutaman metrin päässä, ja kun käänsimme sille kylmästi selkämme, se yritti puraista takapuolesta! Kuvitelkaa mitä röyhkeyttä!

CPUa se taisi jopa päästä nappaamaan, mutta minua ei kun olen niin nopea liikkeissäni! Vähän minua kyllä huolestutti tuon mummon puolesta, se kun ei oikein näytä tietävän että kunto ja lihaksisto ei enää riitä maalaistollojen rökittämiseen. Onneksi se maalaistollo sentään uskoi isäntäväkeä ja poistui muutaman metrin päähään kun sille "sanoi tiukasti".

Mummoa taisi moinen sen verran hermostuttaa että muutama kiinteämpi vahinko pääsi tapahtumaan sinne meidän soppeen. Minulla on tietysti etuoikeus olla siellä yksiön ihmisosiossa, joten minun ei tarvinut onneksi niitä kikkareita väistellä, mutta mummo ja CPU olivat hieman kärsivän oloisia... Onneksi nuo ihmiset olivat varautuneet tilanteeseen ja vara-alusia ja peitteitä riitti.

Kotona odotti kuulemma kovasti tekemistä (vai mahtoiko paikallisella koiratyrannilla olla osuutta asiaan?) joten kotimatka alkoikin odotettua aiemmin, ja sujui ihan kivasti. Varsinkin ne välisyöksyt ohjaamoon sieltä matkustussopesta olivat kivoja kun silloin tuli kivasti säpinää noihin ihmisiin.

Täytyy tähän loppuun todeta että kyllä oma sohva on aina oma sohva...

P.S. Kuvia ei ole, kamera oli kyllä mukana mutta jostain syystä sillä otettiin kuvia vain jostain antennista?!?