Leiriä, leiriä...

Tää leireily on tosi fantsuu...

Viime viikonloppu vietettiin Lägin ja Agikotkien yhteisleiriä Pertunmaalla Pöylinniemen leirintäaulueella. Alue oli suljettu normaalilta yleisöltä, joten me ei-niin-normaalit agiharrastajat saimme koko upean niemen ihan itsellemme!

Ihan vain meidän käytössämme!

Perjantaina ohjelmassa oli viikonlopun ohjelman esittelyä ja herra ylipääkouluttajan luento, sekä tietysti täyttävä iltapala ja saunomista. Nukkumaan pääsimme kahdentoista maissa ja eräät jopa nukahtamaan noin tuntia myöhemmin kun tytön iltariekkuminen saatiin lannistettua. Valintani nukkua alasängyssä tytön kanssa oli vähemmän onnistunut. Peti ei rakentunutkaan ihan samalla tavalla kuin ekassa manssimobiilissa, joten patja tuntui siltä kuin olisi nukkunut liian kapealla ja vääristä paikoista möykyssä olevalla laverilla. Ohjeita ei tietenkään kannattanut lukea!

Minäkö muka valvotan?

Myös lämmitysjärjestelmä yllätti tehokkuudellaan, tosin ei siellä missä me nukuimme. Tässä mallissa "master bedroom" (eli meillä koirien boxit) olivat näköjään oletusarvollisesti lämmityksen polttopisteessä. Vettä piti siis keskellä yötä antaa lisää koirille, ja muutenkin yö oli sika- ja huaraosastossa varsin levoton. Ja tyttö normaaliin tapaansa halusi syödä kahden tunnin välein. Hyvin nukutun ja virkistävän yön jälkeen olikin siis energinen ja innostunut olo ottamaan vastaan päivän tuhti leiriohjelma! Noh, onneksi kahvia oli aamupalalla kello 8 tarjolla riittävästi...

Olin valinnut leirin harjoituskoirakseni Pajun, ja aamupäivän harkat menivätkin yllättävän hyvin, eikä salukimaisia kunniakierroksia juurikaan nähty. Oma ohjaamiseni on kuitenkin Pajun kanssa epävarmaa ja vähän epämääräistä, jonka herra ylipääkouluttajakin huomasi ja kommentoikin asiaankuuluvasti. En luota Pajun suorituksiin vieläkään niin paljon että osaisin rentoutua sitä ohjatessani, ja tästä todennäköisesti johtuu se että Paju tekee milloin mitäkin kun vaistoaa epävarmuuteni. Ja näin saammekin kivan oravanpyörän aikaiseksi.

Hörtsä ja hömppä

Iltapäivän tekniikkaharkoissa yritinkin ensisijaisesti rentoutua, jolloin Paju toimi todella hyvin. Harjoittelimme pääosin irtaantumista, ja Paju eteni targetille jopa kolmen hypyn päähän minusta. Tiukka kulmakäännöskin onnistui lopulta kun otin kunnon palkan käyttöön (namisukat unohtuivat tietysti kotiin, mutta heitetty minigrip-pussi täynnä nameja näytti käyvän ihan yhtä lailla).

Epäillyttävä koulutusmetodi ;)

Lauantai päättyi illanviettoon seminaarisaunalla asiaankuuluvine saunomisineen ja grillauksineen. Edellisestä illasta jotain jopa oppineena lähdin tytön kanssa nukkumaan jopa jo kello 23 (ja varasin yläpedin jossa on ah-niin-ihana joustinpatja). Saimme lämmötkin säädettyä niin että koiraosasto ei ollut ihan läkähdyksen partaalla. Illanviettoon jääneillä taisi olla mukavaa sillä seuraavana aamuna kuulin epämääräisiä huhuja hampaattomista eläimistä ja villeistä unista...

Dämägö de on de hambaadon eläin?

Sunnuntai alkoi lauantain tapaan varhain yöllä eli kello 8 aamupalalla. Leirillä toimineilla apukouluttajilla (kuten alleblogannut) oli ylimääräinen koulutus herra ylipääkouluttajan alaisuudessa, ja tähän koulutukseen otin Viljon sillä sen verran kiemuraista ja haastavaa rataa oli tarjolla. Aamun pakkaslukemien virkistämänä kimurantti rata meni Viljon kanssa hienosti, vain pientä viilausta piti suorittaa putkeenviemisessä.

Perinteinen Agitron -kilpailu käytiin iltapäivästä uudistetussa muodossa. Ensimmäisenä osakilpailuna ohjaajat ohjasivat "virtuaalikoiraa" radalla kuvitellen vievänsä omaa koiraansa. Tästä otettiin aika jota verrattiin seuraavaan osakilpailun suoritusaikaan jossa sama rata mentiin oikeasti sen oman koiran kanssa. Tarkoitus oli siis osua samaan aikaan kuin virtuaalikoiralla. Pajulla arvaukseni meni vikaan noin 14 sekunnilla, ja Viljon oikeaa aikaa en edes tiedä, niin paljon tuli virheitä radalla.

Joks on mun vuoro?

Viljon kanssa meni siis vikaan melkein kaikki mikä vaan voi mennä; kolmannen hypyn kielto, virhe kepeillä, renkaan ohijuoksu, puomin kontaktin loikka ja toiseksi viimeisen riman pudotus. Kylkäyksen (=uusi leirillä lanseerattu termi) tein tarkoituksella ottamalla Viljon takaisin puomin kontaktille (kahdesti, sillä se poistui myös toistokerralla ilman lupaa).

Paju sen sijaan loisti salukimaista valovoimaa ja teki radan upeasti. Ja sijoittuikin loppukilpailussa maksien toiseksi! Hurraa! Voipuneena jätimme palkintojenjaon jälkeen (kotiintuomisina koiran oma kantoreppu sekä puinen leikkuulauta) leiripaikan ja kotimatka sujui kuin lentämällä kun ummistin silmäni "ihan vain hetkeksi".

Pöylinniemi ouver än aut.