Meidän perhe taitaa olla agilitytilastonikkarin painajainen. Että otetaanko lähtökohdaksi koirakko, koira vai ohjaaja...?
Vilmaa ohjasin ensin minä kolmosiin asti, sitten Elina AVAksi, sitten Kennelpoika (sillä aikaa kun CPUn motivaatiota kasvatettiin), ja sitten taas minä jäähyväiskisan.
Veeran vakkariohjaaja on ollut Tuula (joka nosti Veeran kolmosiin), mutta sekä Kennelpoika, Elina että minä ollaan tuurattu välillä. Nyt kun Tuula lähtee opiskelemaan pestattiin Veeran ohjaajaksi Terhi.
Viljon nostin Vilman lailla kolmosiin ja sen jälkeen sitä on ohjanut epäsäännöllisen säännöllisesti sekä Elina että Kennelpoika, ja nyt päätettiin että minä kokeilen sen kanssa taas kisoissa.
CPUa ohjaa pääsääntöisesti Kennelpoika, mutta sillä aikaa kun Kennelpoika keskittyi mummon (Vilma) ohjaamiseen, ohjasin minä CPUa (noin puolisen vuotta).
Bugi ja Paju ovat vielä tässä vaiheessa ainoat joita on ohjanut kisoissa vain yksi ihminen. Tosin nämä koirat ovat molemmat vasta ykkösissä, joten ohjaajan pitäminen samana on kaiketi järkevintä.
Se onko noilla ohjaajavaihdoilla ollut hyviä vai huonoja jälkiseuraamuksia on kaiketi näkökannasta kiinni. Kolmosluokan koiralle näyttää kuitenkin olevan tärkeintä päästä tekemään, ihan sama kuka siellä kentällä huitoo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Meillä taisi olla samanlainen tilanne silloin kun vanhukset kisasivat aktiivisesti. Pitcol kisasi ensin Pian kanssa kolmosiin, minä jatkoin siitä sen jälkeen kun koira oli kuosissa ja yhtä 0- voittoa vaille AVA. Austerilla minä kisasin samoin kolmosiin, jonka jälkeen Pia kisasi sillä aina silloin tällöin. Nykyisin tilanne on jo rauhoittunut pääosiltaan, joskus harvoin olen kisannut läntsyllä kun vakiohjaajalla on ollut esteitä.
Varmaan meidänkin päätä on silitelty vastakarvaan noiden nikkareiden toimesta ;- )
Pasi
Lähetä kommentti