Hauskaa Uutta Vuotta!

Tein mango-tuorejuustokakun uuden vuoden kunniaksi. Aivan sairaan hyvää melbakastikkeen kanssa!

Jaa, reseptiäkö? Tää oli itse asiassa muunnelma Marien valkosuklaa-tuorejuustokakusta.

Mango-tuorejuustokakku(iso irtopohjavuoka 26-28 cm)

Pohja:
n 200-300g Digestivekeksejä
noin 75-100g sulatettua rasvaa

Täyte:
2 pikkupurkkia mangososetta (piltti tms)
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
2 dl flora vanillaa
8 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua + 1-2 tl sitruunamehua
1 1/4 dl sokeria (1/2 dl + 3/4 dl)
1 1/2 tl vaniljasokeria

Koristeluun: tumma suklaa (n. 50 gr) sulatettuna sekä hopeakuulia

Murskaa keksit hienoksi muruksi (laitoin ison pussin sisälle ja murskasin marmorikaulimella. Vink: hyvää agressionpurkuun). Lisää sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle. Nosta viileään.

Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen likoamaan (n. 5-10 minuuttia). Erota valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa valkuainen ja ½ dl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vatkaa flora vanilla vaahdoksi.

Lisää sitruunamehu appelsiinimehuun. Kuumenna mehu kiehuvan kuumaksi. Sulata liivatteet mehuun.
Pane tuorejuusto isoon kulhoon. Sekoita mangosose, keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Lisää lopuksi liivatemehu ohkaisena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vielä vaniljavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto.

Kaada seos mahdollisimman nopeasti vuokaan, sillä seos alkaa nopeasti hyytyä. Tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sulata suklaa mikrossa. Itse käytin pientä minigrip-pussia pursotukseen, leikkasin vain kulmaan pienen aukon. Pursota haluamasi kuvio ja koristele vielä hopeakuululla yms.

Melbakastike:
250 g vadelmia, 6 säilykepersikan puolikasta, 2-3 rkl sokeria makeuttamaan tai sitruunamehua kirpeyttämään. Soseuta vadelmat ja persikat, paseeraa (valuta sihdin läpi siemenet pois) ja mausta sokerilla tai sitruunamehulla (riippuen haluatko makeutta vai kirpeyttä).

Mestaruuskisat

Vielä ehdittiin pitämään tämän vuoden puolella seuran mestikset. Eilen kerääntyi mukava määrä Lägiläisiä kisaamaan mölli- ja kisaavien mestaruuksista harkkahalliin. Minä olin lupautunut möllien tuomariksi ja Kennelpoika kilpailevien. Rataprofiilin inspiroi Mestaruuskisojen kunniaksi M-muoto pienellä kompalla. Alla möllien ratapiirros:

Ilokseni mölleissä ei kontaktivirheitä tehty kuin yksi ainoa kappale! Pitäkää kontaktit kunnossa tulevaisuudessakin niin pääsette paljon vähemmällä (kokemuksen syvähkö rintaääni jne...)

Eniten virheitä tapahtui putkihärdellissä, koiratkin olivat hieman hämillään siitä että TAASKO mennään putkeen. Mutta hauskaa näytti kaikilla olevan!

Kilpailevien rata on tässä:


Tällä radalla tuli enemmän kontaktivirheitä, ja myöskin tässä putkihässäkässä koirat mielellään hakivat vääriä putken päitä. Tosin ohjaajat selvästi yrittivät liiankin selkeästi näyttää oikean putken pään ja vartalollaan siten usein työnsivät koirat väärään päähän.

Tämän radan menin CPUn kanssa, ja olin todella tyytyväinen rataan. Puomin ylösmenokontaktivirheen saimme kylläkin, siihen täytyykin kiinnittää enemmän huomiota. Mutta alasmenokontaktit onnistuivat ihan nappiin, ja pääsimme suht hyvillä kaarroksilla loppuun asti. Ehkä harjoittelusta on ollut todellakin hyötyä (hehheh)...

Ja Veera pääsi jopa kolmospalkinnolle Tuulan kanssa, hyvä te!

Pelisormi turvoksissa

Oikeesti! Nyt kun ollaan tyttö saatu joka päivä nukkumaan klo 21 niin on jäänyt aikaa pelata synttärilahjaksi saamaani Kingdom Hearts II:sta. Sen verran joutuu etusormi koetukselle vihulaisia hakatessa että nyt se on ihan kipeä ja turvoksissa. Pitäisköhän pitää tauko pelaamisessa?

Näääh, pari maailmaa täytyy vielä käydä pelastamassa...

Rauhallista Joulua!

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2007!

Kotisivut taas paikoillaan

Eilinen ja viime yö siinä meni, mutta viimeinkin kotisivuilla on muutakin kuin linkki tänne blogiin. Käykää katsomassa ja raportoikaa toimimattomat linkit ja muut omituisuudet. Jonkun verran sisältöä vielä uupuu, mutta suurin osa on paikoillaan.

kuumetta pukkaa

Nimittäin pentukuumetta. Tässä on nyt parin viikon sisällä surffittu kaikki mahdolliset karjiskasvattajasivustot (aikas paljon löytyy tuolta http://www.acdeurope.com/ (breeder worldwide)). Ja on haaveiltu...

Haaveeksi tuo kyllä taitaa tällä erää jäädäkin sillä vaikka muuten näin hoitovapaalla ollessa pennun otto olisikin mitä mahtavin tilaisuus niin tuo meidän kuljetuskapasiteetti ei vaan anna myöden. Eikä kennelpoikakaan, ei sen puoleen.

Järkevästi ajateltuna ei kyllä meille mahtuisikaan tällä hetkellä laumaan uutta jäsentä, mutta kuka sitä nyt järjellä näitä asioita ajattelee? Eli paras vaan pistää jäitä hattuun ja jättää koko surffailu. Jos mä yhden sivuston vaan ensin käyn tarkastamassa...

Eiks oo komee?

Pikapyrähdys Lieksaan

Alunperin tarkoitus oli matkan varrella (itsenäisyyspäivänä) käydä tekemässä kontaktiharjoitukset Joensuun epiksissä, mutta koska lauantaiksi piti ehtiä takaisin agilitykoulutukseen, jätimme epikset väliin.

Maanantai-illasta pakkasimme uskollisen manssimobiilin ja lähdimme Nokian parkkikselle yöksi. Teko ei suinkaan ollut niin järjetön kuin miltä kuulostaa, sillä kennelpojalla oli tiistaina vielä työpäivä, ja matka-aikaa supistaaksemme päätimme lähteä heti töitten jälkeen.

Mikäs siinä oli lämpöisessä ja mukavassa matkailuautossa nukkua aamulla pitkään kun ei tarvinnut kukonlaulun aikaan pakata laumaa autoon ja lähteä ajamaan työmaalle (tai kuten minun, koirien ja tytön tapauksessa, työmaan parkkipaikalle) ja kennelpojan hoitaessa koirien pissatukset aamuvarhaisella lähiviheriöllä. Loistoidea siis!

Koirat ovat jo niin tottuneet matkustamaan manssimobiililla että niiden kanssa on suorastaan älyttömän helppoa lähteä minne vaan mihin auton saa parkkiin. Vaikka ulkoa kuuluisi minkälaista mekkalaa tahansa, ne ottavat tyynen rauhallisesti nokosia häkeissään. Armoton konsertointi alkaa vain jos joku vieras ehdoin tahdoin änkee häkkien oven suuhun kuikuilemaan. Vakuuta siinä sitten että "ei ne ole vihaisia, ne ei vaan tykää että niiden yksiöihin mennään tuijottelemaan..."

Lauantaiksi palattiin siis takaisin. Iltapäivästä oli parin tunnin ylimääräinen koulutussessio ulkopuolisen coachin johdannossa ja CPU oli ekassa harjoituksessa täysin poissa käsistä. Tai pikemminkin mun näytöt ja CPUa ohjatessa vaadittava "rokkiasenne" olivat kadoksissa. Siinä ne sitten kuitenkin löytyivät pikkuhiljaa ja juuri kun alkoi tuntua siltä että homma alkaa sujua, aika loppuikin. Hyvät harkat olivat kyllä muuten!

Tässä alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että kisoihinkin voisi tuon otuksen kanssa lähteä, joten tammikuun Kirkkiksen kisat taitavat olla seuraavaksi tähtäimessä.

Taas on viikko vierähtänyt

...eikä mitään ole ehtinyt kirjoitella tännekään.

Mutta eilen pidettiin meillä kotona agiseuran kouluttajien pikkujoulu, ja sitä varten väsäsin glögikakun, joka olikin tosi hyvää, kannattaa kokeilla. Maistui ihan joululta! (Resepti esim. tuolta)


Pikkujoulussa kuultiin mielenkiintoinen luento koiran stressistä joka kirvoittikin keskustelua koko illalle, sekä katseltiin agilityvideo vuodelta -94. Video oli kuvattu seuramme treeneissä ja siitä oli tunnistettavissa pari nykyistäkin lägiläistä, nimittäin ainakin allekirjoittanut silloisen x-rotuisensa (sakemanni-dalmis) Kikin kanssa. Voi nolous! Onneksi metodit ja ohjaus on tuosta ajasta jokseenkin parantuneet (ainakin toivottavasti), ja "virheistä oppii" kuten älykkäästi videollakin mainitsin.

Pikkujoulujen jälkeen pieni yökukkujamme oppi uuden taidon. Lisäistuimeksi sisälle tuomamme puutarhatuoli osoittautui juuri sopivan korkuiseksi kiipeilytelineeksi, ja yhtäkkiä huomasimmekin tytön hihkuvan tyytyväisyyttä tuolilla istuen. Onneksi hän osasi tulla alaskin ihan kunnialla...

Hallicup 25.11.

Tänään vietimme koko päivän hallicupissa. Meidän poppoosta kisoihin osallistui CPU, Paju ja Viljo. Yllä kisaavien rata. CPUn kanssa menimme tekemään hyllyä sillä päätin jo etukäteen palkata sen kontakteilla. Ne menivätkin ihan suunnitellusti, ja pääsin palkkaamaan koiran hyvin. Muuten rata meni suht ok, kepeille mennessä CPUn vauhti oli sen verran suuri että se ei enää päässyt kääntymään toiseen välikköön ja loppukepit menivät jokseenkin tökkivästi (tajusin myöhemmin että CPUlle keppikäsky on "kepit", eikä "kierrä"...). Hypyn numero kuusi CPU ohitti kun en tajunut sitä selvemmin näyttää, ja kasilta ysille mennessä CPU kävi moikkaamassa tutut ratahenkilöt, mutta muuten olin tyytyväinen rataan.

Paju päätti kennelpojan ohjaksissa lähteä Aa:n jälkeen etsimään mammaa, mutta meni muuten iloisesti rataa (ottaen huomioon että kennelpoika ohjasti ihan kylmiltään Pajua ekaa kertaa, edes harkoissa eivät ole käyneet).

Viljon rata päättyi puomille jossa se ei jostain kumman syystä suostunut tekemään kontaktia kunnolla ollenkaan, vaan loikkasi joka kerta sieltä pois. Kennelpoika ei sitten jatkanut rataa vaan molemmat tulivat pois pelleilemästä. Kotona raahattiin kontaktikapistus yläpihalle ja kuinka ollakaan, kontaktien oikea suoritustapa muistui taas pikkukoiran mieleen. Aika pahojakin harhautuksia sai tehdä ennenkuin Viljo rikkoi paikan, mutta selkeästi se tarvitsee vielä paaaaaaljon häiriöharjoituksia ennen kisaradoille menoa.

Pipareita!

Kun meille ei jouluna kuusta tule sisälle niin tein piparista meille joulukuusen. Kennelpoika jo kyseli vesi kielellä että milloin tuo on tarkoitus syödä? Annoin luvan ruveta tuhoamaan sitä joulun jälkeen, ja siinä tuleekin olemaan hommaa sillä tuohon meni kilon verran piparitaikinaa... Onneksi täällä on kuusi innokasta auttajaa kuono pitkällään. Voipi olla ettei kuusi edes selviä hengissä jouluun asti jos kiusaus käy jollekin ylivoimaiseksi...

No hö!

Odotin viisaudenhampaan poiston sisältävän verta, rutinaa, hampaanpalasia ja vääntöä. Olin jopa hieman pettynyt kun lopputulos oli "nirsk-nirsk-nirsk-plop". Kymmentä vaille menin hammaslääkärin ovesta sisään ja viittä yli nousin tuolilta yhtä hammasta uupuen. Jopa hampaan paikkaus kuukausi sitten oli kamalampaa!

Nyt odotan että kello tulisi kahdeksan jolloin saan syödä ihan hammaslääkärin määräämää jätskiä, nam!

Nytkö se tyhmeneminen sitten alkaa?

Tunnin päästä on viisaudenhampaan poisto. Ja unohdin ostaa pehmeitä syötäviä varastoon!
Noh, ehkä mä pärjään banaanilla ja jugurtilla huomisen... vähän kyllä hirvittää näin etukäteen tuo operaatio.

Tehotreenejä

Tässä on ratapiirros eilisistä tehotreeneistä. Kun tutustuin rataan niin en voinut kuin naureskella itsekseni, niin hankalalta tuo CPUn ohjaksissa oleminen tällä radalla tuntui etukäteen. Ennustin kouluttajalle että ehkä me päästään nelosesteelle asti. Noh, päästiin kolmannelle ilman virheitä. Mut sitten kun koutsi muistutteli olkapäitten käyttöä ja oikea-aikaista ohjausta niin homma alkoikin sujumaan! Loppujen lopuksi CPU kulki todella hyvin (tehtiin rata kylläkin pätkissä, joten todellista vauhtia ei päästy koko radalla kokeilemaan), tiukoin kaarroksin ja koko ajan kuulolla.

Voi kun tuo koutsi pääsisi kisoihinkin kertomaan miten kannattaa koiraa viedä niin mehän tehtäisiin varmaan jopa tulos! Nyt tuli kyllä hirmu hinku kisaamaan, mutta taitaa mennä ensi vuoden puolelle ennenkuin meidän kalenterissa löytyy tilaa kisastarteillekin... Ehkä ihan hyvä vaan, ehtiipä harjoitella enemmän!

Onnea minä!

Sitä ollaan sitten puolessa välissä seitsemääkymppiä kuten kennelpoika niin söpösti ilmaisi.
Tästä sitä vaan paranee!

Onnea isit!

Meidän isin kakku, hyvin maistui!

Kakku sisältä, välissä mangopäärynäananastuorejuustoa, banaania ja suklaakermavaahtoa

Leipurin pikku apuri

Purkkeja ja purnukoita

Olin eilen ekaa kertaa tupperikutsuilla. Siis niitä muovisia purnukoita tuijottelemassa. Tavoistani poiketen voitin jopa arvonnassa pikkiriikkisen säilytyspurkin jolle sain heti hyvän käyttövinkin! Siihen mahtuu just sopivasti namisukka, joten enää ei kennelpojankaan tarvitse ihmetellä epämääräisenä kasana lojuvia sukkia jääkaapissa...

Seiskytviis egee köyhempänä poistuin talosta. Paras olla muuttamatta summaa markoiksi edes mielessään sillä aika kalliiksi tuli sipulileikkuri, pursotinpussi (no oli siinä niitä teriäkin mukana) ja sokerinsäilytysastia. Vois joskus huvikseen käydä esim. Säästöpörssissä katsomassa mitä ne siellä maksaisi... paitsi että noita isoja pursotinpusseja ei kyllä saa sieltä. Eikä varmaan tollaisia näppäriä sipulileikkureitakaan. Eihän?

Nyt ne on ohi

Kisat meinaan. Sen kunniaksi maistui lasillinen punkkua kun jostain syystä oli siideri päässyt loppumaan talosta. Aaahh...

Pingviinejä jäälautoillaan?

Ihanaa lunta ihanaa!

Mitähän kaikella tällä luppoajalla nyt tekisi kun ei tarvitse enää tassuja pestä sisälle tullessa?

Tästä viikosta lähtien alan muuten taas ohjastamaan CPUa kun kennelpoika keskittyy saamaan Bugin kisakuntoon. Jänskää!

Kaappileipuri iski jälleen

Nalle-Puh kakku (Mango-aprikoosi-banaani)

Valkosuklaatuorejuustokakku

Yllättäen molemmat synttärikakut onnistuivat hyvin ja ainakin päivänsankari piti omasta Nalle-Puh kakustaan!

Niin ne asiat lutviintuu ihan itsestään!

Syysmyräkät kaatoivat pihaltamme ison kuivahtaneen koivun. Olimme sitä jo katselleetkin jonkin aikaa että pitäisi joku ammattilainen kutsua se kaatamaan sillä kahdella puolella oli aitaa ja kolmannella pikku silta ja agilitykenttä vastassa. Alavajakin kuului vaaravyöhykkeeseen. Puu piti siis kaataa täsmälleen oikeaan suuntaan jotta suurempaa vahinkoa ei tapahtuisi.

Tuuli olikin nyt tehnyt homman puolestamme, ja täsmälleen oikeaan suuntaan! Latvakin osui vielä sivuharkkakentällä olevan renkaan ja hypyn väliin, niin että esteet eivät edes kaatuneet. Loistavaa! Niin ne hommat hoituu ihan itsekseen kun jaksaa tarpeeksi odotella.

IRL pukkaa päälle

...ja taas huomaa näistä merkinnöistä (tai niiden vähyydestä) että tosielämässä tapahtuu. Ei oo aikaa (tai aikaa olis, mutta energiaa ei) kirjuutella tänne.

Lägin kisat lähestyy taas (5.11.), ja lähes samaan aikaan vuosikokous sekä tytön yksivuotiset. Muistettavaa riittää, ja mikä kivointa, kaikki on sellaisia pikkujuttuja jotka on helppoakin helpompi unohtaa.

Käsissä huomaa taas miten stressi alkaa pukata päälle, iho meinaan lähtee kivasti kukkimaan kun tulee tarpeeksi kuormitusta tuonne personal compuutterin puolelle.

Nelijalkaisesta kaksijalkaiseksi

...meillä meinaan opittiin kävelemään eilen enemmän kuin vain muutaman askeleen!

tepastelua

No perhonen sentään

Just tajusin että meni sitten Kirkkiksen kisat ohi suun, niihin olis voinu ilmoittautua vielä puoli tuntia sitten, mut ei enää. Unohdin ihan täysin! Olis ollu kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan...

Noh, tuleehan noita, täytyy tutkailla kalenteria uusiksi.

Tällanen tuli meille tänään...

....järkyttyneimmille lukijoille tiedoksi että kylläkin vain hoitoon täksi päiväksi. Ruusu löysi heti hyvän ja pehmeän bongauspaikan matkakassin katolta. Tytön kanssa ovat ihmetelleet toisiaan pentuaitauksen eri puolilta ja tosi nätisti ja rauhallisesti ovat molemmat käyttäytyneet. Sanoinkin tuossa kennelpojalle että hyvinhän meille vielä yksi pentu sopisi.

No ei vaiskaan! Hehheh...

Uusi työjuhta

Siinä se on! Ja takana näkyy lumenäppis, jos vaikka tytöllä vähenisi tuo mun näppiksen testaustarve... Tosin kuten kuvastakin voi jo päätellä, taitaa olla turha toive.

Mä joka päivä töit... satatassuapeseeeeen...

Yllättävän puhtaat tassut tällä kertaa

Tässä Matin & Tepon sävelin hyräilen...

...sillä kuusi kertaa neljä tassua on kaksikymmentäneljä ja koirat käyvät ulkona vähintää neljä kertaa päivässä josta saammekin lähes sata tassunpesua päivittäin. Tähän aikaa vuodesta tassuille on nimittäin pesupakko ellei halua asua nilkkoihin asti ulottuvassa kurassa ja hiekassa. Lisäksi Paju ja Bugi on laitettava ylimääräisille riehukierroksille ulos päivän mittaan, joten suihkuteltavaa riittää. Kuka keksisi automaattisen koirantassupesurin jonka voisi asentaa tuohon kynnykselle? Anyone?

Peeäs: Se mun uusi läppäri on jo saapunut ja on tällä hetkellä kennelpojalla asennettavana! Jihuu!

Välilyönnit kadoksissa

Tämänhetkinen hiljaiselo blogipuolella johtuu välilyöntinäppylän puutteesta. Siis tuo pitkänomainen näppiksen alareunassa nököttävä pötkylä (jonka tärkeyttä ei ymmärrä kunnolla ennenkuin se puuttuu) koki pikkiriikkisten sormien tutkimusmatkalla irtirepimiskohtalon (kuten myös muutama viereinenkin näppylä...).

Välilyönnin saan kyllä aikaiseksi painamalla tuossa keskellä nököttävää kuminippulaa, mutta jokseenkin aikaavievää tämä kirjoittaminen tällä systeemillä on.

Mutta ei hätää, uusi läppäri on jo tilauksessa ja saapunee parhaassa tapauksessa jo ensi viikolla. Sitten kelpaa taas kirjoitella!

Go Paju go!

(C) Mari R

Paju tänään Eckerössä PN1 CACIB ROP RYP-4!

Paju jyrää!

Muoks:Arvostelu kuuluu "Mkt vacker, en klassisk saluki tik. Hennes förtjänster är så uppenbara och hennes fel så obetydliga att de inte behöver namnas. Mkt flotta rastypiska rörelser."

Miten liikkistä! <3

(C) Mari R

Annetaan pitovaikeuksien vuoksi

Kaktussisarrukset Unto-Irmeli ja Pirkko-Taneli etsivät pikaisesti uutta kotia. Olemme tehneet kaikkemme sopeuttaaksemme pienen lapsemme ja nämä sisarrukset toisiinsa, mutta nyt tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen että joudumme luopumaan kaktuksistamme. Kuten kuvasta näkyy, sisarrusten asuinpaikkana tällä hetkellä toimiva pimeä nurkkaus on saanut ne nuupahtamaan, joten nyt on aika löytää niille arvoisensa rakastava koti.

Unto-Irmeli ja Pirkko-Taneli ovat luonteeltaan varsin piikikkäitä, joten en suosittele niitä pienten lasten tai kotieläinten kanssa samaan talouteen. Sen sijaan toisten kaktusten kanssa ne tulevat toimeen loistavasti. Ne ovat pieniruokaisia, ja juomaakin vaativat vain silloin tällöin.




Jos uutta kotia ei löydy, joudumme valitettavasti viemään Unto-Irmelin ja Pirkko-Tanelin viimeiselle matkalleen.

Muoks: Kaktukset löysivät hyvän uuden kodin ja lähtivät noin tunti sitten, sniff...

Leiriä, leiriä...

Tää leireily on tosi fantsuu...

Viime viikonloppu vietettiin Lägin ja Agikotkien yhteisleiriä Pertunmaalla Pöylinniemen leirintäaulueella. Alue oli suljettu normaalilta yleisöltä, joten me ei-niin-normaalit agiharrastajat saimme koko upean niemen ihan itsellemme!

Ihan vain meidän käytössämme!

Perjantaina ohjelmassa oli viikonlopun ohjelman esittelyä ja herra ylipääkouluttajan luento, sekä tietysti täyttävä iltapala ja saunomista. Nukkumaan pääsimme kahdentoista maissa ja eräät jopa nukahtamaan noin tuntia myöhemmin kun tytön iltariekkuminen saatiin lannistettua. Valintani nukkua alasängyssä tytön kanssa oli vähemmän onnistunut. Peti ei rakentunutkaan ihan samalla tavalla kuin ekassa manssimobiilissa, joten patja tuntui siltä kuin olisi nukkunut liian kapealla ja vääristä paikoista möykyssä olevalla laverilla. Ohjeita ei tietenkään kannattanut lukea!

Minäkö muka valvotan?

Myös lämmitysjärjestelmä yllätti tehokkuudellaan, tosin ei siellä missä me nukuimme. Tässä mallissa "master bedroom" (eli meillä koirien boxit) olivat näköjään oletusarvollisesti lämmityksen polttopisteessä. Vettä piti siis keskellä yötä antaa lisää koirille, ja muutenkin yö oli sika- ja huaraosastossa varsin levoton. Ja tyttö normaaliin tapaansa halusi syödä kahden tunnin välein. Hyvin nukutun ja virkistävän yön jälkeen olikin siis energinen ja innostunut olo ottamaan vastaan päivän tuhti leiriohjelma! Noh, onneksi kahvia oli aamupalalla kello 8 tarjolla riittävästi...

Olin valinnut leirin harjoituskoirakseni Pajun, ja aamupäivän harkat menivätkin yllättävän hyvin, eikä salukimaisia kunniakierroksia juurikaan nähty. Oma ohjaamiseni on kuitenkin Pajun kanssa epävarmaa ja vähän epämääräistä, jonka herra ylipääkouluttajakin huomasi ja kommentoikin asiaankuuluvasti. En luota Pajun suorituksiin vieläkään niin paljon että osaisin rentoutua sitä ohjatessani, ja tästä todennäköisesti johtuu se että Paju tekee milloin mitäkin kun vaistoaa epävarmuuteni. Ja näin saammekin kivan oravanpyörän aikaiseksi.

Hörtsä ja hömppä

Iltapäivän tekniikkaharkoissa yritinkin ensisijaisesti rentoutua, jolloin Paju toimi todella hyvin. Harjoittelimme pääosin irtaantumista, ja Paju eteni targetille jopa kolmen hypyn päähän minusta. Tiukka kulmakäännöskin onnistui lopulta kun otin kunnon palkan käyttöön (namisukat unohtuivat tietysti kotiin, mutta heitetty minigrip-pussi täynnä nameja näytti käyvän ihan yhtä lailla).

Epäillyttävä koulutusmetodi ;)

Lauantai päättyi illanviettoon seminaarisaunalla asiaankuuluvine saunomisineen ja grillauksineen. Edellisestä illasta jotain jopa oppineena lähdin tytön kanssa nukkumaan jopa jo kello 23 (ja varasin yläpedin jossa on ah-niin-ihana joustinpatja). Saimme lämmötkin säädettyä niin että koiraosasto ei ollut ihan läkähdyksen partaalla. Illanviettoon jääneillä taisi olla mukavaa sillä seuraavana aamuna kuulin epämääräisiä huhuja hampaattomista eläimistä ja villeistä unista...

Dämägö de on de hambaadon eläin?

Sunnuntai alkoi lauantain tapaan varhain yöllä eli kello 8 aamupalalla. Leirillä toimineilla apukouluttajilla (kuten alleblogannut) oli ylimääräinen koulutus herra ylipääkouluttajan alaisuudessa, ja tähän koulutukseen otin Viljon sillä sen verran kiemuraista ja haastavaa rataa oli tarjolla. Aamun pakkaslukemien virkistämänä kimurantti rata meni Viljon kanssa hienosti, vain pientä viilausta piti suorittaa putkeenviemisessä.

Perinteinen Agitron -kilpailu käytiin iltapäivästä uudistetussa muodossa. Ensimmäisenä osakilpailuna ohjaajat ohjasivat "virtuaalikoiraa" radalla kuvitellen vievänsä omaa koiraansa. Tästä otettiin aika jota verrattiin seuraavaan osakilpailun suoritusaikaan jossa sama rata mentiin oikeasti sen oman koiran kanssa. Tarkoitus oli siis osua samaan aikaan kuin virtuaalikoiralla. Pajulla arvaukseni meni vikaan noin 14 sekunnilla, ja Viljon oikeaa aikaa en edes tiedä, niin paljon tuli virheitä radalla.

Joks on mun vuoro?

Viljon kanssa meni siis vikaan melkein kaikki mikä vaan voi mennä; kolmannen hypyn kielto, virhe kepeillä, renkaan ohijuoksu, puomin kontaktin loikka ja toiseksi viimeisen riman pudotus. Kylkäyksen (=uusi leirillä lanseerattu termi) tein tarkoituksella ottamalla Viljon takaisin puomin kontaktille (kahdesti, sillä se poistui myös toistokerralla ilman lupaa).

Paju sen sijaan loisti salukimaista valovoimaa ja teki radan upeasti. Ja sijoittuikin loppukilpailussa maksien toiseksi! Hurraa! Voipuneena jätimme palkintojenjaon jälkeen (kotiintuomisina koiran oma kantoreppu sekä puinen leikkuulauta) leiripaikan ja kotimatka sujui kuin lentämällä kun ummistin silmäni "ihan vain hetkeksi".

Pöylinniemi ouver än aut.

Tiistai on agilitya täynnä

Koulutusvastaavana olemisen hyvä puoli on se että voi suunnitella omat treeniajat suhteellisen sopiviksi itselle. Kesäkaudella vietin arki-illoista neljä iltaa agilitykentällä; maanantaina ja perjantaina vetämässä treenejä ja tiistaina ja torstaina itse harkoissa. Ja viikonloppuna tietty kisoissa. Hieman alkoi olla sellainen olo että kotonakin olisi kiva joskus viettää iltaa...

Joten syyskaudella pyhitimme tiistain agilitylle. Kuudeksi lähdemme kaksnolla pakattuna hallille, ja ensin vedän siellä yhden ryhmän kuudesta seiskaan. Kennelpoika harkkaa sitten seiskasta kasiin Bugin kanssa ja minä syötän tytön, vaihdan vaipat ja lenkkeilen tytön ja Viljon kanssa sillä aikaa lähimaastossa. Kasista kymppiin onkin sitten Viljon ja CPUn harkat.

Toki vielä on torstaisin Pajun harkat ja perjantaisin treeninveto, mutta ainakin yksi ilta vapautui pelkkään olemiseen. (Paitsi että silloin pitäisi treenata ainakin Viljon kanssa omalla kentällä erinäisiäkin asioita...)

Hallikauden taas alettua huomasi miten mukava tuollainen lämmin halli on! Piti oikein poistaa ylimääräisiä puseroita paikan päällä kun olin "hieman" yliarvioinut vaatteiden tarpeen. Koiratkin viihtyivät hyvin kun edes Viljo-manssi ei palellut ilman takkia paikan päällä! Toki talvella lämpötila laskee lähelle nollaa hallissakin, mutta silti sisätila on tuuleton, lumeton ja suhteellisen mukava (ei tarvitse hillittömän paksun toppatakin kanssa treenata). Kyllä ainakin allekirjoittanut maksaa mielellään harkkamaksun kun noin hyvissä oloissa saa treenata!

Mistä tietää olevansa kennelpoika?

....kennelpojan mukaan siitä että jääkaapin oven avatessaan ensimmäisenä näkee (ei suinkaan makkaraa tai olutta) vaan sukan.


Kysyn vaan että missäs sitä namisukkaa sitten säilyttäisi ellei jääkaapissa, häh? Viljolta jäi tämän päivän kisasta yksi namisukka yli, joten jos vaikka huomenna iskee hirmuinen treenausinto niin onpa namisukka ainakin valmiina odottamassa. Niih!

Käyhän se noinkin, pottailu...

...jalat kastuu joka tapauksessa.

Videoilta

Tiistaina pidettiin treeniryhmän kanssa videoilta. Kyseessä ei suinkaan ollut shwarzenkekkerin parhaat vaan olemme videoineet aimo läjän treenejä kesän aikana. Kyllä se taas huomattiin että vaikka kuinka itsestä tuntuisi että ohjaa oikein niin armoton kameransilmä tallentaa asioiden oikean laidan.

Tästä intoutuneena perustin Viljollekin oman treenipäiväkirjan. Aloitellaan neljästä eniten treenausta vaativasta asiasta, eiköhän siinä riitä hommaa syyskaudelle!

Piirinmestikset

Sunnuntaina kisattiin Uudenmaan kennelpiirin piirinmestaruuksista Mäntsälässä. Huono karma näyttää seuraavan piirinmestiksiä, sillä näistäkään ei ilman palkintojenjaon jälkeisiä palkintojen uudelleenjakamisia selvitty. Oikein hirvittää jo etukäteen sillä ensi vuonna piirinmestaruudet järjestää Lägi. Toivottavasti se kuuluisa "joku muu" on ylitoimitsijana...

Viljon PM-yksilökisa tössäsi heti ekaan rataan kun varmistelin puomin alastulokontaktia vähän liiankin kanssa. Suunnittelin tekeväni puomin jälkeen valssin seuraavalle esteelle, mutta töpeksittyäni aikani siinä pyörityksessä, Viljo tulkitsi radan jatkuvat takasin puomille. PIIPPIIPIIP. Nuo kolme kammottavaa pillinvihellystä kaikuen korvissani jatkettiin rata kuitenkin loppuun. Jostain syystä putken jälkeinen rima putosi vaikka en ollut edes koiran edellä. Rata meni hylkäystä lukuunottamatta oikein hyvin ja vauhdikkaasti, A:n kontaktitkin päästiin tekemään rauhassa loppuun asti kun ei ihanneaika enää tykyttänyt takaraivossa.

Hyppyrata meni paremmin, kaarteet mentiin todella tiukasti (ehkä hieman liiankin sillä Viljo varmisteli seuraavaa estettä aika lailla), ja nollahan sieltä napsahti. Noin viisi sekunttia kärjestä, joten varaa olis parannella aika lailla. Hyppyratanollia emme kyllä varsinaisesti enää tarvitse, sillä niitä on jo arvokisoihin tarpeeksi.

Joukkueradalla Viljo oli ankkuri, ja jännitystä kasvatti yhden koirakon alla oleva hylkäys. Viljon oli siis tehtävä tulos jotta joukkue saisi tuloksen. Rata meni aika varmisteluksi, ja se näkyi Viljon syöksähtelynä milloin minnekin. A:n kontaktin varmistelussa meni varmaan se kolme sekunttia jotka Viljo sai yliaikaa (ja joka todennäköisesti vei ykköspaikan joukkueeltamme), muuten rata suoritettiin kuitenkin puhtaasti. Loppujenlopuksi Lägin medijoukkue oli siis toinen ja minijoukkue kolmas.

Lägin Marju & Sani veivät minien yksilöpiirinmestaruuden ja Mari & Valo ottivat pronssia medeissä, hyvä Marju & Mari!

Pihacup -finaali

Eilen pidettiin meidän pihakentällä Lägin Pihacup -finaali. Pihacup on Lägiläisille tarkoitettu epävirallinen kilpailusarja joka pidetään Lägiläisten omilla pihakentillä. Tarkoituksena on saada koirakoille kokemusta erilaisista esteistä ja ympäristöistä (ideaa saa kopioida) jo ennen ensimmäistä virallista kisastarttia. Virallisissa kisoissa jo startanneille Pihacup on oiva mahdollisuus esim. tulla varmistamaan ja palkkaamaan kontakteilla koira kisanomaisessa ympäristössä. Mölliluokassa ei ketään hylätä kun taas kisaavien luokassa käytetään ihan normisääntöjä. Kesän aikana osakilpailuja oli tänä vuonna käyty kolme, josta meidän pihallamme käytävä siis neljäs ja viimeinen.

Koirakoita saapui paikalle ilahduttavan runsaslukuinen määrä ja lähes kaikki puut ja pensaat joutuivatkin hyötykäyttöön koiraparkeiksi.

Minimölliluokassa oli cupin voittaja jo etukäteen tiedossa sillä parson Poppana & Mira/Esa olivat karanneet muilta niin kauas pistesaaliinsa kanssa että kiinni saaminen oli enää tässä vaiheessa mahdotonta. Niinpä Poppana osallistuikin Satun ohjaamana minikilpailevien luokkaan, jossa sijoittui hienosti toiseksi. Minimöllien viimeisen osakilpailun voittikin sitten cairn Marilyn & Kristiina. Medimölliluokassa voiton vei tarupi Curu & Lotta luokkansa ainoalla nollatuloksella. Maksimöllit voitti belpam Bond & Maija muutamalla virhepisteellä mutta luokkansa nopeimmalla ajalla.

Kilpailevien luokassa nähtiin monta tuulennopeaa suoritusta. Mineissä voiton vei ainoalla nollatuloksella x-rotuinen Mooses & Terhi. Medeissä parson Liisa viiletti Satun ohjaksissa voittoon, niinikään huippunopealla nollalla. Makseissa pihan isäntä otti tällä kertaa hommat hanskaan (eikä hanska ollutkaan hukassa) ja teki CPUlla koko päivän nopeimman nollaradan.

Pisteidenlaskun jälkeen Pihacupin voittajat olivatkin sitten seuraavat:
Minimöllit parson Poppana & Mira/Esa
Medimöllit parson Osku & Teija
Maksimöllit belpam Bond & Maija
Minikisaavat x-rotu Mooses & Terhi
Medikisaavat parson Liisa & Satu
Maksikisaavat tasapeli kulnou Elmo & Tuula ja borcol CPU & Jari

Omat suoritukset menivät suorastaan loistavasti. Viljon kanssa teimme nopean nollan ja sijoituimme toiseksi medikilpailevissa. Viljo pysähtyi kontakteille kuin nakutettu (tietysti, olimmehan kotikentällä), ja taas oli tunne että ehdin hyvin sinne minne pitikin. Muutaman sekunnin käytimme kontakteille pysähtymiseen, joten aikaa olisi voinut vieläkin hieman kiristää.

Paju yllätti monella tavalla. Eiliset harkat eivät olleetkaan vieneet siltä mehuja, vaan vauhtia oli yli oman tarpeen ja se jopa karkasi lähdöstä radalle. Sain kuitenkin pidettyä Pajunkin suht hanskassa, muutama ylimääräinen kaarros, huono valssi ennen keppejä sekä huolimaton loppusuoran vienti aiheuttivat pari sekunttia yliaikaa ja kaksi ratavirhettä, mutta Pajun suoritukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Ohjaajaa pitää vaan koulia hieman enemmän jotta koira ymmärtäisi minne ollaan menossa. Toivottavasti vaan Pajun vauhti pysyisi kisoissakin, nyt on taas sellainen olo että niitä kisojakin voisi katsella Pajulle sillä silmällä...

Salukitreeniä

Käytiin treenaamassa Pajun kanssa alikiitoa. Ratana haastava kolmosen hyppyrata, joka pätkittynä sujui odotettua paremmin (lisää treenipäiväkirjassa).

Pitkän tauon jälkeen harkat menevät Pajun kanssa yleensä todella hyvin (kuten nytkin), joten todennäköisesti ennen kisoja ei sen kanssa saisi viikkoon käydä kentällä ollenkaan. Tai sitten kisapaikka ja -tunnelma on se mikä saa kiviriipat roikkumaan sen jaloista virallisissa mittelöissä. Täytyisi todennäköisesti käydä enemmän epävirallisissa (muualla kuin omalla treenikentällä) kisaamassa, ja kokeilla josko silloin saisi tuota kisan ja harkan välistä eroa pienennenttyä.

Mutta miten saisi ajan riittämään vielä tuohonkin, siinäpä se ongelma.

Käväistiin kisoissa

Jahas, nyt tämä sitten toimiikin. Varalta alettiin jo hieroa blogia omaan domainiin, eli sinne voip käydä muutto tässä joskus. Ja itse asiaan:

Nyt on sitten neitsytkisamatka tehty kaksnollalla. On se vaan hyvä! Uudet häkit saatiin sisälle viime yönä (muovikaukalot kylläkin (tai lasikuidusta ne kuulemma tulee) puuttuu vielä, mutta se ei menoa haitannut). Testaus & laaduntarkkailuryhmämme totesi häkit toimiviksi ja hyväksyivät ne käyttöön.

Itse kisassa meni ihan ok Viljon kanssa, ekalla radalla päätin kokeilla josko Viljo jo kestäisi harkoissa käyttämäni kontaktimetodin (ohijuoksun tiukalla komennolla), mutta iloisestihan se pomppasi kontaktipinnan yli. Palaamme kisoissa siis tiukkaan vieressäjuoksuun ja sormella näyttöön. Ekalta radalta saldona kontaktivirheen vuoksi 5 vp. Muu rata meni hyvin, ja jopa radalla ollut pöytä sujui kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Hyppyradalta saatiinkin sitten nolla ja sijoituttiin seitsemänneksi. Muutamia sekuntteja voi hyvin hioa vielä pois ratasuorituksesta kun saadaan emäntä juoksemaan kunnolla. Tosin nyt molemmilla radoilla tuntui siltä että ehdin hyvin joka paikkaan, joten ehkä pikkuhiljaa alan oppia sijoittumaan oikein sinne esteiden väliin.

Kennelpojan radoissa CPUn kanssa oli paljon hyviä elementtejä, joskin pari pientä lipsahdusta johtivat koiran harhaan aiheuttaen hylyn molemmilla radoilla.

Mitäs h.... kukkasta?!

Yritin äsken päivittää plokia ja tämä herjasi ettei mahdu enää?? Täytyykö tästä lähteä muuttohommiin?

Tilastonikkarit kiittää

Meidän perhe taitaa olla agilitytilastonikkarin painajainen. Että otetaanko lähtökohdaksi koirakko, koira vai ohjaaja...?

Vilmaa ohjasin ensin minä kolmosiin asti, sitten Elina AVAksi, sitten Kennelpoika (sillä aikaa kun CPUn motivaatiota kasvatettiin), ja sitten taas minä jäähyväiskisan.

Veeran vakkariohjaaja on ollut Tuula (joka nosti Veeran kolmosiin), mutta sekä Kennelpoika, Elina että minä ollaan tuurattu välillä. Nyt kun Tuula lähtee opiskelemaan pestattiin Veeran ohjaajaksi Terhi.

Viljon nostin Vilman lailla kolmosiin ja sen jälkeen sitä on ohjanut epäsäännöllisen säännöllisesti sekä Elina että Kennelpoika, ja nyt päätettiin että minä kokeilen sen kanssa taas kisoissa.

CPUa ohjaa pääsääntöisesti Kennelpoika, mutta sillä aikaa kun Kennelpoika keskittyi mummon (Vilma) ohjaamiseen, ohjasin minä CPUa (noin puolisen vuotta).

Bugi ja Paju ovat vielä tässä vaiheessa ainoat joita on ohjanut kisoissa vain yksi ihminen. Tosin nämä koirat ovat molemmat vasta ykkösissä, joten ohjaajan pitäminen samana on kaiketi järkevintä.

Se onko noilla ohjaajavaihdoilla ollut hyviä vai huonoja jälkiseuraamuksia on kaiketi näkökannasta kiinni. Kolmosluokan koiralle näyttää kuitenkin olevan tärkeintä päästä tekemään, ihan sama kuka siellä kentällä huitoo.

Kaappikäsityöblogi

Näyttää ihan siltä että meissä kaikissa asuu pieni käsityöihminen. Tuli taas nääs surruuteltua ompelukoneella. Sikaosaston ja huarakonttorin patjat piti leikata muotoon ja päällystää. Vähän harmitti kun sikaosaston patjaan ei riittänyt enää tuo sininen kangas, mutta jokseenkin sinertävää tuokin taitaa olla. Ja manssit huom, nuo reiät ovat vesikuppeja varten, ei vessareikiä!

Testaus & laaduntarkkailuosasto työssään

Halutaan ostaa lisää muistikapasiteettia

On tainnut tuo IMDE (imetysdementia) iskeä päälle oikein jyrän kanssa. Koko ajan on tunne että puolet aivoista piileskelee jossain pimeässä nurkassa, ja kun oikein houkuttelee niin saa pikkiriikkisen osan takaisin käyttöön.

Aivojen toinen puoli onneksi huolehtii täysipainoisesti tavanomaisista toiminnoista, ja osaan sentään vielä yksin käydä vessassa (vaikka sinne ei kylläkään enää koskaan pääse yksin, sillä jos ei koirat ole ryntäämässä syliin niin tyttö nyt ainakin) ja vaatteetkin saan yleensä päälle ennen puoltapäivää (se onko ne oikeinpäin onkin ihan toinen juttu).

Pyöritä tässä sitten virallisia kisoja ja syksyn treeniryhmiä ja -paikkoja kun jatkuvasti saa tarkastuksen tarkastuksen tarkastaa asioita. Onneksi on muistilistat ja kalenterit olemassa!

Yksi esimerkki IMDEn ilmenemismuodoista oli se kun tulin tytön kanssa kotiin oltuani äidilläni kylässä. Kennelpoika oli lähtenyt kauppaan ja laittanut oven tietysti lukkoon. Siinä sitten seisoin oven ulkopuolella ja soitin ovikelloa (en ensinnäkään heti tajunut että yksi auto puuttuu eikä ketään ole kotona, ihmettelin vaan että miksi se ei tule avaamaan) ja sitten seisoin varmaan pari minuuttia lamaantuneena ajatellen että "voi ei, ei me nyt päästä sisälle".

Kunnes surkastuneissa aivoissani välähti, ja työnsin pakun avainnipussa roikkuvan kotiavaimen lukkoon.

Tehkääpä perässä

Hulluja nuo kennelpojat...

Nynne on ohi

...kisat meinaa.

Pfft klink... Kyllä kylmä siideri on sitten hyvää...

Jännitys tiivistyy ennen kisaa

Nyt alkaa olla niitä hetkiä ylitoimitsijan kisajärjestelyelämässä että jos jotain menee pieleen/puuttuu/hajoaa/sairastuu niin sitten voi enää sanoa vaan että "voivoi".

Olen yrittänyt vähentää omaa stressiäni ajattelemalla että menee miten menee, ollaanhan me aina ennenkin kunnialla kisoista selvitty. Mutta kyllä aion silti rojahtaa sohvalle, nostaa jalat ylös ja korkata siiderin lauantai-iltana kun ollaan saatu esteet takaisin harkkakentälle ja tulokset lähetettyä.

Ja sitten marraskuussa sama rumba uudestaan... mutta silloin delegoinkin kaikki hommat ovelasti ylitoimitsijaharjoittelijan harteille! Varo vaan!

Hupsista!

Säädin templatea ja sain koko blogin muuttumaan bittimössöksi. Jonkin aikaa väännettyäni blogi ilmaantui melkein entisessä muodossaan, nyt kun saisi jostain vielä nuo "rounded corners" näkymään niin kuin pitäisi...

Ei pitäisi mennä koskemaan mihinkään mihin ei välttämättä tarvitsisi!


...ja nyt hävis sitten kustomoinnit, anna mun kaikki kestää!

Pelkkää säästöä

Tänään oli oikea supersäästöpäivä. Kävimme Petikon Musti & Mirri poistomyymälässä, ja siellä vasta säästöä olisikin ollut tarjolla! Ostin kaksnollaan omat varapannat mansseille ja salukille (4 kpl) ja -hihnat kaikille (6+1 kpl sävysävyyn soinnutettuna sisustuksen kanssa tottakai), sekä 2 pulloa lisää sitä "huspois" tyyppistä koirankarkoitetta kakkataistelua puhdittamaan, suoranaiseen romahdushintaan 28 euroa!

Sieltä ajoimme paikalliseen eläinruokakauppaan ostamaan karpin- ja koiranruokaa, ja kuinka ollakaan, myymälässä oli muuttomyynti, kaikki tavarat -30% ja ruoat -20%! Ostettiin sitten nelisenkymmentä kiloa koiranruokaa, karpinruokaa purtilo sekä uusi isompi juomakuppi koirille vaivaiseen 66 euron yhteishintaan.

Siis sadan euron edestä pelkkää säästöä! Missähän sitä seuraavaksi kävisi säästämässä?

Se on siinä!

Huomioita seuraavaa ompelukertaa varten

• yhdeksänkuisen tärpästikkelin läsnäolo ei suorastaan helpota ompelutyötä
• lue ompelukoneen käyttöohjeet huolellisesti _loppuun_asti_ ja toimi niiden mukaisesti
• edellisenä yönä kahden aikaan valmiiksi mittaamasi ja leikkaamasi kangaspalat voivat yön aikana muuttaa mittasuhteitaan merkittävästi
• sauma tulee yleensä sisäpuolelle
• mittaa uudelleen ennen kuin leikkaat kangasta
• mittaa uudelleen ennen kuin ompelet kangasta
• suorista kangas ommellessasi niin ettet ompele ylimääräistä kangasta sauman alle
• teräväkärkiset sakset (tai purkaustyökalu tms.) helpottaisivat purkamistyötä huomattavasti
• kuminauhakujan tulee yleensä olla kuminauhan levyinen tai leveämpi
• nuppineuloja on vaikea löytää lattialta ja ne lentävät yllättävän pitkälle
• kiinnitä kuminauha kunnolla hakaneulaan/klemmariin pujottaessasi sitä kuminauhakujaan
• käytä seuraavalla kerralla ammattilaista
  
  

Projektia pukkaa

Joku voisi kuvitella että Manssimobiili 2.0 uutena autona vapauttaa meidät ajattelemaan tärkeämpiä asioita (kuten agility), mutta ei. Kaksnolla aiheuttaa ainakin hetkellisesti aikapulan, sillä siitä sikisi projekteja sekä minulle että Kennelpojalle. Upeat tummansiniset istuinpäälliset ovat kyllä kauniit katsella, mutta iskepä sinne penkille punavalkoinen karvanlähtönsä huipussa pöliseva bordercollie. Siinä on kauneus kaukana (kts. farmarimme). Eli kangaskaupan kautta istuinsuojien tekoon kiitos.

Onneksi olin kaukaa viisas ja hankin yhteiseksi joululahjaksemme ompelukoneen. Nyt kun vielä taito riittäisi (huom. en käynyt muitten tyttöjen tapaan peruskoulussa ompelu- ja kutomiskäsitöissä, vaan metalli- ja puutöissä) sillä kankaiden, lankojen ja kuminauhojen käsittely on kyllä korkeampaa matematiikkaa. Mutta ompelukoneen ohjekirja toisessa kädessä ja ruutupaperi & kynä toisessa tästä selvitään.

Kennelpoikakin aloitti jo oman projektinsa: koirahäkit

Plokkaushiljaiseloa pari viikkoa

Taitaa olla seuraavat pari viikkoa hiljaiseloa tässä plokittamisessa sillä Lägin kisat lähestyvät ja ylitoimitsijana minulla on sataviisimiljoonaa pikkujuttua jotka pitää pitää mielessä. Yöunia eivät nuo kisat onneksi ole vielä vieneet (unet vie ihan tarpeeksi tehokkaasti tuo pieni touhupakkaus joka tälläkin hetkellä tutkailee koirankarvan ja ruohonlehden aromaattisia vivahde-eroja), mutta viimeisenä yönä ennen kisoja unitunnit ovat yleensä kovin vähissä.

Tänä vuonna ei työväestä ole ollut pulaa, (kiitos kisatyövelvoitteen) ja osa hommista menee ihan omalla painollaan edellisvuosien tapaan. Uusi kisapaikka aiheuttaa oman jännitystekijänsä, varsinkin kun siellä ei ole vesipistettä, ja sähkönsaantikin on vielä hieman epävarmalla pohjalla.

Mutta eiköhän tämä tästä ja 12. päivän jälkeen voi taas suunnitella tulevaisuutta. Tällä hetkellä kalenterini ulottuu vain kisapäivään asti.

Uusi perheenjäsen <3

Siellä se nyt pihassa nököttää, Manssimobiili 2.0. Niin puhtoisena, valoisana ja kiiltävänä. Edellinen alkoikin jo aika hyvin maisemoitua tuohon metsikön kulmalle ("Pesu, onko se jotain syötävää?" sanoisi manssikin), joten nyt tarvitsee melkein aurinkolasit häikäisyn estoon kun sinne päin katselee.

No, kunhan saadaan Manssimobiili 2.0:aan koirille häkit rakennettua ja muutaman kuukauden sillä ajetaan niin se alkaa jo kummasti näyttämään meidän perheen kulkuvälineeltä. Nyt täytyy lähteä pakkaamaan autoon takaisin kaikki mitä edellisestä häthätää eilen illalla purettiin. Tai ei ehkä ihan kaikkea sillä kaikennäköistä turhaa ja vanhentunutta kamaa sitä onkin näköjään edellisessä jälkipolville säilyttänyt...

Hiphei!

Manssimobiili on kuollut, eläköön uusi Manssimobiili!

Viljon kanssa harkoissa

Voi ihanuutta! Mikä on parempaa kuin harjoitella koiran kanssa jolla intoa ja vauhtia riittää, mutta silti on kuulolla koko ajan? Aivan, ei mikään! Tänään olin siis Viljon kanssa treeneissä ja vaikka radalla oli muutama haastava kuvio, selvittiin niistäkin vähän harjoittelemalla ja kokeilemalla eri ohjauskuvioita. Kontaktit onnistuivat aivan nappiin (2-on 2-off), ja kepeillä oli vauhtia vaikka muille jakaa.

Vaikka Pajun kanssa on ihanan haasteellista ja mielenkiintoista treenata, on erittäin mukavaa silloin tällöin mennä koiran kanssa jolla on motivaatio kohdallaan ja joka oikeasti haluaa tehdä. Mutta ei Viljon kanssakaan aina ole ollut näin hyvin asiat.

Viljo oli vauhdillisesti rajoitteinen (lue: hidas) vielä ykkös- ja kakkosluokissakin (arvatkaapas montako kertaa sain nollatuloksen muutaman sekunnin yliajalla...), mutta Elinan "vauhtiryhmässä" (lähti pallit) saatiin motivaatio kuntoon erittäin runsaalla palkalla, helpoilla juoksuradoilla ja unohtamalla täysin virheiden näyttämisen koiralle. Mitä tahansa radalla tapahtui, koira palkittiin aina. Ja tulosta alkoi tulla.

Nyt ei Viljollakaan enää vauhtia puutu jos vaan ohjaaja antaa koiran mennä. Sehän siinä onkin niin hankalaa että pitäisi antaa koiran tehdä kun se kerran osaa, mutta kun siihen pitää mennä nenästä viemään ja sörkkimään... mutta ehkä tämä tästä ja vanhakin ohjaaja oppii uusia temppuja. Varsinkin kun harkat on nyt videokuvattu.

Plokinlukua

Viime päivät on menneet jokseenkin pelkäksi bloginluvuksi. Löysin Hippolandian ja siellä olen kahlaillut arkistoista pikkuhiljaa nykypäivään. Loistavaa!

Päätin aloittaa oman blogin Pajun treenejä varten, ja kirjata sinne myös sen mitä ollaan tähän asti tehty. Siinä tulee teille salagia tuutin täydeltä!

Kennelpoikakin teki oman blogin, sille ei tietty insinöörimäisesti nämä valmiit ohjelmat riittäneet vaan piti päästä kunnolla säätämään itse.

Paju käväisi Mäntsälässä näyttäytymässä ensimmäisessä valioluokan näytelmässään kanssani ja odotetusti seisoi takakenossa ja raahautui perässäni kuin kiviriippa. Yllätys oli siis suuri kun se voitti kuitenkin luokkansa ja oli lopulta PN2. Tarttis ehkä itsekin joskus treenata tuota koiran kehässä pyörittämistä eikä vain luottaa ammattitaitoiseen apuun... Varsinkin kun tällä kertaa kehää sai todella juosta. Ja juosta. Ja juosta. Reidet on kipeät (emännällä) kaikesta siitä loikkimisesta, mutta taisi tuomari kuitenkin painottaa liikkeiden merkitystä enemmän kuin muuta.

Boingboing töms klonk

Boingboingboing töms klonk töms viuh boingboingboing klonk töms boingboingboing klonk klonk viuh töms.

Edellä mainittu ääni ei suinkaan ole etelävenäläisen koukkunokkasapiirin soidinkutsu, vaan heräsin tuohon ääneen viime yönä. Salukin salainen yöelämä alkaa tässä pikku hiljaa avautua, sillä sen lisäksi että se on yösyöppö, se näyttää myös olevan yöriekkuja. Kurkut löydettyään (kts. alla) Paju on nyt selvästi ymmärtänyt että pöydiltä voi löytyä kaikkea kivaa mitä on jätetty sinne vain häntä varten.

Viime yönä Paju löysi narupallonsa joka odotti keittiötasolla uuden karvapäällisen asennusta. Mutta kuulosti kyllä kelpaavan ilmankin. Onneksi heittokaaret taisivat olla sen verran matalat että yölliseen äänivalikoimaan ei kuulunut räiskis.

Keskiviikon kuva

Kurkut? Mitkä kurkut?! Mitään en tunnusta!

Pajun matkakertomus

Viime viikonloppuna pääsin taas näyttämään agilitytaitojani koko viikonlopun kestävissä kilpailuissa Kokkolassa. Paikalla oli kaikenkokoista ja -näköistä koiraeläintä. Lähempää tuttavuutta en halunut tehdä kovinkaan moneen, sillä käytöstavat tuntuvat puuttuvan nykynuorisolta lähes tyystin. Kyllä silloin kun minä olin nuori oltiin kohteliaita ja annettiin tilaa vanhemmille.

Otin tuon emännäksi itseään tituleeraavan mukaan kolmeen kilpailuun (joskus säälittää ihmisten tarve liittää titteleitä itseään korostaakseen... Emäntä, pöh.) kun se ressukka vaikutti niin innostuneelta. Heti ensimmäisestä kisasta saimme pokaalin, Perjantain Paras. Tai pokaalissa lukee Perjantain Piristys mutta sehän on tietysti sama kuin paras. Sillä sitähän minä olin. Kuka sitä nyt jaksaa niitä touhottajia katsella, kun on kunnon tyylikästä agilitya tarjolla.


Toinenkin rata meni ihan hyvin, vaikka hieman hävettikin katsella emännän menoa. Hyvinhän se on kehittynyt, mutta tekemistä on vielä. Se on kumma miten se emäntä harjoituksissa osaa niin hyvin. Namien ajoitus, laatu ja tiheys on oikea, mutta kilpailuissa... Ei onnistu millään. Ja hyväähän se kuitenkin sillä hosumisellaan tarkoittaa, mutta vanha salukienkin sananlasku sanoo että "aivoissa säästetty, ympärysmittaan käytetty".

Kolmannen radan olikin sitten suunnitellut joku imbesilli. Saimme yliajasta hylkäyksen (Miten sellainen on mahdollista? Alennuin sentään ottamaan muutaman laukka-askeleenkin emäntää motivoidakseni!) ja sen lisäksi radalla oli kaksi putkea peräkkäin suoritettavana, peräti kaksi kertaa! Tuo ei voi olla laillista. Tuokaa sääntökirja! Teen protestin kennelliittoon, tai ainakin FCI:hin. Pöyristyttävää.

Tapasin kisapaikalla myös naapurini Mooseksen. Mooses kertoi nostaneensa oman emäntänsä kolmosluokkaan, voi miten loistavaa! Hänen emäntänsä onkin selkeästi palvelualttiimpaa linjaa kuin tuo oma joskus hieman jästipäinen ihmiseni.

Pois lähtiessämme minut ahdettiin Vilman ja CPUn kanssa takaosan matkustusosioon. Mutta tuossa täytyi käydä joku virhe! Sanon nyt suoraan... nuo tuoksuvat... ymh, KOIRALLE! Minun täytyi päästä sieltä pois. Päästin ilmoille salukien salaisen kutsuhuudon, mutta valitettavasti yhtään rotutoveria ei ollut sitä kuulemassa. Joten jouduin alistumaan kohtalooni matkata koiraosastossa.



Olimme tehneet matkaa jo jonkin aikaa kun tunsin miten manssimobiilin sisällä ilmapiiri kiristyi ja jännittyi. Ihan siinä karvat nousivat pystyyn sen sähköisyyden voimasta. Olin kuulevani isännän mainitsevan jotain Viitosvaihteelle Jumittumisesta ja Kytkimestä, mutta en ole varma.

Sitten yhtäkkiä Sininen Savu pöllähti sisätiloihin, mobiili pysäytettiin, ihmiset poistuivat ja tuli ihan hiljaista. Kysyin varmuuden vuoksi CPUlta (joka on bordercollie ja yleisestihän tiedetään että bordercolliet ovat älykkäitä) josko hän tietäisi mitä on tapahtumassa, mutta CPU oli valitettavasti yhtä ymmällään kuin minäkin. Kuului kolinaa, auto kallistui niin että liu-uimme matkaosastomme takaosaan ja mobiili lähti liikkeelle! Soittakaa 911! Missä ovat emäntä ja isäntä? Kuka kuljettaa mobiilia? Mihin olemme menossa?!?

Tässä vaiheessa olimme varmoja että venäläinen mafia on meidät kaapannut! Ne olivat varmasti saaneet vihiä että tässä kuljetetaan nyt arvokasta agilitykoiraa, varastivat koko mobiilin ja aikovat myydä minut kovaan hintaan venäjällä! Tai vaativat lunnaita! Katselimme toisiamme matkaosaston hämärässä valossa ja pelkäsimme pahinta. Jopa Vilmakin, joka on sentään kaiken nähnyt, ei ollut tällaista ennen kokenut. Tosin Vilma kommentoi tyypilliseen tapaansa vain toivovansa että perillä saisi ruokaa. Voi noita yksinkertaisia sieluja!

Ikuisuuden matkattuamme (matka olisi aivan varmasti riittänyt Venäjälle asti) mobiili pysähtyi, kuului taas kolinaa ja auto suoristui normaaliin asentoonsa. Ja ovesta asteli isäntä ja emäntä! Yritin hymähdellä heille paheksuvasti kohtelustani, mutta täytyy kyllä tunnustaa että olin jokseenkin helpottunut päästessäni jälleen ulos ja maankamaralle. Pysähdyspaikka oli mahdottoman huonosti suunniteltu virkistysalueeksi (tästä kommentoinkin jo emännälleni), sillä se oli tupaten täynnä autoja, pelkkää asfalttia ja ympäröity korkealla teräsaidalla.

Onneksi lähdimme kävellen alueelta pois ja leiriydyimme pienen nurmen laitaan. Päätin käyttää tämän joutoajan parhaimmalla mahdollisella tavalla joten otin nokoset sillä aikaa kun bordercolliet sähelsivät ja manssit haukkuivat ohikulkijoita. Ajattelin jo että olemme palaneet juurilleni ja alamme kohta pystyttämään beduiinitelttaa. Mutta ei, toimeton istuksinta vain jatkui ja jatkui...

...kunnes pelastava ritari vihreässä Audi A3:ssa saapui paikalle! En ollut uskoa korviani kun kuulin että meidät kaikki aiottiin ahtaa tuohon, vaikkakin suloiseen, mutta suhteellisen pieneen autoon. Neljä ihmistä, kuusi koiraa ja matkatavarat. Jouduin bordercollieiden kanssa takaosastoon. Aivan, siis KAHDEN BORDERCOLLIEN! Kiitos, otan osanottonne vastaan.



Lopulta saavuimme kotipihallemme yön hämärtyessä, kotiavaimetkin löytyivät ja pääsin omaan sohvaani nukkumaan. Tiukkaa teki, mutta kestin kaiken kuin saluki!

Pelkkää menestystä!

Raskaan työn raataja

Viikonlopun tavoitteet on saavutettu, Paju teki tuloksen! Saldona kielto muurillta ja parikymmentä sekunttia yliaikaa. Aivan loistavaa! Lisäksi Paju sai erikoispalkinnon, "Perjantain piristykset", perusteena "teki ohjaajastaan huolimatta tyylikkäästi omaan vauhtiinsa radan loppuun asti". Mamman mussu <3

Kahta en vaihda

karavaani pysähtyi ysiltä valtatien varteen stop lostai huutomerkki stop telkkari ja digiboksi esiin pikaisesti stop kennelpoika ruokki ja ulkoilutti koirat sillä aikaa kun olin lostin pauloissa stop viikottaisen annoksen saatuani jatkoimme matkaa virkistyneenä stop koukkuun en myönnä jääneeni stop

Manssilandia, manssilandia manssipuisto mahtava!

Elämyspuisto Manssilandia on persoonallinen ja rento ajanviettopaikka moneen makuun. Koko perheen suosikkina Manssilandia on kesän ehdoton matkakohde, josta löytyy jokaiselle jotakin. Vietä sinäkin ikimuistoinen päivä Manssilandiassa!

Muutamia laitteitamme:

SolarSoaker
Maksimimäärä uv-säteilyä minimikustannuksella! Virvokkeet ja ylellisen pehmeä aurinkopatja sisältyy hintaan.

Nimettömäksi jäänyt vieras SolarSoakerin hellässä huomassa.

Lintukoto
Oletko rautahermo? Pelihallimme uutuus testaa kärsivällisyytesi rajat!
HUOM! Voittoja rajoitettu määrä.

Manssilandian oma työntekijä testaa lintukotoa. Tuleeko jättipotti?

Myyrämaa
Seikkailullinen myyrämaa on tarkoitettu kaikenikäisille ja kokoisille mansseille ja tarjoaa huikeat puitteet jännittävään jahtiin. Lisämyyrät sopimuksen mukaan. Alle 3-kuiset pennut puoleen hintaan.

Oppaamme myyrämaan safarin alkumetreillä.

Á la carte Ravintola Manssion
Savuton Ravintola Manssion tarjoaa kotimaisen ja ulkomaisen keittiön parhaita paloja. À la carte –listamme pystyy vastaamaan vaativankin asiakkaan tarpeisiin. Ravintolan aukioloajat klo 21:00-22:00 tai sopimuksen mukaan. Keskeisellä paikalla sijaitseva aulabaari tarjoaa miellyttävän hetken rentoutumiseen. Valikoimista löytyvät parhaat pullovedet puhumattakaan Manssionin omasta kuuluisuuttakin saavuttaneesta helmeilevän kirkkaasta lähdevedestä.

Eksoottiset makuelämykset odottavat!

Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!