Muistoissamme CPU

Pikkupaimenen Moody Melody, CPU 7.11.2000 - 25.3.2013

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, 

ja kaipuu suuri
sanaton.

Muistoissamme Viljo

Sanoja ei tarvita,
kun sydän puhuu tuhansin muistoin.

Intopalleron Bibburinen "Viljo"
s. 6.3.2000
k. 2.4.2012

Jos vaihtais edes kuvan

Usva: Mitä, mitä, kuva, kuva, onkstäähyvä, tai tää, tai tää, mitä, mitä, mitä?
Bugi: Voi hyvää päivää...

Sekalaisia räpsyjä

Emmin Halloweensynttäreiden tarjoiluja

tö pesue

Usva ja pari linssiludetta

Emmi ja Usva

CPU 10 vuotta

Hyvin mahtuu

Hauskaa Isänpäivää!

Jee, päivitys!

Ei ole sitten tullut päiviteltyä. Yllä kuvassa syypää. Tai kyllä se vauvan hoitokin vie vähän aikaa (no ei oikeastaan, on sen verran perustyytyväinen tapaus). Mutta tässä nyt päivityspläjäys, vähän kuulumisia siis meiltä.

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että aivan parhaan pennun juuri meidän perheeseen Elina luovutti meille! Yhteiselo vilkkaan pennun ja pienen vauvan kanssa samaan aikaan on onnistunut yli odotusten, mitään ylitsepääsemätöntä vaikeutta ei ole tullut eteen. Usva jaksaa ja sietää aivan mahtavasti vanhempien lastenkin metkut, ja lapset tykkäävät Usvasta, varsinkin nyt kun pureminen on jäänyt vähemmälle.

Etenkin kaksivuotiaalla Attella ja nyt nelikuisella Usvalla tuntuu synkkaavan keskenään. Molemmat ovat nyt jotenkin samalla kehitysviivalla, tykkäävät riehua ja keksiä metkuja, ja usein heidät löytääkin takapihalta kahdestaan seikkailemasta.

Kohta viisivuotias Emmi kuuntelee korva tarkkana äitin kouluttaessa pentua ja toistelee samoja käskyjä "kouluttaessaan" (=murentaessaan äidin koulutuksen vähäisintäkään johdonmukaisuutta) pentua.

Puolivuotiasta Ellaa voi jo hyvin pitää lattialla pennun kanssa, välillä pitää tosin kutsua pentua pois puhdistamasta vauvan kitarisoja... Mutta Ella tuntuu tykkäävän kun Usva touhuu lähellä. Onneksi Usvan karvat ovat niin lyhyet että niistä ei saa hyvää tarttumaotetta!

Kaikki muut koirat paitsi Viljo (jota ei edes päästetä pennun kanssa samaan tilaan vielä vähään aikaan) ovat jo tyytyneet ajatukseen että lauma on kasvanut taas yhdellä koiralla ja leikkivätkin ulkona ollessaan kivasti keskenään.

Itse asiassa leikittäjiä tuntuu Usvalla olevan niin paljon että itse en juurikaan pääse sitä tekemään kuin niillä satunnaisilla kerroilla kun pääsen itsekseni pissattamaan pentua. Toivottavasti se kuitenkin riittää hyvän suhteen luomiseen!

Usva on ollut erittäin vastaanottavainen kaikenlaisen koulutuksen suhteen. Edellisistä koirista poiketen nyt minulla on tavoitteena saada ensisijaisesti mukava kotikoira ja sen jälkeen mukava harrastuskoira. Tällä tarkoitan sitä että yritän miettiä koko ajan miten haluaisin koirani toimivan sisätiloissa/ulkona lenkillä/vieraassa paikassa ja pyrin välittömästi korjaamaan mahdolliset väärät toimintamallit.

Esimerkkinä vaikka se kun huomasin että pennun sisälle tulo tapahtuu kelpiemäiseen supervauhtiin suoraan ovesta olohuoneen sohvan kautta (jossa Emmi/Atte yleensä istuu ja kiljuu kun pentu syöksyy "tervehtimään") vastaiseen seinään, otin tavakseni heittää muutaman namin ovensuuhun jolloin Usva pysähtyy siihen syömään niitä ja pystyn ottamaan tilanteen paremmin haltuuni. Nyt se hidastaa jo valmiiksi siinä hieman vauhtia jolloin sisääntulo on aavistuksen hillitympi.

Seuraavaksi pitää pohtia sitä miten saan pennun suoraan ovelta etuaitaukseen, sillä se on nyt pari kertaa juossut ovesta aitauksen ulkopuolelle "Moi mä oon täällä, ei mun tartte sinne tulla" -mentaliteetilla. Pitää varmaan heitellä ne namit sinne aitaukseenkin...

Onneksi tähän mennessä Usva on ollut ihanan vastaanottavainen kaikkien koulutusyritysteni kanssa, toisaalta Usva on vielä niiiin pieni että paljon haasteita on varmasti edessä!

Sen olen kyllä huomanut että pienen vauvan aiheuttama unipula ei varsinaisesti auta koiran kouluttamisessa. Sekä oma oppiminen että asioiden muistaminen (=johdonmukaisuus) kärsii selvästi. Esimerkkinä ovista/porteista kulkeminen. Käskyjen ärsykekontrolliin saaminen on mulle kauhean vaikeaa ja ajattelen sitä vaihetta koulutuksesta aina kauhulla. En tiedä olenko kertaakaan osanut kouluttaa mitään käskyä kunnolla ärsykekontrolliin.

Nyt siis ajattelin opettaa Usvalle että portista ei tulla läpi millään muulla kuin vapautuskäskyllä. Luettelin siis siinä portin ääressä "koira - porkkana - ovi - mitänytmieleenjuolahti" -litaniaa ja lopuksi sanoin sille ok (siis ookoo). Ruumiinkieleni varmasti kertoi että nyt saa mennä sillä pienen epäröinnin jälkeen Usva tulikin portista. Vasta muutaman sekunnin (okei, ehkä muutaman kymmenen) jälkeen iski totuus tajuntaan... ok? OK??! Mistä lähtien Usvan vapautussana on ollut OK???? Vapautussana on "Okei", paino ekalla oolla. Voi huokaus. Tässä vaiheessa huomasin että ärrrrsykekontrrrrolli on oikein hyvä kirosana.

Että sellaista meiltä tällä kertaa, palajamme jälleen linjoille ennalta arvaamattomana ajankohtana.

Usva on täällä!

Hän itse (enemmän tarinaa Usvan blogissa).

Aaaaawwww......

Fyssaria ja jalkavammoja

Bugilla oli viime viikolla viides? fyssarikerta. Kyllä huomasi ettei koiraa oltu jumpattu (tai tehty hyppydrillejä) kahteen kuukauteen (kroppa ei vaan enää taipunut lattiatasolle (siis minun kroppani, ei koiran)). Treeneissä Bugi on ollut Jounin kanssa noin kerran viikossa, joten ihan laiskana ei koira sentään ole ollut (vaikka emäntä onkin).

Parilla edellisellä fyssarikerralla on ollut selkeästi edistystä havaittavissa, eli mitään kummallisempaa jumia tai arkuutta ei ole esiintynyt. Toisin oli nyt. Kylkikaari oli seistessä oikealla puolella pyöreämpi vasempaan verrattuna, jäykkyyttä oli nikamien L3-L4 välillä, kierto oikealle rajoittunut, kireyttä ja arkuutta oli havaittavissa myös lanneselän lihaksissa tällä alueella. Syvien lihasten toiminnassa oli myös parantamisen varaa. Hoidon jälkeen jäykkyydet ja arkuudet olivat onneksi huomattavasti vähäisemmät. Mutta huomaa että jumpista on todellista hyötyä ja nyt taas kun päästään normirutiineihin kiinni, täytyy ottaa jumpat ja hyppyharjoitukset taas viikottaiseen ohjelmaan. Jumppaohjelma pysyy samana kuin edellisellä kerralla annetut ohjeet, sillä edistystähän tässä välillä ei ole tapahtunut.

Ensimmäiset neljä päivää hoidon jälkeen sain tehtäväksi lannerangan taivutuharjoituksia, ja nyt viikonlopusta lähtien olisi saanut aloittaa hyppytreenit. Mutta kuinkas kävikään? Eilen Bugi tuli ulkoa sisälle jalka verta vuotaen, se oli repinyt (mikä on nimeltään se välikämmenen yläpuolella oleva antura?) vekin. Ei pahasti, mutta sen verran että pari viikkoa menee varmaan parannellessa. Höh.

Onnea wanhuksille!

Dabljuu What a Magic "Veera" 12-v

Intopalleron Bibburinen "Viljo" 10-v
(täytti kyllä jo kuukausi sitten mutta unohtui päivittää)

Bugin fyssari, 2. kerta

Tänään oli Bugin toinen fyssarikerta. Koira oli paljon paremmassa kuosissa, ainoastaan lievää jäykkyyttä lannerangassa ja niskassa. Takajalan lihakset olivat kehittyneet hienosti, kuin myös syvien lihasten toiminta oli kokonaisuudessaan parempi. Olen kyllä huomanutkin Bugia jumpatessa että se kannattelee itseään todella paljon paremmin nyt kuin jumppaa aloittaessa.

Kotiläksyksi saatiin hieman vaativammat jumppaohjeet, ristikkäisjalkojen nostossa nostojen määrä on nyt 10-20 ja kun parikymmentä menee hyvin, siirrytäänä tekemään näitä epätasaiselle alustalle. Tämän lisäksi tehdään takajalkojen nostoja niin että etujalat ovat korkeammalla ja takajalat epätasaisella alustalla. Jatketaan myös etu- ja takanojia etujalat maassa ja takajalat epätasaisella alustalla.

Bugin hassuun istumistapaan saatiin myös ohjeet, namilla houkutellaan koiraa hieman eteenpäin, sitten nostellaan etujalkoja vuorotellen sekä "tönitään" kyljistä niin että koira hakee tasapainoa myös takaosallaan.

Peruutusharjoituksia jatketaan, nyt erilaisten pintojen yli (rullattu matto, ruohomatto, rimoja tms.) Hommaa riittää siis vielä! Kontrollikäynti on kahdeksan viikon kuluttua.

Miten paljon voi olettaa vääriä asioita alkaessa ohjata uutta koiraa?

Minen oo mitään tehny!

Lyhyellä kokemuksella voisin kertoa että aika paljon. Varsinkin vaihtaessa terrieristä paimenkoiraan (tai nämä ovat tietysti yleistyksiä, pitäisi varmaankin tarkentaa että vaihtaessa Viljosta Bugiin). Tässä tämän hetken oivallukset, olen varma että niitä tulee jatkuvasti lisää...

1) Bc haluaa ilman muuta tehdä ohjaajansa kanssa yhteistyötä.
Periaatteessa joo (ainakin enemmän kuin manssi), mutta ei tämäkään ilmaiseksi tule. Meidän alkutaipaleella kun päästin koiran irti hihnasta/häkistä/autosta/portista Bugi laukkaili huitsin nevadaan ja teki huvikiemuroita ympäriinsä tuskin kiinnittäen mitään huomiota allekirjoittaneeseen. Radalla kun päästiin tekemään esteitä niin se sentään halusi tehdä hommia, mutta heti kun tuli tauko, alkoi päämäärätön laukkaaminen.

Olen siis joutunut ihan alusta asti opettamaan Bugille että ensimmäinen asia mikä tehdään kun päästän sen ulos häkistä/autosta/portista/hihnasta on ottaa kontakti minuun. Samoin paikasta toiseen siirtyminen agilitykentällä tapahtuu nykyään joko hihnassa tai vieressäni kävellen ja hallitusti, ei mitään omia kierroksia.

2) Bctä voi nostella ja ottaa kiinni kuin manssia.
Joku voisi ihmetellä että miksi bctä tulisi nostella tai pitää kiinni, mutta esim. kontaktiopetuksessa yritin alussa nostaa koiraa laskevalle osuudelle, tai pitää kiinni rinnasta/niskanahasta kun pantaa ei ollut lähettyvillä. Tai (hui kauhistus) nostaa koiran valuvia takajalkoja kontaktiesteelle. Seurauksena selällään mateleva koira jonka mielestä maailma kaatuu niskaan kun mamma "käy kiinni".

Mansseja olen tottunut nostelemaan minne milloinkin, ja ne vanhoina näyttelykonkareina ovat myös tottuneet siihen että niitä kosketellaan ja pidetään kiinni milloin mistäkin. Bugi ressukka ei ole ainoan näyttelykäyntinsä jälkeen kehiä nähnytkään (eikä siis tuomarin kopeloivia käsiä) ja perusterveenä koirana ei ole joutunut pahemmin eläinlääkärissäkään käymään.

Meiltä on siis jäänyt Bugin osalta yksi tärkeä siedätys tekemättä. Noh, onneksi ei ole liian myöhäistä ja niskanahasta kiinnipitämisen olenkin nyt ruokakupilla yhdistänyt tositosikivaan juttuun (eli nyt voin pitää esim. ennen keppejä niskasta kiinni ja se vaan nostaa koiran halua tehdä, samoin kontaktilla), ja koko kropan koskettelua tulee nyt myös runsaasti fyssariterapian muodossa.

3) Bc joka taistelee makuualustansa kanssa pitää taisteluleikillä palkkaamisesta.
Oletin ilman muuta että taistelu ohjaajan kanssa on Bugille paras palkka, retuuttaahan se kaikkea minkä irti saa muutenkin. Meillä kävi kuitenkin niin että halu leikkiä taistelemalla hiipui hiipumistaan, kunnes tuntui että Bugi teki sitä vain koska halusin niin. Yksi osatekijä voi olla se että meidän alkutaipaleemme oli oikea "teholähtö", ja voihan olla että yhtäkkinen rasitus koiran niskaan/selkään taisteluleikeillä (vaikka yritin tehdä sen "oikein") aiheutti jumeja ja liikarasitusta koiralle, eikä se sen tähden enää halunut taistella. Tai sitten se paineistui siitä että lähes vaadin sitä. Tiedä häntä.

Joka tapauksessa kun tajusin muuttaa leikin enemmän saalispainoitteiseksi, tuntui että meillä loksahti taas yksi osatekijä paikoilleen. Nyt Bugi leikkii vapautuneesti ja taisteluhalu lelusta kasvaa koko ajan, kun taistelu ei ole pakollinen osatekijä leikissä, vaan koira voi tehdä sitä silloin kun haluaa.

4) Ei ole väliä millä tuulella on bctä ohjatessa.
Kyllähän manssikin kulkee lujempaa kun itse on oikeassa vireessä, mutta yleensä se menee kyllä oikeat esteet namin toivossa, oli itse minkälaisessa mielentilassa vaan. Bugi taasen alkaa vanhan "laukkailenpa tässä ympäriinsä" - käytöksensä heti jos itse en ole tilanteessa skarppina, läsnä ja kunnon tekemisvireessä. On pitänyt oikein tsempata itseään ja ajatuksiaan jotta saa oikean vireen harkkoihin ja kisoihin. Valitettavasti tässä osiossa taitaa olla eniten töitä ja olemmekin vasta ihan alkutaipaleella...

5) Bctä voi ohjata kuten manssia.
Edes minä en sentään ihan näin ajatellut, mutta kyllä se yllätyksenä tuli miten erilaista Bugin ohjaaminen on. Vanhat tutut ja turvalliset ohjauskuviot eivät enää toimikaan tai koira kääntyy niillä ihan vikasuuntaan. Radat jotka aiemmin tuntuivat naurettavan helpoilta ovat nyt ydinfysiikkaa kun ei saa koiraa kääntymään, ei sitten millään. Onneksi tämän kauden valmentaja on bc-ihminen ja bcitä löytyy tuttavapiiristä paljon jolloin voi aina kysyä vinkkejä. Nämä kun vielä osaisi omassa päässään yhdistää oikeisiin paikkoihin rataantutustumisessa niin oltaisiin oikealla tiellä.


Olen nyt ollut Bugin ohjaimissa kesäkuusta asti, ja siitä lähtien olen painiskellut enemmän ja vielä enemmän näiden asioiden parissa. Paljon olemme menneet eteenpäin, mutta paljon on vielä tekemistä. Yhdenkään koiran kanssa en ole joutunut näin paljon ajattelemaan syntyjä syviä, tuntuu että joka harkkojen jälkeen päälimmäisenä on "miksi, miten ja mitä pitää muuttaa?". Kasvamisen paikka siis.

Bugin fyssari

Kotitekoinen fyssarikeskus: nurinpäin käännetty ja jumppamatolla päällystetty lasten lelulaatikko sekä patjalla päällystetty tasapainolauta (pelkällä laudalla ei jalat pysyneet millään).

Bugi pääsi tänään fyssarille ekaa kertaa. Kyseessä oli ihan perustarkastus sillä nyt kun Bugilla on aloitettu kunnon treenaus ajattelin että on hyvä tarkistuttaa että perusasiat ovat kunnossa ennenkuin syntyy rasitusvammoja mahdollisten heikkouksien johdosta. Mitään varsinaista ongelmaa ei ole vielä ilmaantunut harkoissa tai Bugin terveydentilassa, mutta rimat on kyllä putoilleet hieman turhankin usein ja taipuminen tiukista kulmista tai nopeasta vauhdista pujotteluun on selkeästi näyttänyt vaikealta.

Tutkimuksessa paljastui että Bugilla on ahtaat takaliikkeet (tämän olen toki tiedostanut itsekin) sekä takaosan hallinta heikko. Lantio/lanne on liikkeessä jäykkä ja siinä löytyi myös lievää epäsymmetriaa, ristiluu on kiertynyt oikealle ja rintarangan keskiosassa oli arkuutta. Jäykkyyttä löytyi myös lannerangasta sivuttaissuuntaisesti.

Käsittelyn jälkeen arkuus hävisi, sekä liikkuvuus oli selkeästi parempi. Jotta tulevaisuudessa vältytään mahdollisilta ongelmilta, aloitamme nyt takaosan tiedostamis-/hallintaharjoitukset.

Joka päivä saa tehdä jalkojen ristikkäisnostoja. Joka toinen päivä taas takajalkojen nostelua niin että etupää on n. 20 cm korkeudella (esim. jakkaralla/rappusilla), sekä pelkkää seisomista takajalat epätasaisella alustalla (esim. tasapainolauta) samassa asennossa. Myös lattialla takajalat tasapainolaudan päällä painonsiirtoja eteen ja taakse pitää tehdä. Näitä kaikkia noin 5-10 toistoa.

Lisäksi aloitamme hyppyseminaarista tutut ponnistusharjoitukset jotta Bugi oppii tuomaan takajalat kunnolla alle ponnistaessaan sekä taipumisharjoitukset epätasaisessa maastossa pienillä ympyröillä.

Eiköhän tässä riitä puuhaa joksikin aikaa, kontrollikäynti sovittiin kuuden viikon päähän.

Viljolle GO!

Viljolla oli eilen fyssarin kontrollikäynti eikä etujaloissa tai lavoissa näkynyt enää lainkaan jälkiä onnettomuudesta. Aavistuksen Viljo oli epävarmempi nostettaessa ristikkäisiä jalkoja (oej-vtj), mutta se olikin ainoa merkki että jotain on tapahtunut. Mutta siis paluulle normaaliin harjoitteluun ja kisaamiseen ei ole esteitä, jihuu!

Jäykkyyttä löytyi kuitenkin selästä ja lannerangasta (saattaa johtua huonoista takakulmauksista), joten siihen saimme erikoisvenytysohjeet joita tulisi lisätä alkulämmittelyyn. Pallojumppaa saa jatkaa ylläpitävästi pari kertaa viikossa, ja siitä pitääkin tyttö huolen koska hänen mielestään on niin hauskaa syöttää pallon päällä tasapainottelevaa Viljoa.

Seuraavaksi (noin kuukauden kuluttua) vien fyssarille Bugin, ihan vaan tarkastettavaksi. Bugin on kuitenkin hankala koota itseään vauhdissa (eikä se enää leiki niin innokkaasti kuin ennen), joten josko Annalta tulisi ihan erityisohjeita miten saadaan Bugin mahdollisia jumeja avatuksi.

Lisää tapaturmia

Nyt oli Pajun vuoro:

Nuo lähimmät kaksi etuhammasta ovat täysin poissa purulinjalta. Ja eläinlääkäriin matkaa tiemme taas...

Eläinlääkärissä Paju rauhoitettiin, kuvattiin ja hammaskivi poistettiin jotta suu olisi mahdollisimman vähäbakteerinen. Kitalaessa oli pieni murtuma (kulmahammas mennyt siitä läpi nenäonteloon? ...jonka takia nenästä tuli siis eka verta), mutta hampaat olivat onneksi tiukasti vielä kiinni.

Olihan kuitenkin kallis piirakanpala. (Kulut vähennetään Atten tulevista viikkorahoista, luulis oppivan että ruoat pidetään pöydällä eikä viskota minne sattuu, nih!)

Uusi panta

Hmmm.... oliskohan tuo sittenkin aavistuksen liian tyttömäinen Viljolle...

Jumppaajumppaa!

Viljo ei jostain kumman syystä suostunut makaamaan yksin mallina pallon päällä
joten jouduin käyttämään vastahakoista sijaista mallina.

Käytiin Aistissa fyssari Anna Boströmillä tsekkaamassa Viljon tämänhetkinen tilanne. Sillä aikaa kun ollaan odoteltu tätä fyssariaikaa niin Petteri on hieronut Viljon kerran viikossa, ja tämä onkin auttanut paljon Viljon kuntoutuksessa. Viljo ei enää ontunut liikkuessa lainkaan, mutta seistessä sekä kevensi hieman oikeaa etujalkaa että piti sitä hieman ulkokierrossa. Lihasmassa oli myös selkeästi surkastunut vasempaan etujalkaan verrattuna.

Manuaalisessa käsittelyssä tuli ilmi että vaikka Viljolla ei ole enää kipuja etujalan alueella (hyvähyvä!), sillä on kuitenkin jäykkyyttä ja arkuutta kauttaaltaan rintarangassa sekä kylkiluiden 8-11 alueella. Lihaskireyksiä löytyi lannerangan alueelta, todennäköisesti johtuen suorista takakulmauksista.

Hoitosuunnitelma on seuraava:

2 seuraavan viikon aikana:
- lisätään liikuntaa remmissä, lyhyitä juoksulenkkejä
- 2-3 kertaa päivässä, muutaman minuutin ajan tehdyt harjoitukset lavan seudun kehittämiseksi (terveen etujalan nosto, vasemman takajalan nosto, työntö oikealta, kävely hitaasti epätasaisessa maastossa, pallon päällä makaaminen; hypytys, kurkotus ylös-alas-sivuille sekä rauhallinen keinutus puolelta toiselle)
2 viikon kuluttua:
- lisätään remmiliikuntaa, pdennetään juoksulenkkejä, lyhyitä jaksoja vapaata riehumista muiden koirien kanssa
- agilityn ohjausharjoitukset, putki, hypyt rimat erittäin alhaalla
Kuukauden kuluttua:
- jos kaikki hyvin siirrytään normaaliin elämään ja treeniin.

Asia selvä

Tyttö (3,5 v) tuo huoneestaan valokuvakehyksen valmiilla mallikuvalla olohuoneeseen ja asettelee sen huolellisesti kajarin päälle.


Tyttö: Jos meidän koirat kuolee, sitten pitää ostaa tämmöinen koira.
Minä: ....gghhnnfggfh.

....että tunnistaako kukaan rotua, joko tässä pitää ruveta kasvattajia tiirailemaan?

Viljon kuulumisia

Käytiin toiseen kertaan eläinlääkärillä koska jalka ei näyttänyt paranemisen merkkejä. Ihan hitaassa kävelyssä Viljo astui ontuen jalalle, mutta aina kun Viljo seisoi, jalka roikkui ylhäällä. Onneksi kuitenkin eläinlääkärin mukaan jalan ei pitäisi enää olla kovinkaan kipeä, joten nyt aloitetaan hidaskävely-kuurit sekä niskan/lavan alueen jokailtainen hieronta. Myös tasapainolaudalla saa kuulemma varovasti harjoitella tasapainottelemista.

Varasin Viljolle ajan fysioterapeutille juhannuksen jälkeiselle viikolle ja siihen asti pyritään käyttämään se kerran viikossa hierottavana jotta muualla kropassa olevat jumit saadaan auki ennenkuin ne aiheuttavat mitään pysyvämpää.

Ainakin nyt jo tuntuu että parempaan päin ollaan menossa koska Viljo astuu jalalle jo paremmin todella hidasta kävelyä nopeammassakin vauhdissa. Se kylläkin vinkaisee aika herkästi jos joku toinen koira sattuu tuuppimaan tms. mutta voi olla että se on "ennaltaehkäisevää" varoitustakin.

Rata pikakelauksena

...siltä ainakin tuntui tänään kun pääsin ihan kylmiltäni ohjaamaan auskel Milaa Lägin kisoissa Milan ohjaajan loukattua jalkansa ekalla radalla. Paju oli jo ekalla radalla haahuillut tiensä hylätyksi joten Milan ohjaaminen vei ajatukset kivasti pois Pajun tulevasta toisesta radasta. Sen verran ehdin harjoitella että lämppäriesteillä kokeilin miten Mila jää lähtöön ja kääntyy putkesta. Jo tässä huomasin että saa olla näytöissään tosi ajoissa jos meinaa saada sitä kääntymään ilman iiisoa kaarrosta.

Radalle Milalla oli kova hinku, ja ajattelin jo ettei se millään voi pysyä paikoillaan tuollaisen ratavetovoiman edessä. Mutta hyvin on koira koulutettu sillä siihen se päjähti sivulle istumaan ja lähti vastä käskystä vaikka nytkähteli siihen malliin että menohaluja oli vaikka muille jakaa. Lähdön jälkeen en sitten ehtinytkään enää ajatella vaan yritin vain ehtiä seuraavaan paikkaan suunnitelman mukaan. Kepeillä jäin miettimään että pitäisikö minun olla koiran sivulla vai jättäytyä taakse, ja siinä samassa Mila jätti viimeiset kepit tekemättä ja karkasi pussiin joten saatiin hylky (ehkä Mila aisti mun epävarmuuden?). Otin kepit uusiksi ja sillä kertaa mentiin loppuun asti.

Loppuradalta muistan sen että kontaktien tekoa jännitin (enhän halunut pilata Elinan opettamia hyviä kontakteja hätäilemällä), ja ne tehtiinkin ihan kivasti, tosin Mila taisi olla vähän epävarma koska se piti viedä kädellä osoittamalla oikeaan paikkaan. Sitten taas vaan piti juosta niin pirusti seuraavalle kontaktiesteelle.

On se kyllä aivan ihana otus, sellaista paloa ja intoa lajiin on harvoin päässyt kokeilemaan. Ja tämä kokemus kyllä lyö kiilaa karjakoiran hankintaan (yhtäkkiä tulikin toinen varteenotettava rotuvaihtoehto kehiin, hui!), mutta se taisi ollakin Elinan taka-ajatus päästäessään mut Milan ohjaksiin. Mitä viekkautta!

Meilläkin on nyt oma Furminaattori!

Furminointia tarvitsivat tietenkin perheemme beeseet joilla on karvanlähtö parhaimmillaan. Toki ne olisivat tavallisella kammalla ja karstallakin jonkin verran lähteneet, mutta kyllä tuo Furminaattori oli ihan etevä peli.

Bugilla oli karva ihan kypsää lähtemään ja siltä sainkin lähes kaiken irtoavan pohjavillan irti, mutta CPUlla karva oli kovemmin kiinni eikä vielä ihan niin valmis irtoamaan. Voipi olla että CPUn karva on muutenkin hankalampaa laadultaan, onhan CPU leikattu narttu.

ennen

jälkeen

ennen

jälkeen

...joo, ja huomaako kuvista mitenkään että seisotusta ei ole harjoiteltu miesmuistiin?