Mukavaa oli reissussa, mutta mukavampaa on palata kotiin. Vaikka matkassa olikin mukana välttämättömimmät mukavuudet (kuten läppäri, nettiyhteys ja digiboxi) on kotiinpaluussa aina helpotuksen tunnetta mukana (ja tällä en tarkoita wc:tä, sillä sekin löytyy manssimobiilista ihan omasta takaa). Pikainen tarkistus osoitti että Kennelpojan hyvissä ajoin ennen matkaa (torstaina illalla) väkertämä automaattinen kasvihuoneen kastelujärjestelmä oli toiminut moitteettomasti, karpit olivat pärjänneet barffilla (hyttysentoukkia ja vesiötököitä) ja malawien ruokinta-automaatti oli tällä kertaa osattu ohjelmoida oikein ja ruokaluukku muistettu jättää auki. Kaikki oli siis kunnossa kotirintamalla. Nyt ei muutakuin isku järjettömän pyykkivuoren kimppuun, ja toinen samanmoinen ruohon(heinän?) leikkuuseen(niittoon?).
torstaina, kesäkuuta 29, 2006
maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Alijäähtynyttä Kukkoa ja muita tarinoita
Lauantai-iltana siis juhlittiin CPUn luokkanousua poksauttamalla kuohuviinipullo (ja CPU:lle puruluu).
Jokaiselle jotakin
Juhlinta oli tietenkin sivistynyttä ja hillittyä, jopa siinä määrin että pakkaseen jäähtymään laitettu Laitilan panimon Kukko -olut tuli sunnuntaina vastaan osittain nestemäisessä ja osittain kidemäisessä muodossa ympäri jääkaappia. Nyt on testattu sekin että Kukko ei kestä äärimmäisissä olosuhteissa. Pitäisiköhän vaihtaa Kurkoon.
Rokualta jatkoimme matkaa Kennelpojan kotipaikkaan Lieksaan. Veera näyttää valitettavasti kärsivän samasta mäkäräiskuumeesta kun taannoisella Norjan-Ruotsin matkallamme. Veera oli ulkona aitauksessa noin 15 minuuttia ja sisään tullessa sillä oli joka paikka täynnään puremia, ja kutina ja turvotus oli tietty sen mukaista. Onneksi kyypakkaus kuuluu vakiovarustukseen, joten saatiin ainakin kutina laantumaan aika nopsaan.
Kutiaakutiaa
Kuin kaksi marjaa:
Veera & Kennelpoika
Tämän matka ei mennyt hukkaan senkään vuoksi että saimme uutta tietoa Vilman ja Pajun syömätottumuksista. Pajulla on selkeitä syömishäiriön oireita, sillä se ei halua kenenkään näkevän popsimistaan, ja ruokaileekin siis öisin. Kotonahan se on tehnyt tuota jo pitkään, nyt vain paksukalloiset omistajat tajusivat tarjota salukille ruokaa öiseen aikaan myös retkioloissa. Ja menekki on taattu! Vilmalla taas näyttää siltä että vanhuudenoireet lisääntyvät, ruoka uppoaa kuivana erittäin hitaasti, joten sille täytynee turvottaa nappuloita niiden pehmentämiseksi. Kotiin päästyä odottaakin sitten soitto koirien hampilääkärille, tarkistetaan kunnolla onko siellä purukalustossa jotain vikaa...
Salasyöppö
lauantaina, kesäkuuta 24, 2006
Ei ihan turha reissu!
Nyt kun savu on hieman hälvennyt CPUn ja Kennelpojan tämän päiväisen nollavoiton juhlinnan jälkeen, (ja kyllä, olemme ihme kyllä kaikki vielä suhteellisen selvinpäin ja valmiina iltakisaa varten sillä säästämme sen oikean juhlinnan iltaan. Kohta alkava iltakisa onkin sitten CPUn ensimmäinen kolmosluokan kisa!) on hetki aikaa raportoida tähän astisia tapahtumia.
Suunnitelmanamme oli lähteä ajamaan to yönä kello 12 Rokualle,ajaa koko yö ja olla perillä noin yhdentoista paikkeilla. Puoli yhdeltä kävin varovasti ilmoittamassa kellonaikaa nukkuvalle Kennelpojalle. Matkaan päästiinkin sitten yhden maissa, mukana 6 koiraa, 2 aikuista ja yksi 8-kuinen vauva. Sekä tavaraa vaikka Grönlannin ympäriajoa varten. Uskollinen kuormajuhtamme, manssi-mobiili, oli saanut juhannuksen kunniaksi oikein ammattiliikkeessä kesäkumit alleen ja eikun luottavaisin mielin matkaan!
Tyttö nukahti kivasti turvakaukaloonsa, ja allekirjoittanut samoin takapenkille. Kunnes Lahdentien liittymässä hätkähdin hereille epätavalliseen kolinaan ja jytinään. Eikun matkailuauto pysähdyksiin tien varteen ja Kennelpoika ulos sateeseen arvioimaan vahinkoja.
Ammattimiehet olivat viisaasti jättäneet pyörien pultit löysille (sillä niitähän on tietenkin ikävä yrittää pyörien vaihdon yhteydessä saada auki jos ovat kovinkin jumittuneet kiinni), joten vasen takapyörä oli melkein irti, vain sentin-pari olivat pultit enää kiinni. Onneksi sentään olivat vielä kuitenkin kiinni. En tahdo edes ajatella mahdollisuutta että pyörä olisi lähtenyt ajossa irti.
Pyörien kiristämiseen tarkoitetut välineet onneksi löytyivät takapoksista, joten matkaa pääsimme jatkamaan suhteellisen nopeasti. Tyttö vaan oli tietenkin heränyt hälinään, eikä sitten enää osanut nukkua, vaan seuraavat kolme tuntia matkasimmekin yliväsyneen itkun säestämänä. Kuuden maissa aamulla Kennelpoika luovutti viisaasti ja pysähdyimme seuraavalle levikkeelle nukkumaan. Eikun koirat pissille, pedit kuntoon ja unta palloon rekkojen ympäröimänä. Kello piippasi kymmeneltä, koirat pissille, pikainen aamupala ja taas matkaan! Tässä vaiheessa kävi mielessä tämän harrastuksen mielekkyys, varsinkin jos saldona tulisi olemaan 14 hylkyä (kuten pahimmassa tapauksessa voisi käydä... tai no pahin olisi jos ei päästäisi kisaamaan ollenkaan koska unohdin tietenkin ottaa kuitin kisamaksuista mukaan...). Noooh, ainakin nähtäisiin paljon hyviä muiden suorituksia, tavattaisiin mukavia ihmisiä ja voitaisiin hurrata ja tsempata seurakavereita ja muita tuttuja. Voisihan sitä juhannusta viettää hullumminkin! Ei ihan heti kylläkään tule mieleen miten, mutta varmasti voisi!
Perillä oltiin sen enemmittä kommelluksitta kahden-kolmen maissa, joten meille jäi hyvää aikaa asettua taloksi leirintäalueelle ennen Bugin ekaa virallista kisastarttia. Joka menikin ihan ok, hylky tuli, mutta muuten rata oli hallittu ja meno oli jouhevaa ja hyvännäköistä. Viljokin pääsi starttaamaan jo perjantaina tuloksena hylky kun en huomanut että kepeillä meni pari väliä vikaan ja oltiin jo seuraavalla esteellä ennenkuin tuomari vihelsi pilliinsä. Muuten Viljon rata meni ihan kivasti. On ilo ohjata koiraa joka menee halukkaasti sinne minne on ajatellut, silloin kun on ajatellut (vrt. Paju). Tänään ekalla radalla Viljo pudotti ekan riman, mutta muuten rata meni loistavasti!
Lägiläisittäin ajateltuna viikonloppu näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä, Ruska & Jaana tulivat perjantaina toiseksi ja Rontti & Liisa kolmanneksi mini2-luokassa. Lauantain ekassa kisassa Uni & Terhi tulivat toiseksi medi2-luokassa ja Rontti & Liisa olivat taas palkintopallilla, tällä kertaa toisina. Ja tietenkin CPU & Jari voittivat maxi2-luokan nousten kolmosluokkaan (jo pelkästään tämän takia kannatti kyllä ajaa 605 kilometriä agilitykisoihin)! Juuri kuulimme kuulutuksen että Hiisi & Petteri ottivat päivän toisesta kisasta nollan tullen neloseksi, joten hyvin jatkuu toisessakin kisassa meiniki!
Mitäs tästä kaikesta opimme? Luottakaa ammattilaisten kädenjälkeen ja LÄGI tulee ja voittaa!
Suunnitelmanamme oli lähteä ajamaan to yönä kello 12 Rokualle,ajaa koko yö ja olla perillä noin yhdentoista paikkeilla. Puoli yhdeltä kävin varovasti ilmoittamassa kellonaikaa nukkuvalle Kennelpojalle. Matkaan päästiinkin sitten yhden maissa, mukana 6 koiraa, 2 aikuista ja yksi 8-kuinen vauva. Sekä tavaraa vaikka Grönlannin ympäriajoa varten. Uskollinen kuormajuhtamme, manssi-mobiili, oli saanut juhannuksen kunniaksi oikein ammattiliikkeessä kesäkumit alleen ja eikun luottavaisin mielin matkaan!
Tyttö nukahti kivasti turvakaukaloonsa, ja allekirjoittanut samoin takapenkille. Kunnes Lahdentien liittymässä hätkähdin hereille epätavalliseen kolinaan ja jytinään. Eikun matkailuauto pysähdyksiin tien varteen ja Kennelpoika ulos sateeseen arvioimaan vahinkoja.
Ammattimiehet olivat viisaasti jättäneet pyörien pultit löysille (sillä niitähän on tietenkin ikävä yrittää pyörien vaihdon yhteydessä saada auki jos ovat kovinkin jumittuneet kiinni), joten vasen takapyörä oli melkein irti, vain sentin-pari olivat pultit enää kiinni. Onneksi sentään olivat vielä kuitenkin kiinni. En tahdo edes ajatella mahdollisuutta että pyörä olisi lähtenyt ajossa irti.
Pyörien kiristämiseen tarkoitetut välineet onneksi löytyivät takapoksista, joten matkaa pääsimme jatkamaan suhteellisen nopeasti. Tyttö vaan oli tietenkin heränyt hälinään, eikä sitten enää osanut nukkua, vaan seuraavat kolme tuntia matkasimmekin yliväsyneen itkun säestämänä. Kuuden maissa aamulla Kennelpoika luovutti viisaasti ja pysähdyimme seuraavalle levikkeelle nukkumaan. Eikun koirat pissille, pedit kuntoon ja unta palloon rekkojen ympäröimänä. Kello piippasi kymmeneltä, koirat pissille, pikainen aamupala ja taas matkaan! Tässä vaiheessa kävi mielessä tämän harrastuksen mielekkyys, varsinkin jos saldona tulisi olemaan 14 hylkyä (kuten pahimmassa tapauksessa voisi käydä... tai no pahin olisi jos ei päästäisi kisaamaan ollenkaan koska unohdin tietenkin ottaa kuitin kisamaksuista mukaan...). Noooh, ainakin nähtäisiin paljon hyviä muiden suorituksia, tavattaisiin mukavia ihmisiä ja voitaisiin hurrata ja tsempata seurakavereita ja muita tuttuja. Voisihan sitä juhannusta viettää hullumminkin! Ei ihan heti kylläkään tule mieleen miten, mutta varmasti voisi!
Perillä oltiin sen enemmittä kommelluksitta kahden-kolmen maissa, joten meille jäi hyvää aikaa asettua taloksi leirintäalueelle ennen Bugin ekaa virallista kisastarttia. Joka menikin ihan ok, hylky tuli, mutta muuten rata oli hallittu ja meno oli jouhevaa ja hyvännäköistä. Viljokin pääsi starttaamaan jo perjantaina tuloksena hylky kun en huomanut että kepeillä meni pari väliä vikaan ja oltiin jo seuraavalla esteellä ennenkuin tuomari vihelsi pilliinsä. Muuten Viljon rata meni ihan kivasti. On ilo ohjata koiraa joka menee halukkaasti sinne minne on ajatellut, silloin kun on ajatellut (vrt. Paju). Tänään ekalla radalla Viljo pudotti ekan riman, mutta muuten rata meni loistavasti!
Lägiläisittäin ajateltuna viikonloppu näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä, Ruska & Jaana tulivat perjantaina toiseksi ja Rontti & Liisa kolmanneksi mini2-luokassa. Lauantain ekassa kisassa Uni & Terhi tulivat toiseksi medi2-luokassa ja Rontti & Liisa olivat taas palkintopallilla, tällä kertaa toisina. Ja tietenkin CPU & Jari voittivat maxi2-luokan nousten kolmosluokkaan (jo pelkästään tämän takia kannatti kyllä ajaa 605 kilometriä agilitykisoihin)! Juuri kuulimme kuulutuksen että Hiisi & Petteri ottivat päivän toisesta kisasta nollan tullen neloseksi, joten hyvin jatkuu toisessakin kisassa meiniki!
Mitäs tästä kaikesta opimme? Luottakaa ammattilaisten kädenjälkeen ja LÄGI tulee ja voittaa!
:wohoo:
CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN! CPU NOUSI KOLMOSIIN!
tiistaina, kesäkuuta 20, 2006
Raparperiyllätys
En ole koskaan ollut suuri raparperin ystävä, ja tästä johtuen pihallamme kasvava iso raparperipensas/rykelmä/kasa/mikälie on saanut vapaasti rehottaa jo useamman vuoden. Nyt kuitenkin hetkellisessä mielenhäirössä kävin karsimassa sieltä parhaimman näköiset varret, pilkoin osan pakkaseen, ja lopusta tein hilloketta (jotta tämän vaatimattoman oloisen lausahduksen oikea painoarvo selkiytyisi, mainittakoon tässä että en ole eläissäni tehnyt minkään valtakunnan säilöhedelmiä/vihanneksia/kasvinvarsia/mitälie). Ja koska Kennelpoika vannoi syövänsä raparperipiirakan, jos vain sellaisen saisin aikaan, niin eikun tuumasta toimeen.
Kuka muuten tarvitsee enää keittokirjoja kun netti on pullollaan toinen toistaan maukkaampia reseptejä? "Lisää vain vesi"... tai tässä tapauksessa "kirjoita vain hakukoneeseen oikea hakusana", niin makujen aarreaitta avautuu edessäsi. Raparperi+resepti hakusanoilla löytyikin aimo kasa erilaisia raparperiaiheisia tuttavuuksia, mutta piirakkaresepteistä yksi näytti mielenkiintoisemmalta kuin muut, ihan sen takia etten ollut sen tyyppistä raparperipiirakkaa ennen maistanut.
Jännitys tiivistyi kun ajanottolaite kertoi piirakan olevan syöntikunnossa, ja yllätys oli suuri kun avattuani luukun se näytti ihan.... piirakalta. Koemaiston jälkeen voin melkein pyörtää sanani raparperin kulinaarisesta arvosta sillä tämä piirakka on loistavaa! Kennelpojankaan ei tarvinnut turvautua oluenmaistajien vanhaan fraasiin "mielenkiintoinen tuttavuus", sillä santsikierros tuli haettua molemmille. Piirakka on sopivan makeaa mutta mukana on kuitenkin hiven kirpeyttä ja raikkautta, joten se sopii näin helleiltaan kuin saluki sohvalle.
Tässä todisteena vielä jäljellä oleva piirakanpala sekä pakkaseen menoa odotteleva hillokepurkki:
Kuka muuten tarvitsee enää keittokirjoja kun netti on pullollaan toinen toistaan maukkaampia reseptejä? "Lisää vain vesi"... tai tässä tapauksessa "kirjoita vain hakukoneeseen oikea hakusana", niin makujen aarreaitta avautuu edessäsi. Raparperi+resepti hakusanoilla löytyikin aimo kasa erilaisia raparperiaiheisia tuttavuuksia, mutta piirakkaresepteistä yksi näytti mielenkiintoisemmalta kuin muut, ihan sen takia etten ollut sen tyyppistä raparperipiirakkaa ennen maistanut.
Jännitys tiivistyi kun ajanottolaite kertoi piirakan olevan syöntikunnossa, ja yllätys oli suuri kun avattuani luukun se näytti ihan.... piirakalta. Koemaiston jälkeen voin melkein pyörtää sanani raparperin kulinaarisesta arvosta sillä tämä piirakka on loistavaa! Kennelpojankaan ei tarvinnut turvautua oluenmaistajien vanhaan fraasiin "mielenkiintoinen tuttavuus", sillä santsikierros tuli haettua molemmille. Piirakka on sopivan makeaa mutta mukana on kuitenkin hiven kirpeyttä ja raikkautta, joten se sopii näin helleiltaan kuin saluki sohvalle.
Tässä todisteena vielä jäljellä oleva piirakanpala sekä pakkaseen menoa odotteleva hillokepurkki:
maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Rinta rottingilla
Agilityryhmän vetäminen on kyllä hauskaa ja antoisaa! Varsinkin kun on niinkin mukavat ja paneutuneet ryhmäläiset kun on molemmissa treeniryhmissäni. Olen kyllä erityisen ylpeä jokaisesta! Paikalle on ilo tulla kun näkee että viikon aikana on omatoimisesti harjoiteltu perusasioita ja edistystä niin koirissa kuin ohjaajissakin tapahtuu joka kerta. Pikku takapakitkaan joissain osa-alueissa eivät tunnu miltään kun toisissa asioissa huomaa tapahtuneen suuriakin edistysaskelia.
Näin kotiäitinä treenivedot tuovat kaivattua aikuiskontaktia ja vaihtelua rutiiniin ja arkeen, ja antavat myös itselle puhtia oman koiran koulutukseen. Toisaalta vaarana on että alkaa taas tehdä mieli uutta koulutettavaa (vaikka entisissäkin tosiaan olisi vielä roppakaupalla työtä). Onneksi järki vielä tässä vaiheessa sanoo että kuusi koiraa on ehdoton maksimi. Ihan niinkuin aiemmin neljä koiraa oli ehdoton maksimi. Sitten ehdoton maksimi oli viisi koiraa... Mutta kuusi on siis tosiaan se maksimi. On se. Ihan varmasti.
Näin kotiäitinä treenivedot tuovat kaivattua aikuiskontaktia ja vaihtelua rutiiniin ja arkeen, ja antavat myös itselle puhtia oman koiran koulutukseen. Toisaalta vaarana on että alkaa taas tehdä mieli uutta koulutettavaa (vaikka entisissäkin tosiaan olisi vielä roppakaupalla työtä). Onneksi järki vielä tässä vaiheessa sanoo että kuusi koiraa on ehdoton maksimi. Ihan niinkuin aiemmin neljä koiraa oli ehdoton maksimi. Sitten ehdoton maksimi oli viisi koiraa... Mutta kuusi on siis tosiaan se maksimi. On se. Ihan varmasti.
sunnuntai, kesäkuuta 18, 2006
Kadonneen vatsalinjan metsästys
Australialainen pussieläin tiineenä? Kennelpojan viihdyttäessä työkavereitaan perinteisen kuusinottelun parissa kotona, lähdin tytön, Viljon, Vilman ja Pajun kanssa evakkoon mummilaan. Manssit todennäköisesti luulivat päässeensä taivaaseen, sillä ruokaa riitti niillekin yllinkyllin. Nehän elävät koko elämänsä omasta mielestään jatkuvan nälkäkuoleman partaalla. Viljo varmisti henkiinjäämisensä syömällä sekä äitinsä että Pajun annokset. Manssin vatsalaukku on siitä ihmeellinen kapistus että se venyy ja paukkuu, mutta mitään ei oksenneta. Kyse on periaatteesta. Ja jos oksennetaankin niin tuotos syödään uudestaan, sillä muu olisi ruoan hukkakäyttöä.
Paju löysi pihapiiristä kerrankin sopivankokoisen kämpän itselleen. Tyylikkäästä sinkkuyksiöstä olikin mukava bongailla paikallista urostarjontaa.
Paju löysi pihapiiristä kerrankin sopivankokoisen kämpän itselleen. Tyylikkäästä sinkkuyksiöstä olikin mukava bongailla paikallista urostarjontaa.
Se elää sittenkin!
Nimittäin bonsaipuuni! Se ressukka on sitkutellut henkiinjäämisen partaalla jo kuukauden verran, ja löydettyäni viimeinkin oikeata bonsai-lannoitetta päätti varistaa kaikki lehtensä. Värjöttely lehdettömänä rankana on näköjään kuitenkin kannattanut, sillä nyt ihan selkeät silmut pukkaavat harmaasta, elottoman oloisesta rungosta. Elämä voittaa kuin voittaakin!
lauantaina, kesäkuuta 17, 2006
Bugi aloitti kisakauden!
...epävirallisesti kylläkin. Lägin PihaCup -kisasarja lähti eilen käyntiin ja Bugin eka startti sujui odotetulla tavalla. Lujaa mentiin alikiitoa. Paino siis sanalla _ali_. Uusintakierroksella sujui jo tosi mallikkaasti, ja kaikki hypytkin hypättiin kunnolla kun Kennelpoika antoi tarpeeksi tilaa. Tässä muutamia otoksia tapahtumasta:
(C) Maija Virolainen
Päästiin sitä ylikin!
(C) Maija Virolainen
Hienosti puomilla!
(C) Maija Virolainen
Huuuuiiiiiii!
Isosiskokin pääsi mukaan, tällä kertaa allekirjoittaneen ohjaamana. Sen voin sanoa että molemmilla oli ainakin hauskaa, vaikkei ohjauskuviot oikein mennytkään ihan niinkuin suunnittelin (noh okei, ei ne menneet sinne päinkään...). Oli vähän vauhtia tytsyssä!
Hullunkiilto silmissä!
perjantaina, kesäkuuta 16, 2006
Häiriöitä yhteydessä
Tän päivän ploki taitaa jäädä lyhykäiseksi sillä tällä pöytäläppärillä on joku salainen sisäinen elämä, eikä se halua nyt toimia yhteistyössä lainkaan. Hyrisee vaan itsekseen ja pyörittää tiimalasia vähän väliä. Onkohan sillä alkanut nyt kesäloma?
torstaina, kesäkuuta 15, 2006
Ässämmät sivu suun
Australialainen pussieläin?Juu, Elämä on.
Meni meidän perheen osalta SM-karkelot sivu suun koska kisakoneemme venäytti kyntensä. Irtonnee kuulemma hetkenä minä hyvänsä, tai sitten ei. Oisko kellään myydä manssin mentävää tukisukkaa (taino, tassunmentäväkin riittää)? Säilytämme Viljoa siis nyt naftaliinissa viikon niin päästään kisaamaan Rokualla sitten jussina. Siihen asti pidetään kaikki kannuskyntemme pystyssä että Viltsu paranee, jooko?
Meni meidän perheen osalta SM-karkelot sivu suun koska kisakoneemme venäytti kyntensä. Irtonnee kuulemma hetkenä minä hyvänsä, tai sitten ei. Oisko kellään myydä manssin mentävää tukisukkaa (taino, tassunmentäväkin riittää)? Säilytämme Viljoa siis nyt naftaliinissa viikon niin päästään kisaamaan Rokualla sitten jussina. Siihen asti pidetään kaikki kannuskyntemme pystyssä että Viltsu paranee, jooko?
Koirat teillä tietymättömillä
Avo herätti tuossa puoli tuntia sitten että saluki on avannut portin ja manssit on karussa. Ei näy missään. Ja kello on siis neljä aamulla. Oli päästänyt ne ulos pissalle kun Bugi oli herättänyt haukullaan, nukahtanut ja kun oli ottamassa niitä sisälle (CPU herätti ja hälyytti avon apuun haukunnallaan kun pikkusiskot olivat lähteneet seikkailemaan) niin isot löytyi naapurin kompostilta ja pienet ei mistään. Kauhea huoli ja hätä, missä ne voivat olla! Se että kaikki kolme manssia on kadonneet kuulosti todella hälyyttävältä, ne ovat varmasti lähteneet kauriin tai jäniksen perään. Käväisi mielessä että jos joku onkin ne varastanut pihalta suoraan. Eläinlääkäri ja löytökodit eivät vielä tähän aikaan yöstä ole auki, mitä jos ne makaavat raatona tien poskessa. Avo lähti autolla kiertelemään lähiseutuja ja minä huhuilen kotipihan läheisyydessä.
Ei mitään. Ei pihaustakaan.
Aika kului ja mielikuvat siitä mitä kaikkea on voinut sattua syöksyilivät mielen perukoilla. Suu alkoi kuivaa vihellyksistä ja huutelusta. Naapuritkin siinä varmaan jo heräsivät mekkalaan. Mietin jo että herätän tytön ja lähden metsään kiertelemään kun avon auto palasi takaisin. Kysyi että niin ollaanko varmoja etteivät manssit ole vielä sisällä nukkumassa huoneessaan. Molemmat syöksyimme katsomaan, ja uneliaat manssit kömpivät peittojensa alta ihmettemään hälinää.
Avo ei sitten ollutkaan edes päästänyt niitä ulos, vaan manssit olivat koko episodin ajan nukkumassa herranenkeleinä sisällä. Kennelpoika työssään. Että semmoista.
Ei mitään. Ei pihaustakaan.
Aika kului ja mielikuvat siitä mitä kaikkea on voinut sattua syöksyilivät mielen perukoilla. Suu alkoi kuivaa vihellyksistä ja huutelusta. Naapuritkin siinä varmaan jo heräsivät mekkalaan. Mietin jo että herätän tytön ja lähden metsään kiertelemään kun avon auto palasi takaisin. Kysyi että niin ollaanko varmoja etteivät manssit ole vielä sisällä nukkumassa huoneessaan. Molemmat syöksyimme katsomaan, ja uneliaat manssit kömpivät peittojensa alta ihmettemään hälinää.
Avo ei sitten ollutkaan edes päästänyt niitä ulos, vaan manssit olivat koko episodin ajan nukkumassa herranenkeleinä sisällä. Kennelpoika työssään. Että semmoista.
keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006
Kiviäkin kiinnostaa...
Siinä se nyt on. Kasa. Kun oikein pinnistelee, voi sielunsa silmin nähdä siitä rakentuvan meidän rinteeseen kivialtaan karppilammen biologista suodatinta varten. On se kiva ettei kesälläkään tarvitse levätä!
Stop the press!
Kyllä, hellekausi on virallisesti alkanut! Manchesterinterrieri on todistettavasti kastellut tassunsa vedessä! Tämä häkellyttävä tapahtuma ikuistettiin tänä aamuna, ja kyseinen manssi on vieläkin hieman hämillään siitä miten kaikki oikein tapahtuikaan. "Tö voter vos kold äändöö roks vear slipperi" kommentoi Vilma jälkeenpäin.tiistaina, kesäkuuta 13, 2006
Tästä se lähtee!
Lähtee kuin lehmä suosta sanoisi avo. Henkilökohtaisesti mulle ei ole koskaan selvinnyt tarkoittaako se sitä että lehmä raahautuu suosta tuskallisen hitaasti vai että se suorastaa plumpsahtaa irti mättähästä. Noh, kumminpäin vain taitaa soveltua enemmän kuin hyvin tähän tilanteeseen, sillä en ole koskaan ollut päiväkirjaihmisiä. Mutta kyllä se tästä lähtee ja katsotaan sitä ruokalistaa sitten vähän myöhemmin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
