torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Koirat teillä tietymättömillä

Avo herätti tuossa puoli tuntia sitten että saluki on avannut portin ja manssit on karussa. Ei näy missään. Ja kello on siis neljä aamulla. Oli päästänyt ne ulos pissalle kun Bugi oli herättänyt haukullaan, nukahtanut ja kun oli ottamassa niitä sisälle (CPU herätti ja hälyytti avon apuun haukunnallaan kun pikkusiskot olivat lähteneet seikkailemaan) niin isot löytyi naapurin kompostilta ja pienet ei mistään. Kauhea huoli ja hätä, missä ne voivat olla! Se että kaikki kolme manssia on kadonneet kuulosti todella hälyyttävältä, ne ovat varmasti lähteneet kauriin tai jäniksen perään. Käväisi mielessä että jos joku onkin ne varastanut pihalta suoraan. Eläinlääkäri ja löytökodit eivät vielä tähän aikaan yöstä ole auki, mitä jos ne makaavat raatona tien poskessa. Avo lähti autolla kiertelemään lähiseutuja ja minä huhuilen kotipihan läheisyydessä.

Ei mitään. Ei pihaustakaan.

Aika kului ja mielikuvat siitä mitä kaikkea on voinut sattua syöksyilivät mielen perukoilla. Suu alkoi kuivaa vihellyksistä ja huutelusta. Naapuritkin siinä varmaan jo heräsivät mekkalaan. Mietin jo että herätän tytön ja lähden metsään kiertelemään kun avon auto palasi takaisin. Kysyi että niin ollaanko varmoja etteivät manssit ole vielä sisällä nukkumassa huoneessaan. Molemmat syöksyimme katsomaan, ja uneliaat manssit kömpivät peittojensa alta ihmettemään hälinää.

Avo ei sitten ollutkaan edes päästänyt niitä ulos, vaan manssit olivat koko episodin ajan nukkumassa herranenkeleinä sisällä. Kennelpoika työssään. Että semmoista.


2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Hieno ploki! Täytyypi tallentaa suosikkeihin.

Kesäyöthän on niin kauniita, että kuka silloin raaskisikaan nukkua (paitsi manssit), jos voi tutustua kotiseutuun kauneimmillaan....

Nimetön kirjoitti...

Joo, tosi upea ploki - heti laitoin suosikkeihin, kun kekkasin.

Ja sain päivän parhaat naurut aamulla töihin tullessa. :) Kumarrus ja kiitos siitä Minnille.

(Kyllä jokaisella pitäsi olla kotona oma insinööri, jonka toilauksista vois sitten kertoa ja niitä toisten kaa vertailla ;)).