perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Tiedon tankkaamista

Viime aikoina olen saanut itseäni niskasta kiinni lukenut muutaman mielenkiintoisen kirjan, sekä katsonut muutaman DVD:n.

Ensimmäinen kirja oli Susan Garrettin "Shaping Success", jossa hän kertoo miten koulutti hypervilkkaasta ja -energisestä Buzz-bordercolliestaan kansallisen agilitymestarin. Kirjassa on vinkkejä lähes kaikenlaisten tilanteiden ratkaisemiseen positiivisesti kouluttamalla (pennun kanssa leikkimisestä kontaktiesteiden opetteluun, lähdössä varastamisesta koira-agression taltuttamiseen). Vaikka kirjaa ei välttämättä voi suoranaisesti sanoa koulutusoppaaksi, sai se ainakin minulla aivonystyrät toimimaan (monen vuoden tauon jälkeen), ja eilen CPUn viimeisissä halliharkoissa pääsin koiran kanssa viimeinkin sisälle halliin niin että se oli rauhallinen, eikä haukkunut (lisää CPUn omassa treeniblogissa).

Toinen kirja jonka olen aloittanut (olen nyt noin puolivälissä) on "Click to Calm, healing the aggressive dog". Tämä kirja pohjautuu myös kirjoittajan omiin kokemuksiin Ben-kultaisennoutajan kanssa (sekä useisiin kirjoittajan asiakkaina olleisiin koiriin). Kirja vaikuttaa hyvältä, siinä on paljon ihan perusasioita koiran opettamisesta käyttäytymään kunnolla. (Taas kävi mielessä että pitäisikö nuo meidän hurtat oikeasti opettaa käyttäytymään kun vieraat tulevat sisälle... tällä hetkellä meinaan meteli on melkoinen, eivätkä ne neljä jalkaa todellakaan pysy maan tasalla. Lisäksi yksi varastaa kaiken syötäväksi olettamansa vieraiden kasseista/taskuista/mistävaan.)

In Focus -DVD oli mukavan hidastempoinen katsottava puolitoistavuotiaan lapsen kanssa, sillä vaikka osa asioista menikin ensimmäisellä kerralla ohi (niin, nalle puh meni nyt syömään, namnam... kyllä, se on äitin silmä ja se on suu...) niin jenkkiläiseen tyyliin toistokerralla sai taas langan päästä kiinni. Vaikkei tässä DVD:ssä varsinaisesti mitään mullistavaa uutta tullut, niin tuli taas kerrattua itsellekin miksi on niin tärkeää että koira on oikeassa vireessä kentällä. Ja tuli vähän ryhtiä siihen omaankin harjoitteluun (lisää tästäkin CPUn omassa treeniblogissa).

Going the Distance vol.1. -DVD taasen keskittyi täysin siihen miten koiraan saa kasvatettua etäisyyttä kentällä ja perustuukin saman nimiseen harjoituskirjaan. Ihan kivoja harjoituksia, mutta jenkkien Gamblers-kisat vaativatkin hieman erilaista ohjausta kuin meillä (Tarkoitus on ohjata koiraa mahdollisimman kaukaa, esteet eivät ole numeroituja vaan ohjaaja saa itse suunnitella radan. Koira saa erilaisia pisteitä suorittamistaan esteistä (myös jos se tekee "omaa rataa", eli ohjaajasta riippumatta)). "Yllättäen" suurin osa koirista DVD:llä oli bordercollieita.



1 kommentti:

Kipa kirjoitti...

Kiitos kirjavinkeistä, taidan lähteä etsimään ko. opuksia, jos vaikka tämän(kin) lauman sais opetettua hiljaseks tai edes melkeen hiljaseks.