tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

A-luokan tytsyt

Tänään käytiin tarkistuttamassa Pajun ja Bugin silmät ja polvet virallisissa tutkimuksissa. Mitään varsinaista syytä tähän ei ollut, muuta kuin että tilaisuus teki varkaan (ja muita suomalaisia sananlaskuja). Joku voisi ajatella että sekin "parikymppiä" oli hukkaanheitettyä rahaa, mutta kun nyt kerran oltiin siellä...

Paju olikin ensimmäinen saluki jolle ell teki polvitutkimuksen. Pajun itsetunnolle otti kyllä kovasti kyljelleen kaataminen polvitutkimusta varten, saa nähdä miten pitkään loukkaantuneet silmäykset seuraavat kulkuani sohvanpohjalta.

On mielenkiintoista nähdä tulevatko Pajun terveystulokset aikanaan salukien lehteen tai vuosikirjaan, saludoja kun ei pahemmin kaiketi tutkita.

Ainiinjoo, ja ne tulokset: silmät terveet ja polvet 0/0 molemmilla.

Ei voi enää edes hitsi vieköön vedota koiran näkökykyyn jos se juoksee esteen ohi tai ei "huomaa" kontaktia. Mutta toisaalta nythän voimme aloittaa numeroiden opettamisen, kun koira todistettavasti ainakin näkee hyvin!

Ei kommentteja: