lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Tuli sitten alikiidettyä

...ihan kisoissa jopa. Kirkkiksen kisoissa juoksi Kennelpoika Viljon kanssa ja minä yritin pysytellä CPUn perässä.

Ihan ei mennyt kummallakaan suunnitelmien mukaan.
Viljolla putkeenmeno-ongelma jatkuu, ja radalla olleet muutama kuolleet kulmat putkeen saivat Viljon kääntymään takaisin josta kielto. Kepeilltä tuli sitten hylky kahden väärän sisäänmenon takia. A:n kontakti oli varmaan kynsistä kiinni, sillä yleisölle näytti ettei kontaktia olisi otettu, mutta tuomari piti kätensä alhaalla.

CPUn kanssa jännitti lähteä radalle sillä en tiennyt rataantutustumisen jälkeenkään miten olisin ohjanut esteet 6-8. CPUn vauhti myös yllätti, sehän lähti kuin raketti! Omissa harkoissa hallissa matolla vauhti on paljon hitaampi, ja nyt olinkin joko ajan noin kaksi estettä myöhässä. Päästiin sentään A:lle asti ilman virheitä (vaikka tuomarin käsi nousi parikin kertaa melkein, muttei ihan, näyttämään vitosta). A:lle CPUn pitäisi jäädä 2on2off, mutta sehän loikki samaa hurjaa vauhtia eteenpäin (otti kyllä kontaktin muttei siis pysähtynyt). Kutsuin CPUn sitten takaisin, tehtiin A kunnolla pysähtyen ja juostiin suorinta tietä maaliin. Hylky siis CPUllekin.


CPUn rata löytyy videona täältä!

Hauskaa oli kuitenkin kisata pitkästä aikaa vaikkei rataa tehtykään ihan niinkuin kartturi olisi halunut!



Ei kommentteja: