Vilma on tänään viettänyt päivänsä yliopistollisessa eläinsairaalassa Elinan kanssa. Vilma on noin puolen vuoden aikana laihtunut ja menettänyt lihasmassaa sen verran ettei sitä enää voinut laskea pelkän vanhuuden piikkiin.
Nyt on selvinnyt että kyseessä on iso maksakasvain, ja koepalan ottamisen jälkeen selviää enemmän jatkosta ja mahdollisesta lääkityksestä.
Muoks: Koepalan tulokset tulevat viikon päästä, joten siihen asti on odotettava lisätietoja.
tiistaina, helmikuuta 20, 2007
sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007
Keinuhevosen tuunausta
Tytölle piti saada oma keinuhevonen jo yksivuotislahjaksi (kennelpojan tekemänä), mutta muiden projektien paljouden vuoksi se on vaan jäänyt ja jäänyt. Kennelpoika sattuikin sitten löytämään kaupasta edullisesti keinuhevosen, ja päätti tarjota sille uuden kodin meiltä.

Minun silmiini tuo näytti vain kovin aliravitulta ja valjulta, joten asialle piti välittömästi tehdä jotain! Eikun porailemaan reikiä ja katkomaan hamppuköyttä sopiviksi pätkiksi. Tällä toimenpiteellä päästiinkin alla olevaan rastalookkiin.

Liiman kuivuttua oli aika lähteä purkamaan köyttä auki. Iltahan siinä vierähti, mutta kyllä tulos oli vaivan arvoinen. Valjusta ponista kuoriutui näin kaunis liinaharja!

Kaikki hepat tarvitsevat tietenkin myös varusteet, joten tänään oli niiden vuoro. Nyt heppa on valmis lähtemään ratsastusreissulle!

Heppa on kuulemma hyvin tottelevainen ja kiltti, joten sillä on mukava ratsastella.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007
CPUn hyllyputki katkaistu!
Tänään Purinalla oli siis kaksi kisaa kolmosille, agilityrata (Savioja) ja hyppyrata (Salonen).
Saviojan rata oli reunalta katsellessa erittäinkin haastavan oloinen, mutta kun pääsi itse tutustumaan, se alkoikin tuntua ihan mukavalta. Tälläkin radalla tavoitteena oli tehdä hyvät kontaktit ja mielellään tulos, tässä järjestyksessä. Kontaktit onnistuivatkin todella hyvin, ja vaikka pari "oho"-kohtaa radalla olikin, päästiin maaliin yhden rimantiputuksen verran (mitä, eikö koira osaakaan hypätä kylki edellä kun ensin ohjaaja ohjaa sen hypyn ohi ja sitten viime hetkellä koira yrittää epätoivoisesti korjata ohjaajan mokaa?!) ja kontakteille pysäyttämisestä johtuneen hulppean aikavirheen kera. Olin siis todella tyytyväinen! Osittain ohjaukseni oli jopa ihan ajallaan (ja noissa kohdissa CPU kulkikin ihan kivasti). Video löytyy tästä.
Kennelpoika teki Viljolle kolmannen SM-agiratanollan, hyppyratanolliahan Viljolla on jo nelisen kappaletta (vain kaksi lasketaan mukaan). Pari agiratanollaa siis vielä uupuu! Video radasta.
Salosen hyppyradalta ei mini- ja mediluokassa montakaan tulosta hommattu. Hylkyrivistö oli aika mittava tuloslistassa. Rata koostui suorista juoksupätkistä suorine putkineen ja päissä oli tiukat täyskäännökset esteille joissa kaikissa suunnissa oli ansaesteet. Tällä tavalla mentiin edes takaisin kentän mittaa kuusi kertaa. CPUhan irtoaa kyllä kivasti, mutta se hallinta irtoamisen jälkeen on aivan hukassa. Kuten nytkin. Hauskaa oli kyllä molemmilla, mutta meno oli täysin hallitsematonta joten hylkyhän sieltä napsahti. Lohdutuksena voin todeta ettemme todellakaan olleet ainoita. Sen verran jäi kyllä tuo rata kaivelemaan että pitää se tehdä jossain vaiheessa uudestaan ja opetella kunnolla ne hankalimmat paikat.
Viljon rata oli melkein tulos, "henkinen nolla". Vain sarjaesteen keskimmäisellä hypyllä tapahtunut kielto (ja koska sitä ei korjattu sarjan ensimmäisen esteen kautta) aiheutti hylyn. Video radasta.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007
Hallicup 10.2.
HalliCupin kolmas osakilpailu pidettiin tänään juuri sopivasti ajatellen huomisia Purinan kolmosluokan kisoja. Sekä CPU että Viljo kävivät kontakteilla palkattavana ja itse toimin vielä möllien tuomarina. Elina oli piirtänyt mukavat radat joissa tuomarinkaan ei tarvinut paljon juosta, vain puomilla meinasi tulla välillä kiire. Möllien ratapiirros tässä:

Kisaavien radalle pääsivät siis Viljo Kennelpojan ohjastuksessa ja CPU allekirjoittaneen. Kerrankin molemmilla meni kaikki putkeen! Kontaktit onnistuivat loistavasti ja koirat pysyivät hanskassa koko ajan (CPUlle tuli pari pitempää kaarrista, mutta ei mitään hälyyttävää kuitenkaan). Tahallista kontaktinamitushyllyä lukuunottamatta siis molemmille "henkiset nollat".
Nyt on edes hieman luottavaisempi olo huomista kisaa varten, mutta saas nähdä miten meille käy virallisilla kisakentillä. Tässä vielä kisaavien rata:

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007
Vaikeuksien kautta voittoon!
Siinä se nyt on. The DVD.
Kävi ilmi ettei vika ollutkaan koneen muistissa vaan ohjelmassa. Uleadissa oli muistivuoto. Onneksi ei ehditty ostamaan lisää muistia. Ohjelman kotisivuilta löytyi korjaus, joka "yllätysyllätys" korjasi tekstin "not enough memory" tekstillä "cannot open document". Hurraa Uleadin kehittäjät! Tuollahan se vika korjaantuu, muutetaan vaan vikailmoituksen teksti. Sillä varmaan saadaan asiakas tyytyväiseksi...
Nomut, Kennelpoika sitten huomautti että mähän voin muuttaa noi toiseen formaattiin, ja mpg-muotoon nuo muutettuani homma alkoikin toimimaan ihan toisella tavalla. Ja nyt DVD on katselmointia vaille valmis! (Toki yritän musiikkiakin sinne vielä ympätä, jos vaan Uleadin sivuilta ladatut ekstrat toimii...)*lisäys: eivät toimineet*
Tuon kunniaksi kannattaa jo avata kuoharipullo tuotantotiimin kanssa!
tiistaina, tammikuuta 30, 2007
Editointia
Huh, nyt on tuokin savotta tehty! Meinaan kahden päivän kuvausmateriaali editoitu valmiina poltettavaksi DVD:lle! Ai mitä kuvattiin? No arvatkaa. Agilitya? Jooei, kun agilitya tietty. Heh.
"Ohjauksen perusteet" oppimateriaaliksi kaikille seuran kouluttajille. Piti jo polttaa raakakopio koulutustoimikunnalle katselmoitavaksi, mut kuinkas kävikään... "not enough memory". Kennelpoika metsästääkin nyt halpaa muistia kaupoista (sisällöstähän ei siis tingitä).
Edellinenkin opetusDVD kämähti samaan ongelmaan, tosin kun tämän koneen pitäisi nyt se jaksaa pyörittää niin kuinkas ollakaan, se on sellaisella "varmuuskopio"levyllä jota tämä kone ei osaa lukea. Loistavaa. *hmpfh*

torstaina, tammikuuta 25, 2007
Joulu on taas, joulu on taas...
..kattilat täynnä Wiitä!
...En suosittele pelaamaan ainakaan tennispeliä pallohullun manchesterinterrierin läsnäollessa. Siinä on ohjain ja ranteet vaarassa kun terriiri yrittää saada olematonta palloa kiinni...
(Puhumattakaan siitä että se villitsee kaikki muutkin koirat osallistumaan ja luulemaan että jotain äärettömän kiidyttävää on tapahtumassa.)
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Fanitusta!
Löysin blogilistalta aivan ihanan hauskasti ja elävästi kirjoitetun blogin: lampurielämää
Intopallerot suosittelee!
Intopallerot suosittelee!
lauantaina, tammikuuta 20, 2007
Kouluttajien tapaaminen
Tänään oli taas seuran kouluttajien tapaaminen ja alustukseksi olimme saaneet luennoitsijan kertomaan koirien peloista ja fobioista. Oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen luento!
Ja salaatit & patongit olivat erinomaisia puhumattakaan mokkapaloista ja kääretortusta. Kyllä meidän kelpaa!
Suurin osa kouluttajistakin oli päässyt paikalle, joten saimme sovittua keväälle parikin teemaviikkoa. Mielenkiintoisia koulutusaikoja on siis tiedossa.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007
Mikrossa lämmitettyä kahvia
Pitäisi kehittää (tai kai joku sellaisen on jo kehittänytkin) yhden kupin kahvinkeitin. Aamulla kun pistää aamukahvin porisemaan (kaksi mukillista), ja ajattelee hetken päästä juovansa sen toisen, niin eikös aamurumba viekin mennessään niin että kohta huomaat uloslähtöhetken olevan edessä ja kahvinkeitin pitää sammuttaa. Kun olemme tulleet ulkoa ja tyttö on nukkumassa olisi mukava juoda ihan rauhassa kupponen kahvia. Joka on nyt siis kylmettynyttä.
Eihän sitä nyt yhden kupin takia jaksa pannua uudestaan ladata.
Mikrossa juoma kuumeni sopivasti, eikä yllättäen ollut ollenkaan niin pahaa kuin luulin. Ei se hyvääkään ole, mutta kyllä sitä juo ennenkuin selkäänsä ottaa. Ja sitten tuota vielä kutsutaan nautintoaineeksi?
Ulkona on niin liukasta ettei koiratkaan meinaa pystyssä pysyä, saati sitten vähän yli vuotias taapero. Tämän päiväisiin treeneihin pitää varmaan kehittää varasuunnitelma, sillä eihän tuolla kentälläkään voi koiraa juoksuttaa. Varmaan pistetään koirakot tekemään pelkkiä kontaktiesteitä ja pujottelun avo- ja umpikulmia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)