torstaina, lokakuuta 08, 2009

Miten paljon voi olettaa vääriä asioita alkaessa ohjata uutta koiraa?

Minen oo mitään tehny!

Lyhyellä kokemuksella voisin kertoa että aika paljon. Varsinkin vaihtaessa terrieristä paimenkoiraan (tai nämä ovat tietysti yleistyksiä, pitäisi varmaankin tarkentaa että vaihtaessa Viljosta Bugiin). Tässä tämän hetken oivallukset, olen varma että niitä tulee jatkuvasti lisää...

1) Bc haluaa ilman muuta tehdä ohjaajansa kanssa yhteistyötä.

Periaatteessa joo (ainakin enemmän kuin manssi), mutta ei tämäkään ilmaiseksi tule. Meidän alkutaipaleella kun päästin koiran irti hihnasta/häkistä/autosta/portista Bugi laukkaili huitsin nevadaan ja teki huvikiemuroita ympäriinsä tuskin kiinnittäen mitään huomiota allekirjoittaneeseen. Radalla kun päästiin tekemään esteitä niin se sentään halusi tehdä hommia, mutta heti kun tuli tauko, alkoi päämäärätön laukkaaminen.

Olen siis joutunut ihan alusta asti opettamaan Bugille että ensimmäinen asia mikä tehdään kun päästän sen ulos häkistä/autosta/portista/hihnasta on ottaa kontakti minuun. Samoin paikasta toiseen siirtyminen agilitykentällä tapahtuu nykyään joko hihnassa tai vieressäni kävellen ja hallitusti, ei mitään omia kierroksia.


2) Bctä voi nostella ja ottaa kiinni kuin manssia.

Joku voisi ihmetellä että miksi bctä tulisi nostella tai pitää kiinni, mutta esim. kontaktiopetuksessa yritin alussa nostaa koiraa laskevalle osuudelle, tai pitää kiinni rinnasta/niskanahasta kun pantaa ei ollut lähettyvillä. Tai (hui kauhistus) nostaa koiran valuvia takajalkoja kontaktiesteelle. Seurauksena selällään mateleva koira jonka mielestä maailma kaatuu niskaan kun mamma "käy kiinni".

Mansseja olen tottunut nostelemaan minne milloinkin, ja ne vanhoina näyttelykonkareina ovat myös tottuneet siihen että niitä kosketellaan ja pidetään kiinni milloin mistäkin. Bugi ressukka ei ole ainoan näyttelykäyntinsä jälkeen kehiä nähnytkään (eikä siis tuomarin kopeloivia käsiä) ja perusterveenä koirana ei ole joutunut pahemmin eläinlääkärissäkään käymään.

Meiltä on siis jäänyt Bugin osalta yksi tärkeä siedätys tekemättä. Noh, onneksi ei ole liian myöhäistä ja niskanahasta kiinnipitämisen olenkin nyt ruokakupilla yhdistänyt tositosikivaan juttuun (eli nyt voin pitää esim. ennen keppejä niskasta kiinni ja se vaan nostaa koiran halua tehdä, samoin kontaktilla), ja koko kropan koskettelua tulee nyt myös runsaasti fyssariterapian muodossa.


3) Bc joka taistelee makuualustansa kanssa pitää taisteluleikillä palkkaamisesta
.
Oletin ilman muuta että taistelu ohjaajan kanssa on Bugille paras palkka, retuuttaahan se kaikkea minkä irti saa muutenkin. Meillä kävi kuitenkin niin että halu leikkiä taistelemalla hiipui hiipumistaan, kunnes tuntui että Bugi teki sitä vain koska halusin niin. Yksi osatekijä voi olla se että meidän alkutaipaleemme oli oikea "teholähtö", ja voihan olla että yhtäkkinen rasitus koiran niskaan/selkään taisteluleikeillä (vaikka yritin tehdä sen "oikein") aiheutti jumeja ja liikarasitusta koiralle, eikä se sen tähden enää halunut taistella. Tai sitten se paineistui siitä että lähes vaadin sitä. Tiedä häntä.

Joka tapauksessa kun tajusin muuttaa leikin enemmän saalispainoitteiseksi, tuntui että meillä loksahti taas yksi osatekijä paikoilleen. Nyt Bugi leikkii vapautuneesti ja taisteluhalu lelusta kasvaa koko ajan, kun taistelu ei ole pakollinen osatekijä leikissä, vaan koira voi tehdä sitä silloin kun haluaa.


4) Ei ole väliä millä tuulella on bctä ohjatessa.
Kyllähän manssikin kulkee lujempaa kun itse on oikeassa vireessä, mutta yleensä se menee kyllä oikeat esteet namin toivossa, oli itse minkälaisessa mielentilassa vaan. Bugi taasen alkaa vanhan "laukkailenpa tässä ympäriinsä" - käytöksensä heti jos itse en ole tilanteessa skarppina, läsnä ja kunnon tekemisvireessä. On pitänyt oikein tsempata itseään ja ajatuksiaan jotta saa oikean vireen harkkoihin ja kisoihin. Valitettavasti tässä osiossa taitaa olla eniten töitä ja olemmekin vasta ihan alkutaipaleella...


5) Bctä voi ohjata kuten manssia.

Edes minä en sentään ihan näin ajatellut, mutta kyllä se yllätyksenä tuli miten erilaista Bugin ohjaaminen on. Vanhat tutut ja turvalliset ohjauskuviot eivät enää toimikaan tai koira kääntyy niillä ihan vikasuuntaan. Radat jotka aiemmin tuntuivat naurettavan helpoilta ovat nyt ydinfysiikkaa kun ei saa koiraa kääntymään, ei sitten millään. Onneksi tämän kauden valmentaja on bc-ihminen ja bcitä löytyy tuttavapiiristä paljon jolloin voi aina kysyä vinkkejä. Nämä kun vielä osaisi omassa päässään yhdistää oikeisiin paikkoihin rataantutustumisessa niin oltaisiin oikealla tiellä.



Olen nyt ollut Bugin ohjaimissa kesäkuusta asti, ja siitä lähtien olen painiskellut enemmän ja vielä enemmän näiden asioiden parissa. Paljon olemme menneet eteenpäin, mutta paljon on vielä tekemistä. Yhdenkään koiran kanssa en ole joutunut näin paljon ajattelemaan syntyjä syviä, tuntuu että joka harkkojen jälkeen päälimmäisenä on "miksi, miten ja mitä pitää muuttaa?". Kasvamisen paikka siis.

6 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Tosi hyvä kirjoitus, voisin allekirjoittaa lähes kaikki kohdat :D
Vaikka rotuna ei olekaan bc vaan ak...
Milaa onneksi voi koskettaa, mutta kyllä sekin esim. niskasta pitämiseen reagoi.
Varsinkin tämä osui ja upposi: "Radat jotka aiemmin tuntuivat naurettavan helpoilta ovat nyt ydinfysiikkaa". Miten kaikesta onkin tullut niin vaikeaa, mutta samalla tosi hauskaa?! :D

Intopallerot kirjoitti...

Loistavaa! (siis ei se ole loistavaa että on samoja "ongelmia" ;D) vaan nythän mä sitten tiedän jo ennakolta miten lähteä seuraavaa koiraa viemään eteenpäin ja väistän ainakin nuo karikot!

Miia kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Meillä on ollut joskus mottona radalla: ohjaa, älä oleta. Sitä pitää vaan elää koiran ja tilanteen mukaan, eikä olettaa, että näin se toimii, kun on aina toiminut.

Leikkiminen on bc:n kanssa sellainen, että se pitää opettaa ja vahvistaa, vaikka se on kuinka sisäänrakennettu ominaisuus. Me on siinä tärkeä juttu, että miten koira leikkii juuri minun kanssa. Nasta esim. leikki ihan toisin isäni kanssa, kuin minun kanssa. Ja silti molemmat on hubaa!

Varmasti vaikea vaihtaa rodusta toiseen, kun terrieri ja paimen ovat niin erinlaisia. Mulla kun on tullut ongelmia jopa bc:n ja toisen bc:n (ja kolmannen bc:n :-) kanssa. Jokaisella on oma tapansa toimia ja ennekuin se tulee radalla selkäytimestä, niin tarvitaan paljon treeniä.

Tsemppia Bugin kanssa! Mukava seurata teidän kehitystä. Laitappa Kennelpojalle videokamera käteen seuraavissa kisoissa...

Intopallerot kirjoitti...

Valitettavasti kennelpojalla ON joka kisoissa videokamera käsissä, mutta jälki on niin järkyttävää etten ole vielä kehdanut niitä katseltavaksi laittaa ;D. Noh, enkä mä jonkun vähemmän pahan löydän tuonne Bugin treeniblokiin laitettavaksi (jonnekin vanhaan entryyn piiloon ;D)

Emppu kirjoitti...

Hei! Löysin koirien kautta näille sivuillesi. Vitsit, mikä kondiittori olet! Pitäisiköhän tänään leipoa piiitkästä aikaa?

Terv. Emppu

Sumu - Myytin Tähteinvälinen kirjoitti...

Oli mielenkiitoinen juttu lukea, kun multa löytyy nyt sekä manssi että myös se bc. Itsekin sitä olettelee kaikenlaista, vaikka agihistorian pituus manssin kanssa ei päätä huimaa, mutta jo arjessakin tulee monta juttua vastaan.

Toisaalta on oikein mieltä virkistävää kun on niin erilaiset koirat.

Terveisin, Liisa, Chili ja Sumu