Siellä se nyt pihassa nököttää, Manssimobiili 2.0. Niin puhtoisena, valoisana ja kiiltävänä. Edellinen alkoikin jo aika hyvin maisemoitua tuohon metsikön kulmalle ("Pesu, onko se jotain syötävää?" sanoisi manssikin), joten nyt tarvitsee melkein aurinkolasit häikäisyn estoon kun sinne päin katselee.
No, kunhan saadaan Manssimobiili 2.0:aan koirille häkit rakennettua ja muutaman kuukauden sillä ajetaan niin se alkaa jo kummasti näyttämään meidän perheen kulkuvälineeltä. Nyt täytyy lähteä pakkaamaan autoon takaisin kaikki mitä edellisestä häthätää eilen illalla purettiin. Tai ei ehkä ihan kaikkea sillä kaikennäköistä turhaa ja vanhentunutta kamaa sitä onkin näköjään edellisessä jälkipolville säilyttänyt...
perjantaina, heinäkuuta 28, 2006
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Viljon kanssa harkoissa
Voi ihanuutta! Mikä on parempaa kuin harjoitella koiran kanssa jolla intoa ja vauhtia riittää, mutta silti on kuulolla koko ajan? Aivan, ei mikään! Tänään olin siis Viljon kanssa treeneissä ja vaikka radalla oli muutama haastava kuvio, selvittiin niistäkin vähän harjoittelemalla ja kokeilemalla eri ohjauskuvioita. Kontaktit onnistuivat aivan nappiin (2-on 2-off), ja kepeillä oli vauhtia vaikka muille jakaa.
Vaikka Pajun kanssa on ihanan haasteellista ja mielenkiintoista treenata, on erittäin mukavaa silloin tällöin mennä koiran kanssa jolla on motivaatio kohdallaan ja joka oikeasti haluaa tehdä. Mutta ei Viljon kanssakaan aina ole ollut näin hyvin asiat.
Viljo oli vauhdillisesti rajoitteinen (lue: hidas) vielä ykkös- ja kakkosluokissakin (arvatkaapas montako kertaa sain nollatuloksen muutaman sekunnin yliajalla...), mutta Elinan "vauhtiryhmässä" (lähti pallit) saatiin motivaatio kuntoon erittäin runsaalla palkalla, helpoilla juoksuradoilla ja unohtamalla täysin virheiden näyttämisen koiralle. Mitä tahansa radalla tapahtui, koira palkittiin aina. Ja tulosta alkoi tulla.
Nyt ei Viljollakaan enää vauhtia puutu jos vaan ohjaaja antaa koiran mennä. Sehän siinä onkin niin hankalaa että pitäisi antaa koiran tehdä kun se kerran osaa, mutta kun siihen pitää mennä nenästä viemään ja sörkkimään... mutta ehkä tämä tästä ja vanhakin ohjaaja oppii uusia temppuja. Varsinkin kun harkat on nyt videokuvattu.
Vaikka Pajun kanssa on ihanan haasteellista ja mielenkiintoista treenata, on erittäin mukavaa silloin tällöin mennä koiran kanssa jolla on motivaatio kohdallaan ja joka oikeasti haluaa tehdä. Mutta ei Viljon kanssakaan aina ole ollut näin hyvin asiat.
Viljo oli vauhdillisesti rajoitteinen (lue: hidas) vielä ykkös- ja kakkosluokissakin (arvatkaapas montako kertaa sain nollatuloksen muutaman sekunnin yliajalla...), mutta Elinan "vauhtiryhmässä" (lähti pallit) saatiin motivaatio kuntoon erittäin runsaalla palkalla, helpoilla juoksuradoilla ja unohtamalla täysin virheiden näyttämisen koiralle. Mitä tahansa radalla tapahtui, koira palkittiin aina. Ja tulosta alkoi tulla.
Nyt ei Viljollakaan enää vauhtia puutu jos vaan ohjaaja antaa koiran mennä. Sehän siinä onkin niin hankalaa että pitäisi antaa koiran tehdä kun se kerran osaa, mutta kun siihen pitää mennä nenästä viemään ja sörkkimään... mutta ehkä tämä tästä ja vanhakin ohjaaja oppii uusia temppuja. Varsinkin kun harkat on nyt videokuvattu.
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Plokinlukua
Viime päivät on menneet jokseenkin pelkäksi bloginluvuksi. Löysin Hippolandian ja siellä olen kahlaillut arkistoista pikkuhiljaa nykypäivään. Loistavaa!
Päätin aloittaa oman blogin Pajun treenejä varten, ja kirjata sinne myös sen mitä ollaan tähän asti tehty. Siinä tulee teille salagia tuutin täydeltä!
Kennelpoikakin teki oman blogin, sille ei tietty insinöörimäisesti nämä valmiit ohjelmat riittäneet vaan piti päästä kunnolla säätämään itse.
Paju käväisi Mäntsälässä näyttäytymässä ensimmäisessä valioluokan näytelmässään kanssani ja odotetusti seisoi takakenossa ja raahautui perässäni kuin kiviriippa. Yllätys oli siis suuri kun se voitti kuitenkin luokkansa ja oli lopulta PN2. Tarttis ehkä itsekin joskus treenata tuota koiran kehässä pyörittämistä eikä vain luottaa ammattitaitoiseen apuun... Varsinkin kun tällä kertaa kehää sai todella juosta. Ja juosta. Ja juosta. Reidet on kipeät (emännällä) kaikesta siitä loikkimisesta, mutta taisi tuomari kuitenkin painottaa liikkeiden merkitystä enemmän kuin muuta.
Päätin aloittaa oman blogin Pajun treenejä varten, ja kirjata sinne myös sen mitä ollaan tähän asti tehty. Siinä tulee teille salagia tuutin täydeltä!
Kennelpoikakin teki oman blogin, sille ei tietty insinöörimäisesti nämä valmiit ohjelmat riittäneet vaan piti päästä kunnolla säätämään itse.
Paju käväisi Mäntsälässä näyttäytymässä ensimmäisessä valioluokan näytelmässään kanssani ja odotetusti seisoi takakenossa ja raahautui perässäni kuin kiviriippa. Yllätys oli siis suuri kun se voitti kuitenkin luokkansa ja oli lopulta PN2. Tarttis ehkä itsekin joskus treenata tuota koiran kehässä pyörittämistä eikä vain luottaa ammattitaitoiseen apuun... Varsinkin kun tällä kertaa kehää sai todella juosta. Ja juosta. Ja juosta. Reidet on kipeät (emännällä) kaikesta siitä loikkimisesta, mutta taisi tuomari kuitenkin painottaa liikkeiden merkitystä enemmän kuin muuta.
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Boingboing töms klonk
Boingboingboing töms klonk töms viuh boingboingboing klonk töms boingboingboing klonk klonk viuh töms.
Edellä mainittu ääni ei suinkaan ole etelävenäläisen koukkunokkasapiirin soidinkutsu, vaan heräsin tuohon ääneen viime yönä. Salukin salainen yöelämä alkaa tässä pikku hiljaa avautua, sillä sen lisäksi että se on yösyöppö, se näyttää myös olevan yöriekkuja. Kurkut löydettyään (kts. alla) Paju on nyt selvästi ymmärtänyt että pöydiltä voi löytyä kaikkea kivaa mitä on jätetty sinne vain häntä varten.
Viime yönä Paju löysi narupallonsa joka odotti keittiötasolla uuden karvapäällisen asennusta. Mutta kuulosti kyllä kelpaavan ilmankin. Onneksi heittokaaret taisivat olla sen verran matalat että yölliseen äänivalikoimaan ei kuulunut räiskis.
Edellä mainittu ääni ei suinkaan ole etelävenäläisen koukkunokkasapiirin soidinkutsu, vaan heräsin tuohon ääneen viime yönä. Salukin salainen yöelämä alkaa tässä pikku hiljaa avautua, sillä sen lisäksi että se on yösyöppö, se näyttää myös olevan yöriekkuja. Kurkut löydettyään (kts. alla) Paju on nyt selvästi ymmärtänyt että pöydiltä voi löytyä kaikkea kivaa mitä on jätetty sinne vain häntä varten.
Viime yönä Paju löysi narupallonsa joka odotti keittiötasolla uuden karvapäällisen asennusta. Mutta kuulosti kyllä kelpaavan ilmankin. Onneksi heittokaaret taisivat olla sen verran matalat että yölliseen äänivalikoimaan ei kuulunut räiskis.
keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006
tiistaina, heinäkuuta 18, 2006
Pajun matkakertomus
Viime viikonloppuna pääsin taas näyttämään agilitytaitojani koko viikonlopun kestävissä kilpailuissa Kokkolassa. Paikalla oli kaikenkokoista ja -näköistä koiraeläintä. Lähempää tuttavuutta en halunut tehdä kovinkaan moneen, sillä käytöstavat tuntuvat puuttuvan nykynuorisolta lähes tyystin. Kyllä silloin kun minä olin nuori oltiin kohteliaita ja annettiin tilaa vanhemmille.
Otin tuon emännäksi itseään tituleeraavan mukaan kolmeen kilpailuun (joskus säälittää ihmisten tarve liittää titteleitä itseään korostaakseen... Emäntä, pöh.) kun se ressukka vaikutti niin innostuneelta. Heti ensimmäisestä kisasta saimme pokaalin, Perjantain Paras. Tai pokaalissa lukee Perjantain Piristys mutta sehän on tietysti sama kuin paras. Sillä sitähän minä olin. Kuka sitä nyt jaksaa niitä touhottajia katsella, kun on kunnon tyylikästä agilitya tarjolla.
Toinenkin rata meni ihan hyvin, vaikka hieman hävettikin katsella emännän menoa. Hyvinhän se on kehittynyt, mutta tekemistä on vielä. Se on kumma miten se emäntä harjoituksissa osaa niin hyvin. Namien ajoitus, laatu ja tiheys on oikea, mutta kilpailuissa... Ei onnistu millään. Ja hyväähän se kuitenkin sillä hosumisellaan tarkoittaa, mutta vanha salukienkin sananlasku sanoo että "aivoissa säästetty, ympärysmittaan käytetty".
Kolmannen radan olikin sitten suunnitellut joku imbesilli. Saimme yliajasta hylkäyksen (Miten sellainen on mahdollista? Alennuin sentään ottamaan muutaman laukka-askeleenkin emäntää motivoidakseni!) ja sen lisäksi radalla oli kaksi putkea peräkkäin suoritettavana, peräti kaksi kertaa! Tuo ei voi olla laillista. Tuokaa sääntökirja! Teen protestin kennelliittoon, tai ainakin FCI:hin. Pöyristyttävää.
Tapasin kisapaikalla myös naapurini Mooseksen. Mooses kertoi nostaneensa oman emäntänsä kolmosluokkaan, voi miten loistavaa! Hänen emäntänsä onkin selkeästi palvelualttiimpaa linjaa kuin tuo oma joskus hieman jästipäinen ihmiseni.
Pois lähtiessämme minut ahdettiin Vilman ja CPUn kanssa takaosan matkustusosioon. Mutta tuossa täytyi käydä joku virhe! Sanon nyt suoraan... nuo tuoksuvat... ymh, KOIRALLE! Minun täytyi päästä sieltä pois. Päästin ilmoille salukien salaisen kutsuhuudon, mutta valitettavasti yhtään rotutoveria ei ollut sitä kuulemassa. Joten jouduin alistumaan kohtalooni matkata koiraosastossa.
Olimme tehneet matkaa jo jonkin aikaa kun tunsin miten manssimobiilin sisällä ilmapiiri kiristyi ja jännittyi. Ihan siinä karvat nousivat pystyyn sen sähköisyyden voimasta. Olin kuulevani isännän mainitsevan jotain Viitosvaihteelle Jumittumisesta ja Kytkimestä, mutta en ole varma.
Sitten yhtäkkiä Sininen Savu pöllähti sisätiloihin, mobiili pysäytettiin, ihmiset poistuivat ja tuli ihan hiljaista. Kysyin varmuuden vuoksi CPUlta (joka on bordercollie ja yleisestihän tiedetään että bordercolliet ovat älykkäitä) josko hän tietäisi mitä on tapahtumassa, mutta CPU oli valitettavasti yhtä ymmällään kuin minäkin. Kuului kolinaa, auto kallistui niin että liu-uimme matkaosastomme takaosaan ja mobiili lähti liikkeelle! Soittakaa 911! Missä ovat emäntä ja isäntä? Kuka kuljettaa mobiilia? Mihin olemme menossa?!?
Tässä vaiheessa olimme varmoja että venäläinen mafia on meidät kaapannut! Ne olivat varmasti saaneet vihiä että tässä kuljetetaan nyt arvokasta agilitykoiraa, varastivat koko mobiilin ja aikovat myydä minut kovaan hintaan venäjällä! Tai vaativat lunnaita! Katselimme toisiamme matkaosaston hämärässä valossa ja pelkäsimme pahinta. Jopa Vilmakin, joka on sentään kaiken nähnyt, ei ollut tällaista ennen kokenut. Tosin Vilma kommentoi tyypilliseen tapaansa vain toivovansa että perillä saisi ruokaa. Voi noita yksinkertaisia sieluja!
Ikuisuuden matkattuamme (matka olisi aivan varmasti riittänyt Venäjälle asti) mobiili pysähtyi, kuului taas kolinaa ja auto suoristui normaaliin asentoonsa. Ja ovesta asteli isäntä ja emäntä! Yritin hymähdellä heille paheksuvasti kohtelustani, mutta täytyy kyllä tunnustaa että olin jokseenkin helpottunut päästessäni jälleen ulos ja maankamaralle. Pysähdyspaikka oli mahdottoman huonosti suunniteltu virkistysalueeksi (tästä kommentoinkin jo emännälleni), sillä se oli tupaten täynnä autoja, pelkkää asfalttia ja ympäröity korkealla teräsaidalla.
Onneksi lähdimme kävellen alueelta pois ja leiriydyimme pienen nurmen laitaan. Päätin käyttää tämän joutoajan parhaimmalla mahdollisella tavalla joten otin nokoset sillä aikaa kun bordercolliet sähelsivät ja manssit haukkuivat ohikulkijoita. Ajattelin jo että olemme palaneet juurilleni ja alamme kohta pystyttämään beduiinitelttaa. Mutta ei, toimeton istuksinta vain jatkui ja jatkui...
...kunnes pelastava ritari vihreässä Audi A3:ssa saapui paikalle! En ollut uskoa korviani kun kuulin että meidät kaikki aiottiin ahtaa tuohon, vaikkakin suloiseen, mutta suhteellisen pieneen autoon. Neljä ihmistä, kuusi koiraa ja matkatavarat. Jouduin bordercollieiden kanssa takaosastoon. Aivan, siis KAHDEN BORDERCOLLIEN! Kiitos, otan osanottonne vastaan.
Lopulta saavuimme kotipihallemme yön hämärtyessä, kotiavaimetkin löytyivät ja pääsin omaan sohvaani nukkumaan. Tiukkaa teki, mutta kestin kaiken kuin saluki!
Otin tuon emännäksi itseään tituleeraavan mukaan kolmeen kilpailuun (joskus säälittää ihmisten tarve liittää titteleitä itseään korostaakseen... Emäntä, pöh.) kun se ressukka vaikutti niin innostuneelta. Heti ensimmäisestä kisasta saimme pokaalin, Perjantain Paras. Tai pokaalissa lukee Perjantain Piristys mutta sehän on tietysti sama kuin paras. Sillä sitähän minä olin. Kuka sitä nyt jaksaa niitä touhottajia katsella, kun on kunnon tyylikästä agilitya tarjolla.
Toinenkin rata meni ihan hyvin, vaikka hieman hävettikin katsella emännän menoa. Hyvinhän se on kehittynyt, mutta tekemistä on vielä. Se on kumma miten se emäntä harjoituksissa osaa niin hyvin. Namien ajoitus, laatu ja tiheys on oikea, mutta kilpailuissa... Ei onnistu millään. Ja hyväähän se kuitenkin sillä hosumisellaan tarkoittaa, mutta vanha salukienkin sananlasku sanoo että "aivoissa säästetty, ympärysmittaan käytetty".
Kolmannen radan olikin sitten suunnitellut joku imbesilli. Saimme yliajasta hylkäyksen (Miten sellainen on mahdollista? Alennuin sentään ottamaan muutaman laukka-askeleenkin emäntää motivoidakseni!) ja sen lisäksi radalla oli kaksi putkea peräkkäin suoritettavana, peräti kaksi kertaa! Tuo ei voi olla laillista. Tuokaa sääntökirja! Teen protestin kennelliittoon, tai ainakin FCI:hin. Pöyristyttävää.
Tapasin kisapaikalla myös naapurini Mooseksen. Mooses kertoi nostaneensa oman emäntänsä kolmosluokkaan, voi miten loistavaa! Hänen emäntänsä onkin selkeästi palvelualttiimpaa linjaa kuin tuo oma joskus hieman jästipäinen ihmiseni.
Pois lähtiessämme minut ahdettiin Vilman ja CPUn kanssa takaosan matkustusosioon. Mutta tuossa täytyi käydä joku virhe! Sanon nyt suoraan... nuo tuoksuvat... ymh, KOIRALLE! Minun täytyi päästä sieltä pois. Päästin ilmoille salukien salaisen kutsuhuudon, mutta valitettavasti yhtään rotutoveria ei ollut sitä kuulemassa. Joten jouduin alistumaan kohtalooni matkata koiraosastossa.
Olimme tehneet matkaa jo jonkin aikaa kun tunsin miten manssimobiilin sisällä ilmapiiri kiristyi ja jännittyi. Ihan siinä karvat nousivat pystyyn sen sähköisyyden voimasta. Olin kuulevani isännän mainitsevan jotain Viitosvaihteelle Jumittumisesta ja Kytkimestä, mutta en ole varma.
Sitten yhtäkkiä Sininen Savu pöllähti sisätiloihin, mobiili pysäytettiin, ihmiset poistuivat ja tuli ihan hiljaista. Kysyin varmuuden vuoksi CPUlta (joka on bordercollie ja yleisestihän tiedetään että bordercolliet ovat älykkäitä) josko hän tietäisi mitä on tapahtumassa, mutta CPU oli valitettavasti yhtä ymmällään kuin minäkin. Kuului kolinaa, auto kallistui niin että liu-uimme matkaosastomme takaosaan ja mobiili lähti liikkeelle! Soittakaa 911! Missä ovat emäntä ja isäntä? Kuka kuljettaa mobiilia? Mihin olemme menossa?!?
Tässä vaiheessa olimme varmoja että venäläinen mafia on meidät kaapannut! Ne olivat varmasti saaneet vihiä että tässä kuljetetaan nyt arvokasta agilitykoiraa, varastivat koko mobiilin ja aikovat myydä minut kovaan hintaan venäjällä! Tai vaativat lunnaita! Katselimme toisiamme matkaosaston hämärässä valossa ja pelkäsimme pahinta. Jopa Vilmakin, joka on sentään kaiken nähnyt, ei ollut tällaista ennen kokenut. Tosin Vilma kommentoi tyypilliseen tapaansa vain toivovansa että perillä saisi ruokaa. Voi noita yksinkertaisia sieluja!
Ikuisuuden matkattuamme (matka olisi aivan varmasti riittänyt Venäjälle asti) mobiili pysähtyi, kuului taas kolinaa ja auto suoristui normaaliin asentoonsa. Ja ovesta asteli isäntä ja emäntä! Yritin hymähdellä heille paheksuvasti kohtelustani, mutta täytyy kyllä tunnustaa että olin jokseenkin helpottunut päästessäni jälleen ulos ja maankamaralle. Pysähdyspaikka oli mahdottoman huonosti suunniteltu virkistysalueeksi (tästä kommentoinkin jo emännälleni), sillä se oli tupaten täynnä autoja, pelkkää asfalttia ja ympäröity korkealla teräsaidalla.
Onneksi lähdimme kävellen alueelta pois ja leiriydyimme pienen nurmen laitaan. Päätin käyttää tämän joutoajan parhaimmalla mahdollisella tavalla joten otin nokoset sillä aikaa kun bordercolliet sähelsivät ja manssit haukkuivat ohikulkijoita. Ajattelin jo että olemme palaneet juurilleni ja alamme kohta pystyttämään beduiinitelttaa. Mutta ei, toimeton istuksinta vain jatkui ja jatkui...
...kunnes pelastava ritari vihreässä Audi A3:ssa saapui paikalle! En ollut uskoa korviani kun kuulin että meidät kaikki aiottiin ahtaa tuohon, vaikkakin suloiseen, mutta suhteellisen pieneen autoon. Neljä ihmistä, kuusi koiraa ja matkatavarat. Jouduin bordercollieiden kanssa takaosastoon. Aivan, siis KAHDEN BORDERCOLLIEN! Kiitos, otan osanottonne vastaan.
Lopulta saavuimme kotipihallemme yön hämärtyessä, kotiavaimetkin löytyivät ja pääsin omaan sohvaani nukkumaan. Tiukkaa teki, mutta kestin kaiken kuin saluki!
perjantaina, heinäkuuta 14, 2006
Pelkkää menestystä!
Raskaan työn raataja
Viikonlopun tavoitteet on saavutettu, Paju teki tuloksen! Saldona kielto muurillta ja parikymmentä sekunttia yliaikaa. Aivan loistavaa! Lisäksi Paju sai erikoispalkinnon, "Perjantain piristykset", perusteena "teki ohjaajastaan huolimatta tyylikkäästi omaan vauhtiinsa radan loppuun asti". Mamman mussu <3
Kahta en vaihda
karavaani pysähtyi ysiltä valtatien varteen stop lostai huutomerkki stop telkkari ja digiboksi esiin pikaisesti stop kennelpoika ruokki ja ulkoilutti koirat sillä aikaa kun olin lostin pauloissa stop viikottaisen annoksen saatuani jatkoimme matkaa virkistyneenä stop koukkuun en myönnä jääneeni stop
keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Manssilandia, manssilandia manssipuisto mahtava!
Elämyspuisto Manssilandia on persoonallinen ja rento ajanviettopaikka moneen makuun. Koko perheen suosikkina Manssilandia on kesän ehdoton matkakohde, josta löytyy jokaiselle jotakin. Vietä sinäkin ikimuistoinen päivä Manssilandiassa!
Muutamia laitteitamme:
SolarSoaker
Maksimimäärä uv-säteilyä minimikustannuksella! Virvokkeet ja ylellisen pehmeä aurinkopatja sisältyy hintaan.
Nimettömäksi jäänyt vieras SolarSoakerin hellässä huomassa.Lintukoto
Oletko rautahermo? Pelihallimme uutuus testaa kärsivällisyytesi rajat!
HUOM! Voittoja rajoitettu määrä.
Manssilandian oma työntekijä testaa lintukotoa. Tuleeko jättipotti?Myyrämaa
Seikkailullinen myyrämaa on tarkoitettu kaikenikäisille ja kokoisille mansseille ja tarjoaa huikeat puitteet jännittävään jahtiin. Lisämyyrät sopimuksen mukaan. Alle 3-kuiset pennut puoleen hintaan.
Oppaamme myyrämaan safarin alkumetreillä. Á la carte Ravintola Manssion
Savuton Ravintola Manssion tarjoaa kotimaisen ja ulkomaisen keittiön parhaita paloja. À la carte –listamme pystyy vastaamaan vaativankin asiakkaan tarpeisiin. Ravintolan aukioloajat klo 21:00-22:00 tai sopimuksen mukaan. Keskeisellä paikalla sijaitseva aulabaari tarjoaa miellyttävän hetken rentoutumiseen. Valikoimista löytyvät parhaat pullovedet puhumattakaan Manssionin omasta kuuluisuuttakin saavuttaneesta helmeilevän kirkkaasta lähdevedestä.
Eksoottiset makuelämykset odottavat!Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
