perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Bugin fyssari

Kotitekoinen fyssarikeskus: nurinpäin käännetty ja jumppamatolla päällystetty lasten lelulaatikko sekä patjalla päällystetty tasapainolauta (pelkällä laudalla ei jalat pysyneet millään).


Bugi pääsi tänään fyssarille ekaa kertaa. Kyseessä oli ihan perustarkastus sillä nyt kun Bugilla on aloitettu kunnon treenaus ajattelin että on hyvä tarkistuttaa että perusasiat ovat kunnossa ennenkuin syntyy rasitusvammoja mahdollisten heikkouksien johdosta. Mitään varsinaista ongelmaa ei ole vielä ilmaantunut harkoissa tai Bugin terveydentilassa, mutta rimat on kyllä putoilleet hieman turhankin usein ja taipuminen tiukista kulmista tai nopeasta vauhdista pujotteluun on selkeästi näyttänyt vaikealta.

Tutkimuksessa paljastui että Bugilla on ahtaat takaliikkeet (tämän olen toki tiedostanut itsekin) sekä takaosan hallinta heikko. Lantio/lanne on liikkeessä jäykkä ja siinä löytyi myös lievää epäsymmetriaa, ristiluu on kiertynyt oikealle ja rintarangan keskiosassa oli arkuutta. Jäykkyyttä löytyi myös lannerangasta sivuttaissuuntaisesti.

Käsittelyn jälkeen arkuus hävisi, sekä liikkuvuus oli selkeästi parempi. Jotta tulevaisuudessa vältytään mahdollisilta ongelmilta, aloitamme nyt takaosan tiedostamis-/hallintaharjoitukset.

Joka päivä saa tehdä jalkojen ristikkäisnostoja. Joka toinen päivä taas takajalkojen nostelua niin että etupää on n. 20 cm korkeudella (esim. jakkaralla/rappusilla), sekä pelkkää seisomista takajalat epätasaisella alustalla (esim. tasapainolauta) samassa asennossa. Myös lattialla takajalat tasapainolaudan päällä painonsiirtoja eteen ja taakse pitää tehdä. Näitä kaikkia noin 5-10 toistoa.

Lisäksi aloitamme hyppyseminaarista tutut ponnistusharjoitukset jotta Bugi oppii tuomaan takajalat kunnolla alle ponnistaessaan sekä taipumisharjoitukset epätasaisessa maastossa pienillä ympyröillä.

Eiköhän tässä riitä puuhaa joksikin aikaa, kontrollikäynti sovittiin kuuden viikon päähän.

Ei kommentteja: