Muistoissamme CPU

Pikkupaimenen Moody Melody, CPU 7.11.2000 - 25.3.2013

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, 

ja kaipuu suuri
sanaton.

Muistoissamme Viljo

Sanoja ei tarvita,
kun sydän puhuu tuhansin muistoin.

Intopalleron Bibburinen "Viljo"
s. 6.3.2000
k. 2.4.2012

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Pitkän blogihiljaisuuden katkaiskoon tämän vuoden joulukakun kuva. Hieman on pitänyt kiirettä sen jälkeen kun aloitin työt perhepäivähoitajana ja samaan aikaan iltaopinnot perhepäivähoitajan ammattitutkintoa varten. Kesään mennessä pitäisi aikataulu helpottaa joten silloin toivottavasti saadaan jotain sisältöä tähänkin blogiin.

Rauhallista joulua ja oikein ihanaa vuotta 2012!

Uudet perheenjäsenet

Saammeko esitellä: Salama ja Persikka!

Pupuset ovat ranskanluppia ja pariskunta on asunut meillä nyt kuukauden päivät. Päivän kuumimmat tunnit ne vetävät kopissaan sikeitä, mutta iltapäivällä ne tulevat ulkotarhaan touhuilemaan (kaivamaan, järsimään puunoksia, loikkimaan ympäriinsä tai muuten vaan ihmettelemään maailmanmenoa). Hauskoja veitikoita!


Paita ja peppu loikoilemassa.


Mieliruoka: lasten poimimat voikukan lehdet ja kukat.


"Yritäkin viedä mun salaatit!"

Persikka mielipuuhassaan.


Salama torkkuu.

Jos vaihtais edes kuvan

Usva: Mitä, mitä, kuva, kuva, onkstäähyvä, tai tää, tai tää, mitä, mitä, mitä?
Bugi: Voi hyvää päivää...

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Makoisaa Joulua kaikille!

Piparilinna

Että tällaista tällä kertaa...

Sekalaisia räpsyjä

Emmin Halloweensynttäreiden tarjoiluja

tö pesue

Usva ja pari linssiludetta

Emmi ja Usva

CPU 10 vuotta

Hyvin mahtuu

Hauskaa Isänpäivää!

Jee, päivitys!

Ei ole sitten tullut päiviteltyä. Yllä kuvassa syypää. Tai kyllä se vauvan hoitokin vie vähän aikaa (no ei oikeastaan, on sen verran perustyytyväinen tapaus). Mutta tässä nyt päivityspläjäys, vähän kuulumisia siis meiltä.

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että aivan parhaan pennun juuri meidän perheeseen Elina luovutti meille! Yhteiselo vilkkaan pennun ja pienen vauvan kanssa samaan aikaan on onnistunut yli odotusten, mitään ylitsepääsemätöntä vaikeutta ei ole tullut eteen. Usva jaksaa ja sietää aivan mahtavasti vanhempien lastenkin metkut, ja lapset tykkäävät Usvasta, varsinkin nyt kun pureminen on jäänyt vähemmälle.

Etenkin kaksivuotiaalla Attella ja nyt nelikuisella Usvalla tuntuu synkkaavan keskenään. Molemmat ovat nyt jotenkin samalla kehitysviivalla, tykkäävät riehua ja keksiä metkuja, ja usein heidät löytääkin takapihalta kahdestaan seikkailemasta.

Kohta viisivuotias Emmi kuuntelee korva tarkkana äitin kouluttaessa pentua ja toistelee samoja käskyjä "kouluttaessaan" (=murentaessaan äidin koulutuksen vähäisintäkään johdonmukaisuutta) pentua.

Puolivuotiasta Ellaa voi jo hyvin pitää lattialla pennun kanssa, välillä pitää tosin kutsua pentua pois puhdistamasta vauvan kitarisoja... Mutta Ella tuntuu tykkäävän kun Usva touhuu lähellä. Onneksi Usvan karvat ovat niin lyhyet että niistä ei saa hyvää tarttumaotetta!

Kaikki muut koirat paitsi Viljo (jota ei edes päästetä pennun kanssa samaan tilaan vielä vähään aikaan) ovat jo tyytyneet ajatukseen että lauma on kasvanut taas yhdellä koiralla ja leikkivätkin ulkona ollessaan kivasti keskenään.

Itse asiassa leikittäjiä tuntuu Usvalla olevan niin paljon että itse en juurikaan pääse sitä tekemään kuin niillä satunnaisilla kerroilla kun pääsen itsekseni pissattamaan pentua. Toivottavasti se kuitenkin riittää hyvän suhteen luomiseen!

Usva on ollut erittäin vastaanottavainen kaikenlaisen koulutuksen suhteen. Edellisistä koirista poiketen nyt minulla on tavoitteena saada ensisijaisesti mukava kotikoira ja sen jälkeen mukava harrastuskoira. Tällä tarkoitan sitä että yritän miettiä koko ajan miten haluaisin koirani toimivan sisätiloissa/ulkona lenkillä/vieraassa paikassa ja pyrin välittömästi korjaamaan mahdolliset väärät toimintamallit.

Esimerkkinä vaikka se kun huomasin että pennun sisälle tulo tapahtuu kelpiemäiseen supervauhtiin suoraan ovesta olohuoneen sohvan kautta (jossa Emmi/Atte yleensä istuu ja kiljuu kun pentu syöksyy "tervehtimään") vastaiseen seinään, otin tavakseni heittää muutaman namin ovensuuhun jolloin Usva pysähtyy siihen syömään niitä ja pystyn ottamaan tilanteen paremmin haltuuni. Nyt se hidastaa jo valmiiksi siinä hieman vauhtia jolloin sisääntulo on aavistuksen hillitympi.

Seuraavaksi pitää pohtia sitä miten saan pennun suoraan ovelta etuaitaukseen, sillä se on nyt pari kertaa juossut ovesta aitauksen ulkopuolelle "Moi mä oon täällä, ei mun tartte sinne tulla" -mentaliteetilla. Pitää varmaan heitellä ne namit sinne aitaukseenkin...

Onneksi tähän mennessä Usva on ollut ihanan vastaanottavainen kaikkien koulutusyritysteni kanssa, toisaalta Usva on vielä niiiin pieni että paljon haasteita on varmasti edessä!

Sen olen kyllä huomanut että pienen vauvan aiheuttama unipula ei varsinaisesti auta koiran kouluttamisessa. Sekä oma oppiminen että asioiden muistaminen (=johdonmukaisuus) kärsii selvästi. Esimerkkinä ovista/porteista kulkeminen. Käskyjen ärsykekontrolliin saaminen on mulle kauhean vaikeaa ja ajattelen sitä vaihetta koulutuksesta aina kauhulla. En tiedä olenko kertaakaan osanut kouluttaa mitään käskyä kunnolla ärsykekontrolliin.

Nyt siis ajattelin opettaa Usvalle että portista ei tulla läpi millään muulla kuin vapautuskäskyllä. Luettelin siis siinä portin ääressä "koira - porkkana - ovi - mitänytmieleenjuolahti" -litaniaa ja lopuksi sanoin sille ok (siis ookoo). Ruumiinkieleni varmasti kertoi että nyt saa mennä sillä pienen epäröinnin jälkeen Usva tulikin portista. Vasta muutaman sekunnin (okei, ehkä muutaman kymmenen) jälkeen iski totuus tajuntaan... ok? OK??! Mistä lähtien Usvan vapautussana on ollut OK???? Vapautussana on "Okei", paino ekalla oolla. Voi huokaus. Tässä vaiheessa huomasin että ärrrrsykekontrrrrolli on oikein hyvä kirosana.

Että sellaista meiltä tällä kertaa, palajamme jälleen linjoille ennalta arvaamattomana ajankohtana.

Usva on täällä!

Hän itse (enemmän tarinaa Usvan blogissa).